Artikkelivarasto

‘Apes and pigs’: What does Islam teach?

2009-10-13T09:36:00.000+03:00

In the light of the now infamous ‘Despatches’ programme, where a Muslim speaker derided non-Muslims by giving a ‘oink’ sound, equating infidels with swine, we should see what Islam actually teaches on the subject. The issue has been raised on TV before, and is very present on the Internet, usually with often Islamophobic articles asserting that Muslims insult Jews and Christians by equating them with apes and pigs. It follows that the PR fall-out from the programme on this issue is disastrous for the Muslim community, yet no Muslim scholar has yet managed to address the subject in any media statement.

Let us begin by examining what the Qur’an actually states. In Surah Baqara 2:65 we read: ‘And ye know of those of you who broke the Sabbath, how We said unto them: Be ye apes, despised and hated!’ This is often employed as evidence that Islam believes that Jews, and indeed all non-Muslims, are animals. First of all, let us examine the context. It is not a general condemnation of Jews, but of certain Israelites during the time of Moses, as illustrated by Ayah 63: ‘And (remember, O Children of Israel) when We made a covenant with you and caused the mount to tower above you, (saying): Hold fast that which We have given you, and remember that which is therein, that ye may ward off (evil).’ The following verse then relates: ‘Then, even after that, ye turned away, and if it had not been for the grace of Allah and His mercy ye had been among the losers.’

I find it extremely tiresome encountering young Muslims, desperate to convert me, who ransack the Bible, wrenching verses out of context. It is equally tiresome when non-Muslims do the same to the Qur’an. Scholarly integrity is what should guide everyone in the interpretation of any text. As Biblical scholars often say, a text taken out of context is a pretext. This is also true when distorting Surah 2:65 as some kind of hate-polemic against non-Muslims. The context is about the disobedience of some (note: not all) Israelites after the Exodus, as Ayah 64 demonstrates (and it should be remembered that the Surah takes its name - ‘The Cow’ - from the story of the Golden Calf).

The same general concept is found in the Bible regarding disobedient Israelites at this time: Psalm 78:31 ‘God’s anger rose against them; He put to death the sturdiest among them… 32. In spite of all this, they kept on sinning…33. So He ended their days in futility and their years in terror.’ Similarly, Exodus 32:35, addressing the sin of the Golden Calf, records God’s judgment on apostate Israelites: ‘Then the LORD smote the people, because of what they did with the calf which Aaron had made.’ The nature of the judgment may be different, but the common point is that disobedient believers will suffer divine punishment.

Islam considers itself the continuation of the Prophetic line from Abraham (indeed, from Adam and Noah). Hence, for Muslims, Moses is one of their prophets and the story is how God punishes those who were supposed to believe in Him – that is, submit to His guidance, i.e. Islam, but also who disobeyed His commands. To explain for all non-Muslim readers: in the eyes of Muslims, the Israelites under Moses were themselves Muslims! This is vital to understand if we are to interpret the text properly. Finally, we understand the import when we reach Ayah 66: ‘And We made it an example to their own and to succeeding generations, and an admonition to the God-fearing.’ Since Islam considers itself the continuation of the Abraham line, then the stories of the prophets and their peoples are exemplary for contemporary Muslims. The New Testament has a similar concept: 1 Corinthians 10:6 ‘Now these things happened as examples for us, so that we would not crave evil things as they also craved’

The next verse to consider is Surah Maida 5:60: ‘…(Worse is the case of him) whom Allah hath cursed, him on whom His wrath hath fallen and of whose sort Allah hath turned some to apes and swine, and who serveth idols.’ This seems to somewhat of a ‘missionary’ verse, preceded as it is by a call to the ‘People of the Book’ (in this context, probably certain Jews of Medina) to cease being ‘evil-livers’ (v59) in regards to their actions towards Muslims. The message seems to be eschatological in nature – those who reject Islam will suffer God’s punishment. Obviously, the Bible teaches the same from a different perspective.

Finally, Surah Araaf 7:166 ‘So when they took pride in that which they had been forbidden, We said unto them: Be ye apes despised and loathed’. The context concerns a presumably Israelite port (there is no comparable Biblical story) where the people broke the Sabbath by fishing, v163. Therefore God punished those who did so by changing them into apes and pigs, whilst saving others who ‘forbade wrong’, v165. Again, there is no sectarian element involved: the issue is purely one of divine punishment for sin, and reward (of the same community) for obedience.

Some commentators, such as Qutb, regarded the punishment as metaphorical (i.e. referring to their manners being ape- and pig-like), whereas others, such as Ibn Kathir and more latterly Mawdudi, saw it as actual. The text would support the latter conclusion, especially when we consider Surah an-Nisa 4:47: ‘O ye unto whom the Scripture hath been given! Believe in what We have revealed confirming that which ye possess, before We destroy countenances so as to confound them, or curse them as We cursed the Sabbath-breakers (of old time)...’

The next step in Qur’anic exegesis is to see what the Hadith states, since Muslims believe Muhammad to be the Uswah Hasanah – the ‘beautiful pattern of conduct’, the embodied hermeneutic of the Qur’an. We find narrations clearly referring to the post-exodus Israelites: Narrated by Ammar ibn Yasir ,Mishkat Al-Masabih 5150, ‘… "The table was sent down from Heaven with bread and meat, and they were commanded not to be unfaithful nor to store up for the morrow. But they were unfaithful, sorted up and laid by for the morrow, so they were changed into apes and swine"…’ This resembles Exodus 16:19-20, where God is angry at those Israelites who sinned by storing up manna overnight (although no punishment ensues).

In a hadith narrated by Abdullah, it is indicated that there was a genuine metamorphosis of the sinners into animals: Sahih Muslim 6438 ‘…Thereupon he (the Holy Prophet) said: Verily, Allah did not cause the race of those which suffered metamorphosis to grow, or they were not survived by young ones. Monkeys and swine have been in existence even before (the metamorphosis of the human beings). Abdullah also narrates another important hadith: Sahih Al-Bukhari 7.494B, ‘He heard the Prophet (peace be upon him) saying, "From among my followers there will be some people who will consider illegal sexual intercourse, the wearing of silk, the drinking of alcohol and the use of musical instruments, as lawful. And there will be some people who will stay near the side of a mountain and in the evening their shepherd will come to them with their sheep and ask them for something, but they will say to him, ‘Return to us tomorrow.’ Allah will destroy them during the night and will let the mountain fall on them, and He will transform the rest of them into monkeys and pigs and they will remain so till the Day of Resurrection."’ (There is a parallel hadith in Abu Dawud 4028 narrated by AbuAmir or AbuMalik)

If disobedient contemporary Muslims (i.e. of Muhammad’s ummah) are to suffer the same metamorphosis, then we can say that the Qur’anic depictions are in no way sectarian, but rather a warning to all, Muslim and non-Muslim, of the consequence of sinning against God. Another hadith warns against staying in some contemporary city of sin: Narrated by Anas ibn Malik, Abu Dawud 4293, ‘The Prophet (peace be upon him) said: The people will establish cities, Anas, and one of them will be called al-Basrah or al-Busayrah. If you should pass by it or enter it, avoid its salt-marshes, its Kall, its market, and the gate of its commanders, and keep to its environs, for the earth will swallow some people up, pelting rain will fall and earthquakes will take place in it, and there will be people who will spend the night in it and become apes and swine in the morning.’ No sectarian distinction is offered in this narration.

Similar ideas are found in the Shi‘ite hadith: (Usul al-Kafi H 1491, Ch. 14, h1)

Ali ibn Muhammad has narrated from certain persons of his people from Adam ibn Ishaq from ‘abd al-Razzaq from ibn Mihran from al-Husayn ibn Maymun from Muhammad ibn Salim from abu Ja’far who has said the following:

"…Allah…commanded Moses to follow … al-Sabbath.… Those who violated its sanctity …Allah…sent them to hellfire because they made the fishes lawful. They captured them and ate them on Sabbath…"You certainly knew about those among you who were transgressors on the Sabbath. We commanded them, "Become detested apes..." (2:65)

Other Shia hadiths concern the response to Jesus: (Bihàr, 14, 235, 8) ‘…Verily, when the people of Jesus asked him to have Allah bring down a spread from heaven, Allah said, "I will send it down to you, then whoever of you disbelieves after that, I will punish as I will not punish any other being. (5:115)" Then He sent it down to them, and all of them who disbelieved after that, Allah transformed them into either a pig, monkey, bear, cat, or in the form of some birds, animals of the land or sea. So, they were transformed into four hundred forms."’ A parallel hadith says the same: (Bihàr, 14, 236, 10) ‘… Abu al-Hasan said, "Verily, the swine among the people of Jesus (‘a) asked for a table spread to come down. Then they did not believe. So, Allah transformed them into swine."’ ‘Again, a missionary message of eschatological judgment is apparent.

Another narration links this with Jesus and the story of the Gadarene swine in Matthew 8:28ff, where Jesus delivers two men from demon-possession by sending the evil spirits into a herd of swine: (‘Ilal al-Sharà’i‘, 2, 487), ‘… "The transformed among the children of Adam are thirteen kinds: monkey, swine and… As for the monkeys, they were a group that came down to a town near the beach of the sea, acted unlawfully on Saturday and fished. So Allah, the Exalted, transformed them into monkeys. As for the swine, they were a group among the children of Israel that Jesus the son of Mary (‘a) cursed. So Allah, the Exalted, transformed them into swine."’

The Qur’anic and Hadith texts on ‘apes and pigs’ are meant to serve as a warning to all, Muslim and Non-Muslim, of the consequences of disobeying God, and they should also serve as a warning to all Muslims and Non-Muslims who attempt to distort their meaning for sectarian purposes.

By Dr Anthony McRoy
The Muslim Weekly

QUR’AN, HADITH AND WOMEN

2009-08-18T15:33:00.000+03:00

Asghar Ali Engineer
(Islam and Modern Age, February 2008)

What is position of women in Qur’an and hadith? It is very interesting to compare what is stated in qur’an about women and what do we find on women in hadith literature? And here I am not referring to ahadith from an other source but from what is known as Sihah Sitta (.e. six most authentic sources of hadith). I wish our Ulama reflect on the contrast between how Qur’an treats women and how ahadith treat them. Much of woes of Muslim women will be over if we follow Qur’an rather than these ahadith.

Women lost in ahadith what they had gained through Qur’an. Today if world thinks Islam treats women in very unfair way it is because we follow hadiths rather than Qur’an as far as women are concerned. In pre-Islamic period women had lowest of low social status and Qur’an lifted them far above and our ‘Ulama never tire of saying this. But within few decades of the revelation of the Qur’an women came down to their pre-Islamic status in a fiercely male dominated society. And this was accomplished through ahadith as a legitimizing factor.

Those who narrated these ahadith never thought for a moment how they contradict Qur’an as these ahadith served the social purpose very well. Qur’an provided ideals and values but society could not rise to that level and instead dragged Islam to its own level and ahadith served that interest best.

When Islam was confined to Arabian peninsula it was different but when it spread to far off places, parts of Roman empire, Sasanid empire (Iran), Central Asia etc. these regions were very different in their culture, religious values and social ethos and it was quite natural for Islam to adapt to what these societies needed. Even Shari’ah, all jurists (fuqaha’) agree incorporated much of Arab ‘adati (customary law).

It was not easy to avoid these cultural values and customary practices found in non-Arab societies when people of these regions embraced Islam. Position of women in these regions was no different from what it was in pre-Islamic Arabia and when one embraces a religion which originated outside that region he/she does not automatically caste away his/her own cultural values and social ethos.

Also, it is a well-known fact that Islam spread far and wide much quicker than Shari’ah laws were compiled in different schools. In fact various Shari’ah schools (madahibi) came into existence in different regions where Islam had spread. Even before the Arabs could grasp full significance of Islam and adjust their lives to new values and ideals, it had already spread to various parts of the world, right up to China. In fact Islam spread to these regions with lightening speed.

It is also interesting to note that various companions of the Prophet (PBUH) also had spread to these parts of the world and these companions in many cases married local women and adopted cultural values of the region and being companions of the Prophet (PBUH) they were also source of Islamic knowledge and those converted to Islam would flock to them for guidance and hence number of ahadith were narrated by these companions relying on their memory and understanding. Thus along with authenticity of ahadith sociology of ahadith also becomes equally important.

While Qur’an was compiled during Prophet’s (PBUH) life time and when some deviations from standard recitation was noticed (on account mainly of tribal dialects) Hazrat Uthman had wisdom to compile standard copy and destroy all others and thus Qur’an was saved from differences in the text. All other copies of the Qur’an were prepared from this copy.

Ahadith, on the other hand, were compiled two to three centuries after the death of the Holy Prophet and underwent much changes due to passage of time. Though there was chain of narrators and despite honesty and integrity of narrators, there was every possibility of change in text with different narrators with even differences in their understanding and cultural background. Unfortunately for ahadith honesty and integrity of narrators became the only criterion rather than its conformity with the Qur’anic approach, values and ideals.

Also, there were those who did not hesitate to produce a hadith to legitimize some action or requirement of someone powerful and influential. Thus while there never arose any differences about the Qur’anic text, there have been all sorts of differences about authenticity or otherwise of ahadith. In fact much problems could have been avoided if ahadith in such large numbers and in different compatios had not been accepted. For these very reasons the Prophet (PBUH) had discouraged from compiling these ahadith. But ahadith became socio-cultural and socio-religious needs in vastly different circumstances.

These needs were such that a doctrine was evolved that even if a hadith stands in contradiction of the Qur’an hadith will prevail. Many Shari’ah injunctions were developed on this basis. Then various questions arose whether hadith is da’if (weak), narrated by only one or by several narrators or its different variations or whether its narrators (ravi) were da’if (weak) and so on. The whole hadith literature is full of these controversies. Also different sects relied on different ahadith to legitimize their positions. In short many controversies originated due to excessive reliance on ahadith.

Much more so ahadith were used to lower women’s status as Qur’anic ideals and values in respect of women could not be accepted by societies which treated women as subordinate to men. Men in any case wanted to retain his superiority. He thought he was ruler over women and many Qur’anic verses were explained under the ethos of men’s superiority. Most of the Qur’anic verses on women are not explained in the light of other Qur’anic verses (only reliable methodology to understand real intent of the Qur’an) but in the light of ahadith which degrade women.

I would like in this article to compare ahadith about women with Qur’anic verses and show how mutually contradictory these Qur’anic verses and ahadith are. Qur’an talks of equal dignity of men and women and even story of Adam and Hawwa is narrated in a way which does not blame Hawwa at all for eating the fruit of a tree which Adam was prohibited to go near to. Qur’an talks of creation of men and women from one nafs and hadith says Hawwa was created from rib of Adam. Qur’an says it is Adam who disobeyed his Lord and acted ignorantly Thus Qur’an says “And Adam disobeyed his Lord, and was disappointed” (20:121)

Also, the entire discourse in Qur’an on women is rights based but in Shari’ah, thanks to hadith literature, entire discourse is duty based for women and right based for men, something which one found during period of jahiliyyah. It was too hard for men to accept equal dignity for men and women in the feudal society within which Shari’ah rules were compiled.

Qur’an gives equal rights and equal dignity to both men and women but hadith literature is full of ahadith contradicting this Qur’anic approach. For example in Bukhari we find a hadith which stands in contradiction to the Qur’anic verse 33:35. The hadith is narrated thus:

“The Prophet (PBUH) urged the women to be generous with their gifts, for when he had glimpsed into the flames of Hell, he had noted the vast majority of people being tormented there were women. The women were outraged, and one of them instantly stood up and demanded to know why that was so. ‘Because,’ he replied, ‘you women grumble so much, and show ingratitude to your husbands! Even if the poor fellows spent all their lives doing things for you, you have only to be upset at the least of thing and you will say, ‘I have never received any good from you!’, At that the women began vigorously to pull off their rings, and throw them into Bilal’s Cloak. (Bukhari 1.28, Abu Dawud 439).

See the content and tenor of this hadith. It is full of anti women attitude and women are supposed to be, in this hadith, ungrateful to their husbands. As against this see the Qur’anic verse 33:35 which says, “Surely the men who submit and women who submit, and the believing men and the believing women, and the obeying men and the obeying women, and the truthful men and truthful women, and the patient men and patient women, and the humble men and humble women, and the charitable men and the charitable women, and fasting men and fasting women, and the men who guard their chastity and the women who guard, and the men who remember Allah and women who remember – Allah has prepared for them forgiveness and mighty reward.”

See how in this verse Qur’an treats men and women equally and talks of equal degree of forgiveness and equal reward. In the above hadith, on the other hand, more women than men are consigned to flames of Hell because they are ungrateful to their husbands. Qur’an no where requires women to be obedient to their husbands. It is husband who is exhorted to be kind to their wives (see 2:229) “keep them in good fellowship (bi ma’ruf) and let them go with kindness (bi ihsanin).

Also men and women are described each others garment (libas) (2:187). According to Qur’an men and women are each others zawj (one of the couple) thus indicating equal dignity and love and respect, not obedience or subordination. The Prophet (PBUH) never treated any of his wife as subordinate. He not only treated them with dignity, he often consulted them in various matters and even followed their advice. In fact Umm Salma’s advice to sacrifice animal at Hudaybiya proved very beneficial.

WOMAN HALF A WITNESS?

Let us examine one more hadith which apparently appears to be in conformity with Qur’anic provision but indeed it is not. We find it in Muslim. The hadith is narrated as under:

Prophet is reported to have said, ‘I have seen none lacking in common sense and failing in religion but (at the same time) robbing the wisdom of the wise, besides you.’ Upon this a woman remarked: ‘What is wrong with or common sense and with religion? ’He observed: ‘You lack of common sense (in) that the evidence of two women is equal to that of one man, that is the proof of your lack of common sense. And you spend some nights (and days) in which you do not offer prayer and in the month of Ramadan 9during the menstrual days) you do not observe fast; that is your failing in religion.’ (Muslim 31)

This hadith has several flaws. Qur’an nowhere states that she is half witness, much less because of lack of common sense. And messenger of Allah will not say such things which degrade women whom he consulted in difficult times as pointed out above. Qur’an simply says that when you take loan, write it down and let two male witnesses be summoned as witnesses and if two men are not available let one man and two women bear witness so that if one forgets, other can remind. (2:282)

This verse no where says she lacks in common sense. She may have lacked in experience as in those days women did not indulge in financial transaction. Lack of experience cannot be equated with lack of common sense. Also, if women cannot offer prayers or fast during menstruation, how can it be construed as ‘failing in religion’? It is state of disability, not lack of belief or commitment. Belief or religion has something to do with ones heart and soul, not physical condition. Our Prophet (PBU) had high respect for women and for his wives. It is unthinkable that he would say such degrading things for women. He loved Khadija, Fatima and Ayesha so much. All these women were highly intelligent and great upholders of Islam. In fact they were more firm in their belief of Islam than many men. Entire Muslim world holds these women in high respect. In fact Islam gave such high status to women and guaranteed their rights when all over the world women had no rights at all. In fact it was this general demeaning attitude towards women which is reflected in these ahadith.

WOMEN RULERS BRING BAD LUCK TO THOSE OVER WHOM THEY RULE

We find another hadith in Bukhari which is often quoted against women becoming rulers of countries or nations. In fact Bukhari has reported three traditions connected with this episode, two of which were in the chapter on “Letter of the Prophet to Chosroe and Caesar”. Abu Bakra’s hadith is no. 4425. The preceding hadith, no. 4424, was reported from Ibn Abbas who said that “the Prophet of Allah sent Abdullah Ibn Huzaifa with his letter to Chosroe. When Chosroe read it he tore it. I believe said Bin Musayyab said: Then the Prophet prayed to Allah that he tear them up completely.” The third hadith is No. 6639 reported by Bukhari in the chapter on “how the oath of Prophet was” and it goes: “When Ceaser dies there will be no Ceaser after him. When Chosroe dies there will be no Chosroe after him.

Bukhari (4425) reports from Abu Bakr ahthe following hadith: “Allah provided me with considerable benefit during the battle of the Camel with one word (or one statement). When news reached the Prophet (S.A.W.) that the Persians had appointed Chosroe’s daughter as their ruler, he said: “A nation which placed its affairs in the hands of a woman shall never prosper!”

Now it is well known that Abu Bakra narrated this hadith after battle of Camel in which Hadrat Ayesha participated and the battle was aimed against Hadrat Ali. This hadith surfaces only with the narration of Abu Bakra who was aspiring for governorship of one of the provinces and wanted to please Hadrat Ali. Abu Bakra obviously had a purpose in narrating such a hadith.

It is quite contradictory to Qur’an in as much as Qur’an upholds leadership of Queen of Sheba (Bilquis) who over-rules the advice of her male advisors and makes peace with prophet Salman (Soloman). See verses 32 to 35 of Chapter 27. When Bilquis asks for opinion of all her male advisors whether we should fight or make peace with Sulaiman, they advise her to fight and not to surrender. But she over rules them and decides to make peace arguing “Surely kings when they enter a town, ruin it and make the noblest of its people to be low; and thus they do.”

Thus we see that Qur’an upholds wisdom of a woman in not fighting and making peace with stronger ruler and saves the nation from ruin. But the hadith quoted above says just the opposite that if a woman becomes ruler it would prove ruinous for the nation. The hadith thus suggests that Prophet contradicts Allah’s revelation which is not thinkable. The only conclusion in either the narrator had his own motive in narrating the hadith or could not at all understand what the Prophet said. I leave conclusion to the readers.

We find even more shocking ahadith ascribed to the Prophet regarding women. One such hadith found in Sahih Bukhari and narrated by Sahl ibn Sa’d which says “Evil omen was mentioned before the Prophet (PBUH). The Prophet (PBUH) said, “if there is evil omen in anything, it is in the house, the woman and the horse.”

This hadith equates woman with house and horse. There cannot be any comparison between the three. Also both house and horse are extremely useful for human beings which facilitate his/her living and traveling. House is from basic necessity for human beings and horse was needed in those for travel and were valued highly. They were used in wars as well as their movement was quite swift. Such thoughts are product of very low kind of mind unfortunately ascribed to a mind Allah had graced with highest kinds of thought. He had chosen him to be His Prophet, His messenger. One cannot think he would say such things.

There is one interesting hadith found in Bukhari and narrated by Ayesha. The hadith is like this: the things which annul the prayers were mentioned before me (Ayesha). They said, “prayer is annulled by a dog, a donkey and a woman (if they pass in front of the praying people)”.

Ayesha said, “You have made us (i.e. women) dogs. I saw the Prophet PBUH) praying while I used to lie in my bed between him and the Qiblah. Whenever I was in need of something, I would slip away, for I disliked to face him.”

We can see how some narrators equated women with dogs and donkeys and Ayesha challenged them. It shows how men held women in low esteem and ascribed their despicable thoughts to the Prophet (PBU). Always there may not be women like Ayesha to challenge such low thoughts and hadith may be believed uncritically.

Similarly we find another hadith in Sahih Bukhari narrated by Osamah which is again totally contradictory to the Qur’an. The hadith says “And I advise you to take care of the women, for they are created from a rib and the most crooked potion of the rib is its upper part. If you try to straighten it, it will break, and if you leave it, it will remain crooked, so I urge you to take care of the women.”

Very degrading to women, like similar such ahadith. It completely contradicts the Qur’an where there is no mention at all of Hawwa’s creation from the rib of Adam. This hadith also has been created to prove inferiority of women. In all the verses on women in Qur’an there is not a single verse which degrades women like this or proves her inferiority to men in any way.

This was prevailing social attitudes of men towards women which made them create such ahadith so that they could rule over them and women could not use Qur’an to claim equality with men. Qur’an was revealed to the prophet so that he could give equal dignity and status to women but society was not prepared for this in any case and sought to lower the status of women by producing such ahadith as they could not temper with the Qur’an they used another weapon to bring down status of women.

It is unfortunate that still our Ulama are not prepared to critically evaluate these anti-women ahadith. On the contrary they keep on quoting them to keep status of women lower in the society and under the thumb of women. It is precisely for this reason that non-Muslims think very adversely about Islam and how Islam has ‘suppressed’ dignity and status of women.

Time has come for Muslim women to evaluate these ahadith critically and refute the fatwas Ulama issued on the basis of such ahadith. We need great scholars of Islam among the women who could take independent position. Where are such women?
---------------------------------------------
Institute of Islamic Studies
Mumbai.

The Impurity of the Disbelievers is a Spiritual Impurity

2009-01-29T09:59:00.003+02:00

Question:

We deal with some people who do not have a religion; they whorship fire and also the cow. Allah has described them as impure and unclean. What is the essence of that impurity? Should we keep our distance from them and not shake their hands? If they are impure, how do we deal with them? Are the things that they touch with their hands impure, given that they deal with merchandise and have contact with the public?

Answer:

Allah says:

"Verily, the polytheists are impure" (al-Tauba 28)

Allah also says about the hypocrites:

"So turn away from them, for verily they are impure (rijs)" (al-Tauba 95)

Rijs means impure. However, their impurity is a spiritual impurity. It refers to their evil, harm and immortality. As for their physical bodies, as long as they are clean, one does not say that they are impure in a sensory or physical sense. Therefore, based on that, it is allowed to wear the clothing they had worn if one knows they are clean, unless it is the clothing that covered their private parts, since they do not protect themselves from urine and especially since they are not circumcised. Similar is the case if they come into direct contact with impurities, such as cooking pork or preparing and dealing with wine. As for shaking hands with them and using what they manufactured, there is no harm in that. In fact, the Messenger of Allah (sallallahu aleyhim wa sallam) and his Companions used to use what the disbelievers manufactured and made as long as they knew it was pure. Furthermore, the original or basic ruling concerning any matter is that of purity.

Shaikh ibn Jibreen.

Islamic Fatawa Regarding Women, s. 52-53
Toim. (1996) al Musnad, Muhammad bin Abdul-Aziz
Kääntänyt Zarabozo, Jamaal Al-Din M.
Darussalam, Riyadh, Kingdom of Saudi-Arabia

The Reward for Women in Paradise

2009-01-14T18:51:00.003+02:00

Question:

Whenever I read the Noble Quran, I find in many verses Allah giving glad tidings to His believing male servants of al-hoor al-ain who extol in beauty. Does the woman have any partner in Paradise other than her husband? Furthemore, most of the statements concerning bounties in Paradise are directed toward the believing men. Is the reward of the believing women in Paradise less than that of the believing men?

Response:

There is no doubt that reward in the Hereafter encompasses both men and women. This is based on the following statements of Allah.

"Never will I allow to be lost the work of any of you, male or female" (al-Imran 195).

"Whosoever works righteuosness, whether male or female, while he (or she) is a true believer, We will give a good life" (al-Nahl 97).

"And whosoever does righteous good deeds, being a male or a female, and is a true believer, such will enter Paradise" (al-Nisa 124).

"Verily, the Muslimis, men and women, the believers, men and women... [up to the end of the verse where Allah says:] Allah has prepared for them forgiveness and a great reward" (al-Ahzab 35).

Allah mentions them entering into Paradise together,

"They and their wives will be in pleasant shade" (Ya Sin 56).

Also,

"Enter Paradise, you and your wives, in happiness" (al-Zukhruf 70).

Allah also mentions that He will recreate the women in the verse,

"Verily, We created them of special creation and made them virgins" (al-Waqia 35-36).

That is, Allah will recreate the elderly women and make them virgins. Similarly, Allah will recreate the elderly men and make them youths. It is also mentioned in the hadith that women of whis wordly life have a superioty over al-hoor al-ain due to the acts of worship and obedience that they performed [in this world]. Therefore, the believing women will enter Paradise just like the believing men. If a woman had a number of husbands and she enters Paradise with them, she will choose among them and will choose the one with the best character and behavior.

Shaikh ibn Jibreen

Islamic Fatawa Regarding Women, s. 54-56
Toim. (1996) al Musnad, Muhammad bin Abdul-Aziz
Kääntänyt Zarabozo, Jamaal Al-Din M.
Darussalam, Riyadh, Kingdom of Saudi-Arabia

The Hadith of the Seven is Not in Reference to Men Only

2009-01-14T18:40:00.005+02:00

Question:

Is the hadith that talks about the seven whom Allah will shade on the Day in wich there is no shade excep Allah's spesific just for men or is it for anyone, such as women, who perfom those acts and, therefore, they will receive that reward mentioned in the hadith?

Response:

The merits mentioned in the hadith are not spesifically for men. In fact, they are general for both men and women. If a young woman grows up in the worship of Allah, she is included among them. Similarly, two women who love each other for the sake of Allah alone are also included. Again, any woman who is invited to illegas sexual intercourse by a man of nobility and beauty and she refuses his advances, saying:"I fear Allah," vill be one of those in the shade of Allah. Any woman who gives in charity from her legal earnings to the extend that her left hand does not know what her right hand has given will be included among them. If a woman remembers Allah when she is alone by herself, she will be included among them like any man. However, the righteous leader is something spesific for men. Similarly, performing prayers in congregation in the mosque is something spesific for men. The prayer of the woman in her house is more virtuous as has been stated in the authentic Hadith of the Prophet (sallallaahu aleyhim wa sallam).

Shaikh ibn Baz

Islamic Fatawa Regarding Women, s. 309
Toim. (1996) al Musnad, Muhammad bin Abdul-Aziz
Kääntänyt Zarabozo, Jamaal Al-Din M.
Darussalam, Riyadh, Kingdom of Saudi-Arabia

Meaning of the Woman Having a Shortcoming in Reasoning and Religion

2009-01-14T14:13:00.005+02:00

Question:

We always hear the Hadith, "Woman have a shortcoming in understanding and religion." Some of the men state it to insult women. We would like you to explain to us the meaning of that Hadith.

Response:

The Prophet's words and their explanation is as follows:

"I have seen none having more of a shortcoming in reasoning and religion yet, at the same time, robbing the wisdom of the wisest men than you." They said, "O Messenger of Allah (sallallahu aleyhim wa sallam), what is the shortcoming in our reasoning?" He said, "Is it not the case that the testimony of two women is equivalent to that of one man?" They said, "O Messenger of Allah (peace be upon him), what is the shortcoming in our religion?" He said, "Is it not the case that when you have your menses you neither pray or fast?"

The Prophet (sallallahu aleyhim wa sallam) explained that their shortcoming in reasoning is found in the fact that their memory is weak and that their witness is in need of another woman to corrobate it. Therefore, it is related to nonprofiency in witnessing due to woman's forgetfulness or she may add something in her witnessing. As for her shortcoming in her religion, it is because when they are menstruating or having post-partum bleeding, they neither pray or fast, and they do not make up their prayers, and this is their shortcoming in religion.

However, they are not to be blamed for that shortcoming. This has been imposed by the Law of Allah. He is the one who laid down such legislation in kindness and ease upon her. This is because if she were to fast while menstruating or post-partum bleeding, this would harm her. It is from the mercy of Allah that she is sanctioned not to fast. As for the prayer, during menses, she is in a situation that keeps her from being purified. It is again from Allah's mercy that He has commanded that they do not pray while they are menstruating as well as post-partum bleeding. He has also ordered that they do not make up their prayers. This is because if they were ordered to make up their prayers, it would be a hardship upon them. Prayer is repeated five times in a day and night. Menses may last for a number of days, up to seven or eight or more. Post-partum bleeding lasts for forty days. It is from the mercy of Allah and His goodness to them that they are not obligated to perform of make up the prayers of such conditions.

However, this does not mean that they have a shortcoming in understanding in everything or that they have a shortcoming in religion in every matter. The Prophet (sallallahu aleyhim wa sallam) made it clear that their shortcoming in understanding is with respect to their nonprofiency and in religion with respect to their not praying or fasting during menstruation or post-partum bleeding. This also does not mean that she is less than men in every matter or that men are superior to her in every ascpect.

Yes, as a class, men are superior to women in general. This is true for a number of reasons, as Allah has stated:

"Men are the protectors and maintainers of women, because Allah has made the one of them to excel the other, and because they spend [to support them] from their means" (al-Nisa 34).

However, she may excel him in many matters. How many women are greater than many man with respect to their intelligence, religion and profiency. It has been narrated from the Prophet (sallallahu aleyhim wa sallam) that women as a species or class that are less than men in understanding and religion from the point of view of the matters that the Prophet (sallallahu aleyhim wa sallam) himself explained.

A woman may perform many good deeds and exceed many men in her good deeds, her fear of Allah and her place in the Hereafter. She may concentrate on some matters and her profiency may be much greater than many men in many issues that concern her and in which se exerted her memory and profiency. She may be a reference, for example, in Islamic history and many other matters. This is something very clear to anyone who pondered the state of the women during the times of the Prophet (sallallahu aleyhim wa sallam) and afterwards. From this, one knows that her shortcoming does not mean that she cannot be relied upon for narrations. Similarly, if her witness is supported by another woman, it is accepted. There is nothing that prevents her fear of Allah from making her one of the best of the servants of Allah and one of the best women-servants of Allah. This is if she is steadfast in her religion and she is not obligated to fast or pray while menstruating or having post-partum bleeding.

If she does not have to pray of make up her prayers that does not necessitate that she has a shortcoming in every matter related to fear and obediance of Allah or her fulfilling of her duties upon her. With respect to her profiency, she has a spesific shortcoming, as the Prophet (sallallahu aleyhim wa sallam)) explained, and that does not mean that it can be generealized. A believer may not accuse her of having a shortcoming in everything or a weakness in her faith in every matter. It is a particular shortcoming in her religion and a particular shortcoming in her reasoning that is related to the profiency of the witness and so forth. One must be fair to her and understand the words of the Prophet (sallallahu aleyhim wa sallam) in the best and most appropriate manner. And Allah knows best.

Shaikh ibn Baz

Islamic Fatawa Regarding Women, s. 305-308
Toim. (1996) al Musnad, Muhammad bin Abdul-Aziz
Kääntänyt Zarabozo, Jamaal Al-Din M.
Darussalam, Riyadh, Kingdom of Saudi-Arabia

Jaettu mies, arki ja koti

2008-11-17T13:59:00.000+02:00

Moniavioisuus on Senegalissa yleistä ja hyväksyttyä, mutta nuoremmat senegalilaiset haluaisivat olla miehelleen ainoita vaimoja.

"Joskus saman katon alla asuvat naiset eivät edes puhu toisilleen", paljastaa 38-vuotias Sona, ziguienchorilainen äiti, ja naurahtaa. Virallisesti Senegalissa yhdellä miehellä voi olla kolme vaimoa. Marabouilla eli arvostetuilla uskonnollisilla johtajilla on oikeus neljään, viiteen.

Kolmen lapsen äiti kertoo tuntevansa Casamancessa Etelä-Senegalissa perheitä, joissa mies vuorottelee kahden yön välein vaimojensa huoneissa samassa talossa. Näin ollen miehen ja arjen askareiden lisaksi jaetaan kotikin.

Ensimmäinen ja samalla vanhin vaimo nauttii perhepiirin suurinta arvostusta. Lapset kasvatetaan yhdessä.

"Maaseudun kylissä ensimmäisen vaimon kotityötaakka puoliintuu, kun taloon saadaan toinen ahkera senegalilaisnainen pitämään huolta siitä, että lapset saavat ruokaa syödäkseen ja puhtaat vaatteet ylleen", puoltaa Sona ilmiön hyviä puolia.

Moniavioisuus on osa senegalilaista arkipäivää, mutta se on harvinaisempaa kaupungeissa ja varakkaissa perheissä. Jos taloon on varaa palkata kodinhoitaja, ei useampia vaimoja tarvita. Sona painaa kannen suuren riisikattilan päälle ja jättää sen tulelle hautumaan.

"Olen silti onnellinen siitä, että olen miehelleni ainoa. Hän valitsi yksiavioisuuden naimisiin mennessämme, kuten diolilla on useimmiten tapana tehdä."

Sonan mukaan esimerkiksi wolof- tai mandinkaperheissä moniavioisuus on yleisempää. Jos saman katon alla asuminen saa aikaan kateutta tai kireän ilmapiirin, naiset voivat jatkaa naimisiin mentyään lapsuudenkodeissaan, joiden välillä kodin ulkopuolella työssä käyvä mies kulkee.

"Vaihtoehtoja on monia, mutta naisen on mentävä naimisiin."

Sonan mielestä ihannetilanne on miehen tykästyminen hyvin keskenään toimeen tuleviin sisaruksiin.

Lukiolainen Terema, 17, haluaisi itse olla Sonan tavoin miehellensä ainoa. Teremalla on myös haaveena opiskella englanninopettajaksi ja käydä töissä kodin ulkopuolella. Hän haluaa olla itsenäinen, yksiavioinen nainen ja tunnustaakin ymmärtävänsä käytännön sanelemat moniavioiset liitot, vaikka ei itse niitä omalla kohdallaan hyväksyisi. Hän lisää, etteivät naiset kuitenkaan saa missään nimessä edes haaveilla yhtä useammasta suhteesta.

"Ooh! Jos mies saa tietää... Tulisi ero!"

Sona ja Terema tiedustelevat, miten asia on Ranskassa eli heidän käsityksessään Euroopasta. Vastaan, että moniavioisuutta ihmetellään, vaikka avioerot sen sijaan ovat yleisiä. Sona naurahtaa ja uskoo, että moniavioisuutta esiintyy myös Ranskassa, joskin vain salassa.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2005
Inari Saltevo

Kahden kodin välissä

2008-11-17T13:57:00.001+02:00

Moniavioisuuden vastustajien kampanjointi uhkaa vesittyä Indonesiassa, kun korkeasti koulutetut naiset hehkuttavat julkisuudessa, kuinka tyytyväisiä he ovat rooleihinsa kolmansina tai neljänsinä vaimoina.

Indonesian pääkaupungin Jakartan huippumodernia elämäntyyliä on vaikea yhdistää perinteiseen jaavalaiseen kuvaan sulttaaneista monilukuisten vaimojensa ympäröimänä. Moniavioisuus on kuitenkin yllättävän yleistä nykypäivän Indonesiassa. Vaimot asuvat omissa kodeissaan, joiden välillä mies matkustaa. Kaksoiselämä on yleistä, ja useimmiten myös miehen vaimot ovat tietämättömiä toisista perheistä.

"Harva ystäväni tai naapurini tietää, että minulla on kaksi perhettä. Olen kertonut heille, että joudun työni puolesta matkustamaan paljon", kertoo jakartalainen 43-vuotias Hendra.

Hendra avioitui toisen kerran, kun ensimmäisestä avioliitosta syntyneet lapset tulivat kouluikään. "Minä vain rakastuin työmatkalla tapaamaani nuoreen naiseen."

Vaimoillensa Hendra on asiasta kuitenkin kertonut.

"Se on hänen päätöksensä ja oikeutensa", kertoo suhtautumisestaan Hendran ensimmäinen vaimo Suriawati ujosti.

Vaikka harvoja kakkosavioliittoja rekisteröidään virallisesti, Indonesian lainsäädäntö sallii tietyin ehdoin miehen avioitumisen useamman kuin yhden vaimon kanssa.

"Avioliittoa koskeva lainsäädäntö on hyvin ristiriitainen. Toisaalta moniavioisuus kielletään, mutta toisaalta se sallitaan, jos avioliitosta ei esimerkiksi synny lapsia, vaimo vammautuu tai ei muuten pysty huolehtimaan vaimolle kuuluvista velvollisuuksista. Islamilainen perheoikeus sallii myös moniavioisuuden edellyttäen, että siihen on ensimmäisen vaimon lupa ja aviomies pystyy kohtelemaan vaimojaan oikeudenmukaisesti", naisten oikeuksia ajavan Kalyanamitra-järjestön toiminnanjohtaja Rena Herdiyani kertoo.
Väkivaltaa vai huolenpitoa?

Polygamian harjoittajat ovat pitäneet matalaa profiilia aina viime vuosiin saakka. Kysymys moniavioisuuden oikeutuksesta on kuitenkin noussut pinnalle viime aikoina tapahtuneiden yhteiskunnallisten myllerrysten ohessa.

Nykyään moniavioisuus on näkyvämpää kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Suhtautuminen vaimojen lukumäärään jakaa ihmisten mielipiteet. Konservatiivisen islamin tulkinnan kannattajat hakevat moniavioisuudelle oikeutusta uskoen toteuttavansa Jumalan tahtoa. Moniavioisuuden vastustajat syyttävät toista osapuolta naista alentavasta Koraanin tulkinnasta.

Monet arvovaltaiset muslimijärjestöt vastustavat moniavioisuutta. Feministisen muslimijärjestön Rahiman tutkijan Leli Nurrohmahin mielestä uskontoa käytetään hyväksi väärin perustein.

"Koraanin alkuperäisen hengen mukaan moniavioisuus on ollut sallittua sellaisissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa, joissa naiset ovat tarvinneet huolenpitoa ja suojelua. Nykyaikana tätä tehtävää ei enää ole. Uskonnolla laillistetaan nyt pelkästään miesten tarpeita ja seksuaalisia haluja", hän luonnehtii.

Naisjärjestöt pitävät moniavioisuutta naisiin kohdistuvana väkivaltana ja kampanjoivat lakimuutoksen puolesta, joka kieltäisi moniavioisuuden kaikissa olosuhteissa.
Polygamia-drinkit tekevät kauppansa

Yksi tekijä moniavioisuuden uuden suosion taustalla on valtavasti huomiota saanut jaavalainen ravintoloitsija Puspo Wardoyo. Hän on jo useamman ajan vuoden jakanut Polygami Award -palkinnon miehille, joilla on useampi kuin yksi vaimo.

Wardoyolla itsellään on neljä vaimoa, joiden kanssa hän mielellään esiintyy julkisuudessa. Upporikas, yli 40 ravintolaa omistava Wardoyo pitää moniavioisuutta jokaisen kunnon muslimimiehen velvollisuutena ja saarnaa asian puolesta estoitta: Wardoyon ravintoloissa voi esimerkiksi nauttia polygamia-menun ja polygamia-drinkkejä. Wardoyon moniavioisuutta ylistävä kirja on myös ollut myyntimenestys.

Moniavioisuuden vastustajat seuraavat Wardoyon saamaa julkisuutta huolestuneina. Kampanjointi moniavioisuuden negatiivisista puolista vesittyy, kun Wardoyon korkeakoulututkinnon suorittaneet, modernit vaimot kertovat lehtihaastatteluissa ja television keskusteluohjelmissa avoimesti, kuinka onnellisia he avioliitoissaan ovat.

"Miehet voivat käyttää tätä esimerkkinä ja uskotella vaimoilleen, että toisen vaimon ottaminen ei ole mikään ongelma", pelkää Herdiyani.

Herdiyanin itsensä on vaikea uskoa naisten vakuutuksiin onnellisuudestaan. Kalyanamitran kriisikeskuksiin tulee jatkuvasti naisia, jotka ovat joutuneet kokemaan ruumiillista ja henkistä väkivaltaa heidän aviomiestensä hankittua uusia vaimoja.

"On vaikea uskoa kenenkään naisen vapaaehtoisesti haluavan jakaa sekä miehensä että rakkautensa toisen naisen kanssa", Herdiyani painottaa.

Suriawati ei myönnä olevansa onneton, mutta täysin tyytyväinen ei hänkään tilanteeseen ole.

"Olisihan se kiva, jos Hendra olisi enemmän kotona. Lapsetkin aina kyselevät, missä isä on."

Hanna-Mari Savolainen
Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2005

Monta vaimoa, monta kohtaloa

2008-11-17T12:39:00.002+02:00

Jalkavaimot ja heidän lapsensa elävät Turkissa modernien lakien ja klaaniyhteisön ikivanhojen perinteiden välisten ristiriitojen keskellä. Senegalissa vaihtoehtoja on monia, mutta naisen on mentävä naimisiin.

"Pahinta, mitä naisella voi tapahtua on, että hänestä tulee toinen vaimo", Mûseyyen Isik sanoo. Kun hän meni häiden jälkeen miehensä kanssa uuteen kotiinsa, siellä odotti miehen ensimmäinen vaimo lasten kanssa. Vasta silloin Müseyyen kuuli, että mies on jo naimisissa. Onnellista avioliittoa odottaneesta Müseyyenista tuli vain jalkavaimo.

Perihanin mielestä vielä pahempaa on se, että aviomies ottaa toisen vaimon. Näin hänelle kävi, kun Perihan ei saanut lasta neljän avioliittovuoden aikana.

Islamin mukaan miehellä voi olla neljä vaimoa, mutta Turkin laki hyväksyy vain yhden vaimon. Turkissa monilla miehillä on kaksi tai useampia vaimoja. Liitto ensimmäisen kanssa on virallisesti rekisteröity ja muiden kanssa solmitaan islamilainen avioliitto. Yhteisön silmissä se vastaa täysin virallista avioliittoa ja toinen vaimoa ja lapset ovat miehen suvun täysivaltaisia jäseniä. Virallisesti kakkosavioliittoa ei kuitenkaan ole olemassa, mistä seuraa naiselle monia vaikeuksia. Tärkeinä näistä on se, että he eivät ole lastensa huoltajia, vaan lapset rekisteröidään aina miehen ja hänen ensimmäisen vaimonsa nimiin. "Naisyhdistykset vastustavat moniavioisten liittojen solmimista, mutta olemassa olevat avioliitot on tunnustettava ja jalkavaimojen ja heidän lastensa oikeudet turvattava", Vanin naisyhdistyksen puheenjohtaja Zozan Özgökce sanoo.

Avioliiton pelisäännöt tiedossa

Avioliitto ei tarkoita Turkissa samaa kuin Euroopassa. Kyseessä ei ole kahden ihmisen välinen tunnesuhde vaan sukujen välinen sosiaalinen instituutio. Kysyn usein ihmisiltä, kumpaa vaimoa mies rakastaa, jos hänellä on kaksi vaimoa. Kysymys naurattaa kaikkia.

"Rakkaus ei kuulu mitenkään perinteiseen kurdiavioliittoon. Mies valitsee itselleen mahdollisimman kauniin morsiamen ja sopii asiasta tytön isän kanssa", kertoo Narsi Kaya. Morsian saattaa tavata tulevan miehensä ensimmäisen kerran omissa häissään.
Toisena vaimona ollut Müseyyen Iski yrittää puolustaa miehiä ja kertoo, että miehet sanovat rakastavansa molempia vaimojaan.

Kyläyhteisöissä kurdit elävät edelleen perinteisen klaanijärjestelmän sääntöjen mukaan. Koulutetut kaupunkilaisnuoret elävät vapaammin, rakastuvat ja seurustelevat kuten ikätoverinsa muuallakin. Nykyaikaista elämää elävillä kurdimiehillä on vain yksi vaimo.

Jos mies kuolee, hänen veljensä on mentävä lesken kanssa naimisiin. Näin nainen säilyy suvun jäsenenä. Jos kaikki veljet ovat jo naimisissa, joku heistä joutuu ottamaan toisen vaimon. Ensimmäisen ja toisen vaimon välit ovat yleensä hyvät, ovathan he jo ennestään sukulaisia ja saman suurperheen naisväkeä.

Sulhanen maksaa morsiusrahan tytön isälle. Summa on tavallista suurempi, jos sulhanen on vanha leskimies tai tyttö joutuu toiseksi vaimoksi. Joskus suvut vaihtavat morsiamia, jolloin kenenkään ei tarvitse maksaa mitään. Mûseyyenin avioliitto oli tällainen: hänen isänsä antoi hänet toiseksi vaimoksi, jotta poika pääsisi naimisiin maksamatta morsiusrahaa.

"Elämäni oli tosi vaikeaa. Sekä mieheni että hänen ensimmäinen vaimonsa ja lapsensa hakkasivat minua", Müseyyen kertoo. Kaksi vuotta sitten Müseyyen teki kurdinaiselle ennenkuulumattoman ratkaisun: hän jätti miehensä ja otti mukaansa parivuotiaan poikansa Cengizin. Kurdien avioeroissa lapset jäävät yleensä isälle. "Tiedän tuottaneeni perheelleni suuren häpeän, kun muutin mieheni luota",Müzeyyen sanoo. Hänen vanhempansa asuvat kylässä, eikä Müseyyen uskalla mennä sinne. Perhe vaatii häntä jättämään Cengizin tämän isälle ja tulemaan yksin kotikylään, että he voisivat etsiä hänelle uuden aviomiehen. "En suostu siihen. Sanoin heille, että ensin myitte minut kuin lehmän, ja nyt haluatte myydä minut kuin lampaan", Müseyyen miettii. Koska hän ei enää ole neitsyt, on hänen arvonsa avioliittomarkkinoilla vähäinen. Müseyyen on käynyt lukion eikä ole siten kiinni pelkästään perinteisessä kulttuurissa. Hän elättää itsensä ja poikansa työskentelemällä siivoojana Vanissa.

Ensimmäisen vaimon kosto

Perivankaan ei alistunut kohtaloonsa, kun hänen miehensä toi kotiin toisen vaimon. "Kaiken takana oli anoppini. Hän halusi, että mieheni lähettää minut omien vanhempieni luo ja ottaa uuden vaimon", hän muistelee. Perivan suuttui ensin miehelleen ja lähti vanhempiensa kylään. Sitten hän halusi palata aviomiehensä luo, mutta tämä ei suostunut ottamaan häntä takaisin. Vastalauseeksi Perivan sytytti sekä itsensä että isoäidiltään perinnöksi saamansa arvokkaat kelim-matot palamaan. Hän jäi henkiin, mutta joutui olemaan kauan sairaalassa. Perivan on toipunut hyvin, muttei suostu valokuviin. "Mieheni on tehnyt minulle paljon pahaa. Minä halusin tehdä yhtä paljon pahaa hänelle ja hänen uudelle vaimolle", hän kertoo motiiveistaan.

Nyt Perivan asuu vanhempiensa luona, jotka tekevät kaikkensa löytääkseen hänelle uuden miehen. Mutta Perivan ei halua sitä. "Kurdikulttuurissa kunnia on hyvin tärkeä asia, ja on luonnollista, että vaimoa haluaa takaisin miehensä luo", hän sanoo. Perivan kokee, että hänet häpäistiin, kun mies otti toisen vaimon. Nyt hän on antanut miehelleen anteeksi ja haluaa entiseen kotiinsa, vaikka joutuukin jakamaan sen uuden vaimon kanssa.

AKP-puolue seuraa islamin lakia

Müseyyenin ja Perivanin kokemukset osoittavat, kuinka monimutkaisesta asiasta on kyse. Euroopan unioni on kritisoinut Turkkia siitä, että moniavioiset avioliitot sallitaan edelleen käytännössä. EU vaatii, että avioliittolakia noudatetaan, mikäli maa haluaa jäsenysneuvottelujen etenevän.

Vänin naisyhdistyksessä ei oikein uskota, että hallitus on tosissaan luvatessaan jämäkämpiä otteita yksiavioisuuden puolesta. Hallituksessa ja parlamentissa pitää valtaa islamistinen AKP-puolue, joka uskoo enemmän Koraaniin kuin Turkin tasavallaan perustajan Kemal Atatürkin oppeihin. Monilla AKP:n kansanedustajilla on kaksi vaimoa. "He säälittelevät niitä kollegoitaan, joilla on vain yksi vaimo. Jotkut AKP:n parlamentaarikot ihmettelevät itsekin, että onko heillä vain yksi vaimo", naureskellaan Vanin naisyhdistyksessä.

Kristiina Koivunen
Kumppani 6-7, 2005.

Pitkä yhteinen taival

2008-11-02T21:45:00.000+02:00

Suomalaisten valtaosalle islam on eksoottinen asia, "trooppinen sairaus", johon ei tarvitse ottaa kantaa. Se pelottaa, mutta onneksi se on niin kaukana, että sen voi unohtaa. Eräät muut EU-maat, erityisesti Ranska, eivät voi unohtaa islamia eivätkä työntää sitä syrjään. Islam elää ja vaikuttaa Ranskan lisäksi myös Saksan, Iso-Britannian, Belgian, Espanjan, Italian ja Ruotsin yhteiskunnan arkielämään, hyvässä ja pahassa, kirjoittaa Liisa Liimatainen Roomasta.

Me emme voi torjua islamia. Aivan meidän tahdostamme riippumatta se on osa meidän maailmankaikkeuttamme. Se vaikuttaa meidän maailmankatsomukseemme, vaikka emme haluaisikaan tunnustaa sitä. Aivan viime aikoina islamille on annettu tärkeä tehtävä: islamin pelolla yritetään pitää kasassa muuten niin hajanainen ja vailla selvää identiteettiä oleva teollistunut maailma. Siksi meidän on tiedettävä, miten me olemme osallistuneet nyt pääpeikoksi valitun nykyislamin luomiseen.

Muukalaisia toisillemme
Miljoonille eurooppalaisille muslimit ovat aina olleet toisia, niitä muita, muukalaisia, joihin he peilasivat itseään ja joiden avulla he muokkasivat omaa identiteettiään.

Euroopan eteläosien maat ovat olleet erilaisesa vuorovaikutuksessa islamin kanssa vuosisatojen ajan. Parhaimmissa tapauksissa se on ollut kulttuurien vuorovaikutusta, ja islam, muslimimaailma on usein ollut antava puoli. Muslimi-Espanjan monikulttuuriyhteiskunta oli muista edellä monilla aloilla: hellenismi tuli Euroopan tietoisuuteen muslimi-Espanjan suurten tiedemiesten kautta.

Usein muslimimaailman ja Euroopan suhteet ovat olleet myös taistelua ja sotaa. Espanjassa katolinen fundamentalismi tuhosi muslimi-Espanjan rikkaan monikielikulttuurin. Euroopan itäkolkissa kristittyjen ja muslimien suhteet ovat olleet hyvin ankarat. Balkanin nykytilanne heijastaa vieläkin toisaalta Itä- ja Länsi-Rooman, toisaalta kristityn ja islamilaisen maailman ikuisia ristiriitoja.

Olipa kanssakäyminen sotaa tai kulttuurivaihtoa muslimit ovat asuneet Välimeren Eurooppaa lähellä, ja eurooppalaiset ovat usein peilanneet itseään muslimikulttuurissa. Identiteettihän syntyy usein siltä pohjalta, kuka on meitä vastapäätä, meidän edessämme. Suomalaisten toinen oli todenäköisesti venäläinen tai ehkä ruotsalainen.

Myös siirtomaahistoria on muokannut Euroopan ja muslimien suhteita, ja se vaikuttaa vieläkin. Ranskan viimekesäiset pommit saivat puhumaan toisesta Algerian sodasta (ensimmäinen päättyi vuonna 1962) ja sodan siirtymisestä Ranskan maaperälle. Muutenkin ranskalaisten ja algerialaisten suhteet ovat vieläkin niin vinoutuneita, että niiden käsittelyssä tarvittaisiin ehkä psykiatria. 130 vuotta jatkuneen siirtomaavallan jättämää tulehdusta ei ole vieläkään hoidettu loppuun. Muuttoliike on vain siirtänyt ongelman Ranskaan ja antanut sille uusia ulottuvuuksia.

Islamiin tukeutuvien poliittisten liikkeiden synty kertoo uuden identiteetin etsinnästä muslimien keskuudessa nyt, kun kaksinapaista maailmaa ei enää ole. Siirtomaavallan lopun jälkeen itsenäiset maat löysivät ystäviä ja usein sitoutuivat joko länteen tai itään. Niin kauan kuin kaksinapainen maailma oli olemassa, muslimimailla oli sponsoreita.

Sosialistiseen järjestelmään sitoutuneet maat yrittivät matkia itäeurooppalaisia yhteiskuntia ja usein tekivät samat virheet kuin sosialistiset maat. Kehitysmaaolosuhteissa seuraukset olivat, jos mahdollista, vielä pahemmat kuin Euroopan sosialistisissa maissa.

50- ja 60-luvulla arabimaiden älymystö uskoi arabinationalismiin ja arabisosialismiin. Nyt osa samantapaisista yhteiskuntaryhmistä etsii identiteettiä islamin kautta. Sekä kapitalismia että sosialismia pidetään muslimimaissa Euroopassa syntyneinä tuotteina, jotka ovat antaneet hyvin vähän muslimimaailman väestöille. Nyt muslimit ja muslimimaat haluavat kokeilla, voiko yhteiskunnan ongelmia ratkoa islamin avulla.

Aix en Provencen yliopiston tutkijan Francois Burgatin mielestä muun muassa poliittisen islamin nimellä tunnettu ilmiö kertoo siirtomaavallasta irtautumisen kolmannesta vaiheesta. Kolonialismista irrottautumisen ensimmäisessä vaiheessa entiset alusmaat itsenäistyivät. Toisessa vaiheesa ne tulivat tietoisiksi siirtomaavallan jatkumisesta uuskolonialismin muodossa. Burgatin mielestä tällä hetkellä muslimimaat pyrkivät irtautumaan lännen kulttuurin otteesta.

- Ne etsivät omia ratkaisuja nykymaailman haasteisiin.

Niinpä me olemme olleet luomassa nykyislamia. Muslimimaailma reagoi vieläkin siirtomaahistoriaan ja pyrkii eroon pitkään jatkuneesta kulttuurihegemoniasta.

Nykyajan allergiaa
Muslimimaailman väitetään vierastavan nykyaikaa. Allergia johtuu myös siitä, että me olemme muslimien mielestä pelottava esimerkki siitä, mitä nykyaika merkitsee.

Jo ennen maailmantalouden globalisoitumisen seurausten esilletuloa, länsi on muslimimaailmassa monille esimerkki epäinhimillisestä maailmankatsomuksesta. Kehitys on haudannut solidaarisuuden, ja naisten vapautuminen on tehnyt heistä kauppatavaraa. Muslimit näkevät nykymaailmasta usein vain huonot puolet, sillä muslimimaiden väestöllä ei ole ollut kokemuksia nykymaailman hyvistä puolista. Globalisoituminen on syventänyt epäuskoa entisestään.

Kaikkea vastuuta ei voi sälyttää lännen niskoille. Muslimimaissa esiintyy paljon taipumusta käyttäytyä uhrin tavoin silloinkin, kun on kysymys täysin oman yhteiskunnan kyvyttömyydestä muuttua ja muuttaa johtajia. Kansan tietämättömyys onkin monien hallitsijoiden vallassapysymisen ehto.

Arabimaissa ei ole yhtään hallitusta, joka selviäisi vapaista vaaleista. Ainoan poikkeuksen muodostaa Algerian nykyinen hallitus, mutta ei sitäkään voida pitää täysin demokraattisissa olosuhteissa valittuna hallituksena. Välimeren alueen muslimimaiden hallitukset nojaavat armeijan ja poliisin tukeen ja käyttävät molempia kaikenlaisten oppositiovoimien nitistämiseen.

Sosialististen maiden romahdus ja eurooppalaisen sosiaalidemikratian vaikeudet ovat jättäneet muslimimaiden vasemmistolaiset oppositiovoimat ilman vakuuttavia reseptejä. Liberaalit porvarilliset suuntaukset ovat aina olleet hyvin heikoilla muslimimaissa. Islamistisista, oman yhteiskunnan ongelmiin islamista poliittista ratkaisua etsivistä liikkeistä ja järjestöistä on tullut melkein ainoita oppositiovoimia.

Muslimimaiden nykyjohtajat vaativat tukea länneltä myös ääri-islamin valtaannousun vaaran vuoksi. Algerian johto odottaa länneltä ehdotonta solidaarisuutta, vaikka se on pyrkinyt torjumaan ääri-islamia yksinomaan väkivallalla, minkä vuoksi Euroopan maiden ei ole helppo tukea sitä.

Tunisian presidentti Zine el Abedine Ben Ali ja hänen tukijansa ovat luoneet Ceauceskun henkilökulttia muistuttavan järjestelmän ja nyt he odottavat taputuksia Euroopalta. Tunisia on vaientanut koko opposition islamismin vaaran nimissä ja vaatii Eurooppaa hyväksymään tilanteen vaieten. Viesti on täsmälleen tämä: "Tunisiasta ei tule terrorismin uhkaa Euroopalle, täällä turistit voivat olla rauhassa ja sijoittajat toimivat ilman riskejä. Vastalahjana me odotamme, että Eurooppa ei sotkeudu meidän sisäisiin asioihimme."

Tunisia on hyvä esimerkki ns. aasialaisesta kehitysmallista. Ihmisoikeudet saavat odottaa, sillä taloudellinen kehitys on ainoa hyväksytty mittari. Tunisia on todella paljon muita arabimaita edellä: sen väestöä hoidetaan ja koulutetaan, ja naisia koskeva lainsäädäntö on arabimaailman edistyksellisin. Mutta kuka hälyttää korruptiosta? Kuka tarkistaa, mikä on taloudellisen kehityksen hinta kansalaisten oikeuksien ja ympäristön suojelun kannalta? Onko demokratialla ja ihmisoikeuksilla mitään merkitystä? Eikö meillä ole jo riittävästi esimerkkejä siitä, että demokratian puute jarruttaa pitkällä aikavälillä myös taloudellista kehitystä?

Islamistien kannalta lännen lemmikkinä esiintyvä Tunisia näyttää todistavan poliittisen islamin väitteen, että länsi noudattaa ns. double standardia. Se tarkoittaa sitä, että demokratia ja ihmisoikeudet ovat vain lännen asukkaita varten, kun taas heti sen rajojen ulkopuolella olevat maat voivat raiskata vapaasti ihmisoikeuksia.

Rolf Dahrendorf, saksalaissyntyinen London School of Economicsin johtaja ja entinen EU:n komissaari, puhui globalisoitumisen seurauksista hyvin mielenkiintoisella tavalla viime kesänä Kööpenhaminassa pidetyssä kansainvälisessä sosiaalipoliittisessa konferenssissa.

Dahrendorfin mielestä järjestelmällinen, pitkään jatkuva eriarvoisuus johtaa ennen pitkään kapinaan nimenomaan niissä olosuhteissa, joissa epäoikeudenmukaisuudesta kärsivät ihmiset tietävät jo, että asiat voisivat olla toisin.

Meidän kannaltamme ne toiset, muut, jotka asuvat Välimeren etelärannalla, elävät juuri näissä olosuhteissa. Pohjois-Afrikan eli Maghrebin (Tunisian, Algerian ja Marokon) väestöt ovat päivittäin yhteydessä Eurooppaan. Miljoonilla algerialaisilla on eurooppalaisia tv-ohjelmia tai he kuuntelevat eurooppalaisia radiolähetyksiä. Maghrebilaiset tietävät, miten Euroopassa eletään, myös henkilökohtaisten kokemusten vuoksi.

On hieman groteskia, että juuri näinä vuosina kun tieto kulkee yli Välimeren reaaliajassa, Välimeren pohjoisrannan satamat ja lentokentät ovat menneet kiinni maghrebilaisille. Myös tämä kasvattaa tietoisuutta pirullisesta maailmasta, joka luo tarpeita, mutta estää niiden tyydyttämisen yhtä nopeasti.

Ei Willy Brandtia eikä Olof Palmea
Tieto kulkee ja tietoisuus lisääntyy, mutta eurooppalaisten päättäjien aikavälit supistuvat. Menneinä vuosikymmeninä Euroopassa oli Willy Brandtin ja Olof Palmen kaltaisia kaukonäköisten poliittisten johtajien luomia ryhmiä, jotka keskustelivat siitä, mihin maailma on menossa. Brandtin ja Palmen tavoitteena oli löytää ratkaisuja, jotka saisivat kaikki menemään eteenpäin.

Globaalisen ajattelun aivoriihiä ei ole enää. Kukaan ei kysy, mitä maailmassa tapahtuu seuraavien vuosikymmenien aikana. Jos poliittiset johtajat mittaavat aikaa vaali- tai budjettikausilla, niin miten voimme kuvitella, että maailman tulevaisuutta voidaan ohjailla järkevämpään suuntaan?

Islamin tulevaisuus riippuu hyvin paljon siitä, miten me suhtaudumme teollistuneen maailman ulkopuoliseen maailmaan nyt. Meidän välinpitämättömyytemme vie meitä kohti entistä suurempia ongelmia. Islamista inspiraatiota etsivä radikalismi kertoo yrityksistä löytää uusia ratkaisuja vanhoihin ongelmiin. Äärisuuntausten saama kannatus johtuu kaikkialla muslimimaailmassa hyvin yleisestä epäoikeudenmukaisuuden tunteesta. Ja vääryyden tunne ei kohdistu pelkästään omiin johtajiin, se kohdistuu myös meihin.

Islamista on tulossa oikeudenmukaisuuden uskonto koko maailman mittakaavassa. Yhdysvalloissa Louis Farrakhan-niminen hyvin rasistinen ja oikeistopopulistinen johtaja saa aikaan valtavia mielenosoituksia islamin lipun alla. Ranskan afrikkalaista verta omaavan väestön nuoret ovat hyvin kiinnostuneita Yhdysvaltain mustista. Kahden maan syrjäytetty väestö kommunikoi yhdysvaltalaisen rap-musiikin kautta, mutta Ranskassa asuva siirtolaisväestö luo myös omaa rap-musiikkiaan.

Onkin hyvin omituista, että teollistunut maailma ei ymmärrä, että oikeudenmukaisuuden puute liikuttelee mieliä muslimimaissa. Pyrkimys oikeudenmukaisuuteen on siirtänyt vuoria Euroopan historiassa. Miksi me emme osaa nähdä, että oikeudenmukaisuuden jano voi liikutella myös muslimien mieliä ja muslimimaiden massoja? Miksi me emme osaa tunnustaa, että islamiradikalismin takana on ennen kaikkea yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden jano? Se että idelogian ja demokratian kannalta vaaralliset johtajat pystyvät kääntämään oikeudenmukaisuuden janon omaksi hyväkseen ei poista pyrkimyksen olemassaoloa.

Barcelona vai USA?
Barcelonassa marraskuussa pidetty Välimeren maiden ja EU-maiden konferenssi oli EU:n tunnustus siitä, että Unioni ei voi suhtautua välinpitämättömästi Välimeren alueen ongelmiin. Emme voi vielä tietää, johtaako Barcelonassa sinetöity yhteistyö todella tuloksiin. Suunnitelman takana oleva ajatus on oikea.

Poliittista Eurooppaa ajavista EU-vaikuttajista osa uskoo, että vain EU:sta voi kehittyä voima, joka ajaisi nykyistä järkevämpää kehitystä. Varsinkin Ranskan (myös Italian ja Espanjan) poliittisen eliitin sisällä on miehiä ja naisia, joiden mielestä poliittista Eurooppaa tarvitaan ennen kaikkea siksi, että lännessä edes joku irrottautuisi Yhdysvalloille tyypillisestä globaalisesta ajattelusta. Yhdysvaltalaisella globaalisella näkemyksellä tarkoitetaan sitä, että maailman ainoan suurvallan politiikka muotoutuu ennen kaikkea suuryritysten tarpeiden mukaan.

Algerian silmitön väkivalta ja Ranskassa räjähtäneet pommit ovat saaneet monet eurooppalaiset suhtautumaan entistä pelokkaammin ja vihamielisemmin islamiin ja muslimeihin erottelematta yhtään jyviä akanoista. Tiedotusvälineiden suuri osa on ollut heittämässä bensaa tuleen, sillä niitä kiinnostaa yleensä vain puhdas päivän uutinen, ei uutisen tausta.

Islamin moninaisessa maailmassa on toki myönteisiäkin ilmiöitä, joiden luulisi kiinnostavan nimenomaan meitä protestantteja. Islamin oma reformi on meneillään, vaikka se ei näy ulospäin.

Sveitsiläinen uskonpuhdistaja
On erimielisyyksiä siitä, mistä uudistuksen katsotaan alkaneen. Sveitsissä syntyneen ja kasvaneen 33-vuotiaan Tariq Ramadanin mielestä uudistus alkoi tämän vuosisadan alkuvuosikymmeninä. Ramadan on sveitsiläisten muslimien järjestön, Sveitsin muslimimiehet ja musliminaiset, Genevessä asuva perustaja. Ramadanin mielestä hänen oma isoisänsä, Egyptin muslimiveljien järjestön perustaja Hassan al-Banna oli yksi uudistuksen aloittajista.

Islamin asiantuntijat korostavat viime vuosikymmenen lopussa varsinkin Egyptissä syntyneiden uudistajavirtausten merkitystä. Aix en Provencen yliopiston Bruno Etienne odottaa paljon Maghrebin ja Ranskan hedelmällisestä vuorovaikutuksesta.

Sveitsin kansalainen Tariq Ramadan on Sveitsissä maanpaossa 41 vuotta olleen Said Ramadanin poika. Said Ramadan voi palata Egyptiin vasta ruumisarkussa, sillä Egyptin johto ei halunnut Muslimiveljet-järjestön perustajan poikaa muistuttamaan Hassan El Bannasta. Tariq Ramadania monet ranskalaiset nykyislamin asiantuntijat pitävät mielenkiintoisena esimerkkinä siitä, mitä Euroopan ja Orientin sekoitus voi luoda Euroopassa elävien muslimien aivoissa.

Tariq Ramadanin mielestä islamin on toki opittava elämään nykyaikaa, mutta modernisoituminen ei voi tapahtua niin, että muslimit matkivat länttä. Islamin on onnistuttava itse puhdistamaan oma kulttuurinsa ja omat oppinsa niihin vuosisatojen kuluessa erilaisista kulttuureista kerääntyneistä rasitteista ja Koraanille ja profeetan opetuksille vieraista aineksista. Muslimimaissa ei voi kuvitella uuteen aikaan siirtymistä, joka ei ota huomioon syvällä vaikuttavaa muslimikulttuurin peruskalliota.

Euroislam on islamin onni
Ramadanin mielessä eurooppalainen islam eli Euroopassa elävien muslimien kehittämä islam on suuri onni islamille. Eurooppalaiset muslimit voivat löytää sopusoinnun oman kulttuurinsa peruskallion ja eurooppalaisen kulttuurin kanssa. Euroopassa asuvat musliminaiset voivat löytää ensin tiensä islamin alkulähteille ja sitä kautta puhdistaa islamin patriarkaalisten kulttuurien jäänteistä. Eurooppalaiset musliminaiset voivat tehdä sen aikaisemmin ja eurooppalaisella tavalla, mutta Ramadanin mielestä islamin puhdistus arkaistisista patriarkaalisten kulttuurien jäänteistä on edessä myös varsinaisissa muslimimaissa eläville, itsenäistä tietä etsiville naisille.

Tariq Ramadanin mielestä islamin autenttisessa perinnössä on määräyksiä, joiden perusteella naisten on kätkettävä hiukset huivin alle, mutta islam ei voi pakottaa ketään mihinkään sellaiseen, mistä yksilö ei ole itse vakuuttunut.

Monien uudistajien tavoin myös Ramadan korostaa islamista jo löytyvää käsitettä, idjtihadia, henkilökohtaista yritystä tulkita islamia tilanteen ja ajan mukaan. Jo viime vuosisadan islamin uudistajien korostama käsite, idjtihad on avain, jonka kautta islam voi uudistua. Tietenkin periaatetta on sovellettava yhdessä sen ajatuksen kanssa, että ketään ei voi pakottaa noudattamaan sääntöjä, jos kyseinen henkilö ei niitä tunnusta omikseen.

Turkissa, armeijan avulla aikanaan modernisoidussa maassa, islamistit nousevat valtaan paikallishallinnoissa ja islamistinen puolue sai eniten ääniä myös parlamenttivaaleissa. Turkki voi auttaakin ymmärtämämään, mitä Ramadan tarkoittaa. Myös NL:n ja muiden sosialististen maiden kokemukset auttavat meitä ymmärtämään, että pakolla ei saada aikaan kestäviä muutoksia.

Iranin vallankumous on vaikuttanut hyvin raskaasti lännen islamia koskeviin käsityksiin. Kaikenlainen politiikasta kiinnostunut islam samaistetaan heti valtaan pyrkivään, muut kovaan pakkovaltaan alistavaan, väkivaltaiseen islamiin.

Ramadan vertaa itse omia näkemyksiään kristittyjen keskuudessa syntyneeseen vapautuksen teologiaan. Vapautuksen teologia syntyi latinalaisen Amerikan ja Palestiinan kristittyjen keskuudessa.

Toinen vertauskohde Ramadanille on Ranskassa hyvin tunnettu Abbe Pierre, sekä teollistuneiden maiden syrjäytettyjen että kehitysmaiden köyhien auttajana tunnettu ranskalainen pappi.

Pelkästään sanomalehdistä islamia koskevat tietonsa saava yksilö ei voi nähdä mitään muuta kuin kaaosta ja väkivaltaa muslimimaailmassa. Kaaoksen keskellä toimii kuitenkin myös todelliseen islamin reformiin pyrkiviä suuntauksia. Islamin uudistajat ovat vahvoilla nimenomaan Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa asuvien muslimien keskuudessa.

Uudistuksen vastustajat
Islamin uudistusta eivät vastusta ainoastaan Saudi Arabian ja Kuwaitin korskeat, feodaaliyhteiskunnasta suoraan petrokemian ja American Expressin maailmaan harpanneet beduiinit. Islamin uudistusta vastustavat monet moderneina esiintyvät hallitsijat, jotka leimaavat kaikenlaisen kysymyksenasettelun terrorismiksi. Egypti on hyvä esimerkki siitä, kuinka hallitsijat pyrkivät estämään maltillisen islamismin toiminnan, jotta poliittinen islam nähtäisiin pelkkänä terrorismina.

Myös huomattava osa muslimikulttuurin piirissä elävistä eurooppalaistuneista naisista pitää islamin uudistuksesta puhumista pelkkänä taktisena sumuverhona. Heidän mielestään poliittinen islam pyrkii joka tapauksessa aina ja kaikkialla pakkoon ja väkivaltaan perustuvaan teokraattiseen diktatuuriin.

Erityisen vaikeaa näistä asioista on keskustella algerialaisten naisten kanssa. Algeriassa islamin nimissä tapahtunut radikalisoituminen on saanut erittäin raakoja esiintymismuotoja. Ensimmäisten vapaiden parlamenttivaalien toisen kierroksen peruuttaminen tammikuussa 1992 vei Algerian suunnattomaan väkivallan kierteeseen, jonka johdosta 40 000, ehkä jopa 60 000 algerialaista on jo menehtynyt. Armeijan tukemat hallitukset ovat vastanneet islamistien väkivaltaan yksinomaan omalla väkivallallaan, vaikka islamistien kannatus johtui ja johtuu vieläkin ennen kaikkea yhteiskunnallisesta pahoinvoinnista.

Algerian islamistien riveissä äärinäkemykset ovat päässeet niskan päälle. Ääriainekset ovat pyrkineet lahtaamaan mahdollisimman raa'alla tavalla mahdollisimman suuren määrän sivistyneistön edustajia. Tämän vuoksi lukuisat eurooppalaistuneet naiset ovat kieltäytyneet edes miettimästä muuta mahdollisuutta kuin armeijan holhoaman hallituksen tukemista.

Onneksi omista oikeuksistaan tietoisten naisten joukosta löytyy Salima Ghazalin tapaisia rohkeita yksilöitä. La Nation-lehden päätoimittaja Ghazali ei anna periksi islamistien uhkauksien eikä hallituksen määräämien oman lehtensä julkaisukieltojenkaan edessä. Päätoimittaja Ghazali vaatii ratkaisuja, jotka perustuvat muuhun kuin Algerian yhteiskunnan yhden osan amputointiin. Le Monde Diplomatique julkaisi Salima Ghazalin artikkelin etusivulla, mutta yleensä ranskalainen lehdistö antaa enemmän palstatilaa Algerian hallituksen taakse asettuneille naisille.

Kirjoittaja on 25 vuotta Roomassa asunut YLE:n kirjeenvaihtaja ja vapaa toimittaja, joka viimeiset kuusi vuotta on seurannut myös muslimimaailman tilannetta erityisesti Välimeren ympärillä ja asunut pitkiä aikoja Tunisiassa ja Egyptissä.

Liisa Liimatainen

Yliopisto -lehti, 19/1996.

Naisten yliopisto

2008-11-02T21:33:00.001+02:00

Minkälaista on opiskella pelkästään naisille tarkoitetusta yliopistossa? Marjaana Vesterinen vieraili Ammanissa Naisten yliopistossa, jonne miehiltä on pääsy kielletty.

Jordania vaikuttaa länsimaalaisin silmin poikkeukselliselta islamilaiselta maalta, sillä koulutuksessa vallitsee tasa-arvo sukupuolten kesken - puolet korkeakouluopiskelijoista on naisia. Yhtä yliopistoa lukuunottamatta kaikki korkeakoulut ovat avoimia miehille ja naisille. Poikkeus on Jordanian Naisten yliopisto (Jordan University for Women), joka perustettiin vuonna 1991 maan pääkaupunkiin Ammaniin. Naisten yliopisto on yksi maan lukuisista yksityisistä yliopistoista, joita alettiin perustaa 90-luvulla.

- Naisten yliopisto perustettiin vastaamaan Jordanian ja sen naapuruston tiettyjä tarpeita. Erityisesti Persianlahden alueella on paljon perheitä, jotka haluavat tytärtensä opiskelevan ainoastaan naisille tarkoitetussa koulussa, kertoo yliopiston perustamiseen johtaneista seikoista rehtori Mahmud Samra.

Yli 70 prosenttia yliopiston 1400 opiskelijasta tulee Jordanian ulkopuolelta. Tosin heistä monella on jordanialainen tausta. Naisten yliopisto on kirjaimellisesti vain naisille tarkoitettu, sinne ei ole miehillä asiaa: rakennuksiin ei miehiä päästetä sisään edes vierailulle, sen sai viime tammikuussa mm. Yliopisto-lehden päätoimittaja kokea.

Viisi tiedekuntaa
Naisten yliopistossa on viisi tiedekuntaa, joissa voi opiskella lääketieteen, arkkitehtuurin, luonnontieteen, humanististen aineiden sekä hallinnon aloihin kuuluvia oppiaineita. Yliopistossa suoritetaan alempi korkeakoulututkinto, eikä suunnitteilla ole laajentaa koulutusta ylempään tutkintoon. Opinnot kestävät neljästä viiteen vuotta, minkä jälkeen valmistuneet siirtyvät työelämään tai perustavat perheen.

Perheellisiä opiskelijoita on varsin vähän, mutta Naisten yliopistossa ehkä hieman enemmän kuin muissa Jordanian korkeakouluissa. Eräs heistä on Basma Bdeir, neljän lapsen äiti, joka muutama vuosi sitten jatkoi aikoinaan kesken jääneitä opintojaan hallinnon alalla.

- Valitsin Naisten yliopiston, koska se sijaitsee lähellä kotiani ja pystyin käyttämään vuosia sitten suorittamiani opintoja osana tätä tutkintoa, Basma toteaa yliopiston valintaan vaikuttaneista tekijöistä.

Hänen opiskelutovereinaan on muutamia samassa elämäntilanteessa olevia naisia, joiden aviomiehet antoivat vaimon valita ainoastaan naisille tarkoitetun opinahjon. Basman miehellä ei ollut tässä asiassa sanaa sanottavanaan. Basma valmistuu tänä keväänä, ja hän suunnittelee siirtyvänsä työelämään, luultavasti miehensä yritykseen.

- Valitsemani oppiaine olisi hyvä ponnahduslauta työmarkkinoille suurtyöttömyyden vaivaamassa Jordaniassa ilman valmiiksi solmittuja suhteitakin.

Perheellisen ongelmat
Basman opiskelun järjestelyt kuulostavat jokaiselle perheelliselle opiskelijalle tutulta.

- Tavallisesti olen yliopistolla aamupäivät, jolloin kaikki lapseni ovat koulussa - kellekään ei siis koidu harmia. Iltapäivisin en opiskele, ellei seuraavana päivänä ole koetta. Tuon ajan omistan lapsilleni, mitä he sitten haluavatkin tehdä. Iltaisin osallistun mieheni kanssa erilaisiin sosiaalisiin rientoihin. Varsinainen lukuaikani on yöllä, kahdestatoista kahteen. Kaikki eivät varmaan jaksaisi tällaista järjestelyä, mutta minulle se sopii.

Koko opiskeluaikaansa Basma ei ole voinut järjestää näin tehokkaasti. Muutama vuosi sitten, kun hänen vanhin poikansa valmistautui ylioppilaskirjoituksiin, Basma piti itse hidasta tahtia omalla sarallaan.

- En halunnut kasata itselleni liikaa velvollisuuksia, poikani oli etusijalla.

Kansainvälistä
Naisten yliopiston opiskelijoiden enemmistöä (eli nuori ja ulkomaalainen) edustaa Lamya Osman, parikymppinen nuori nainen, jonka perhe on alkujaan Sudanista. Perhe on asunut Syyriassa Damaskoksessa jo 15 vuotta. Lamya olisi halunnut opiskella Libanonissa Kansainvälisessä yliopistossa, mutta maan levottomuudet johtivat opiskelupaikan etsimiseen muualta Syyrian lähistöltä. Naisten yliopistosta löytyi ratkaisu - sijaitseehan Amman vain neljän tunnin ajomatkan päässä Damaskoksesta.

Taideaineista kiinnostunut Lamya opiskelee sisustussuunnittelua isänsä ehdotuksesta. Hän on keskimäärin tyytyväinen yliopiston valintaan.

- Opetus on hyvää ja tehokasta. Olen myös viihtynyt yliopiston kampuksen asuntolassa, jossa jaan huoneen sudanilaisen tytön kanssa. Asumismuoto auttaa itsenäistymään, mutta on kuitenkin turvallinen ja helppo ratkaisu.

Lamya ei ole kokenut vaikeuksia sopeutua vieraaseen maahan, sillä kulttuurieroja tai kielivaikeuksia Syyrian ja Jordanian välillä ei juurikaan ole. Tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu ranskan opiskelua ja oman alan lyhyitä kursseja Pariisissa valmistumisen jälkeen.

- Jossain vaiheessa haluaisin työskennellä tai viettää kunnolla aikaa Sudanissa tutustuakseen paremmin kotimaahani.

Opiskelu on kallista
Jordaniassa ei ole varsinaista opintotukisysteemiä. Jonkin verran on jaossa joko valtion tai oppilaitosten myöntämiä stipendejä vähävaraisille ja lahjakkaille opiskelijoille.

- Jaamme joka vuosi 5 prosenttia yliopistomme lukuvuosimaksuista koituvista tuloista stipendeinä erityisen lahjakkaille opiskelijoillemme, rehtori Samra mainitsee.

Stipendi ei kuitenkaan yksin riitä kattamaan opiskelusta aiheutuvia kuluja. Opiskelut rahoitetaan pääsääntöisesti vanhempien pussista. Ja opiskelu vaatii rahaa, sillä pelkästään lukukausimaksu liikkuu yksityisissä yliopistoissa 3000 Jordanian dinaarin (n. 24 000 mk) paikkeilla. Jordaniassa opiskelijat eivät juurikaan työskentele loma-aikoinaan. Lamya toteaa, että hän ei halua käyttää lyhyitä lomiaan työskennellen, eikä opiskelijoille ole sanottavasti töitä edes tarjolla.

Kova kilpailu opettajista
Opettajia on Naisten yliopistossa kiitettävän paljon, yksi opettaja 125 opiskelijaa kohden. Neljäsosa opettajakunnasta tulee ulkomailta.

- Kilpailu pätevistä opettajista on Jordaniassa kova. Me pystymme tarjoamaan paremman palkkatason kuin valtion yliopistot, ja siten pystymme takaamaan opiskelijoillemme mahdollisimman korkeatasoista opetusta, rehtori Samra muotoilee. Opettajilta vaaditaan useimmissa tapauksissa tohtorintutkintoa, sekä hyvää opetustaitoa ja jatkuvaa tutkimustyötä.

Naisten yliopisto tarjoaa runsaasti sosiaalisia aktiviteetteja. Rehtori Samra luettelee toimintaa tiedekuntien järjestötoiminnasta aina Jordanian ulkopuolelle suuntautuviin matkoihin asti. Kuulostaa houkuttelevalta, mutta kumpikaan haastattelemistani opiskelijoista ei vapaa-aikanaan ole tekemisissä yliopiston järjestämän toiminnan kanssa.

- Haluan päästä pois kampukselta Ammanin keskustaan, jossa tapaan ystäviä ja käyn aerobicissa, kuvailee Lamya arkeaan. Basman aika on rajallinen, ja hän osallistuu yliopiston puitteissa järjestettyyn toimintaan ainoastaan kuuntelemalla ulkopuolisia esitelmöitsijöitä. Vuosia sitten aloittaessaan ensimmäisen kerran opintonsa Basma osallistui aktiivisemmin opiskelijaelämään, mutta nyt tuo aika on ohitse.

Kirjoittaja toimii tutkijana professori Jaakko Frösénin johtamassa Suomen Akatemian papyrysprojektissa.

Marjaana Vesterinen

Yliopisto-lehti, 10/1996

Originellisti arabiaa

2008-11-02T21:25:00.001+02:00

Arabistit tarvitsevat monipuolista kielitaitoa, Koraanin tuntemusta ja kiinnostusta tavallisesta poikkeaviin asioihin. Ehkä siksi he ovat usein olleetkin persoonallisuuksia ja kielineroja.

Nuoren polven arabisti Jaakko Hämeen-Anttila istuu solmio kaulassa työhuoneessaan Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitoksella. Jos ei oteta lukuun tuuheaa leukapartaa, hän muistuttaa hyvin vähän originellia arabistia, jollaisen kuvan olemme saaneet ehkä tunnetuimmasta arabististamme, lähi-idän matkaaja Georg August Wallinista viime vuosisadan alkupuolella.

Yhteistä arabisteillemme on ollut lähes täydellinen sitoutuminen työhönsä. Wallin pukeutui beduiinin viittaan ja tekeytyi muslimiksi. Loistavana luennoitsijana tunnettu Jussi Aro puolestaan tunsi oman alansa niin hyvin, että hän ei koskaan tarvinnut muistiinpanoja luentonsa tueksi.

Hämeen-Anttila on uppoutunut keskiajan Lähi-idän kulttuureihin. Pari vuotta sitten valmistunut väitöskirja käsitteli keskiajan arabialaista sanakirjatutkimusta. Viime vuonna ilmestyi Koraani uusintakäännöksenä. Lisäksi hän on tutkinut ja kääntänyt suomeksi keskiajan arabialaista ja persialaista runoutta. Parhaillaan työn alla on Koraanin selitysosa, kommentaari.

Hämeen-Anttila on enemmän filosofi ja esteetikko kuin puhdasoppinen kielitieteilijä. Hänelle kieli ja sen puhtain muoto, runous, on ollut ensiarvoinen asia. Koraaninkin hän sanoo halunneensa kääntää uusiksi sen vuoksi, että sen runollinen kauneus pääsisi todellisiin oikeuksiinsa. Aiempien käännösten kieli - Jussi Aron yhteistyössä Armas Salosen ja Knut Tallqvistin kanssa arabiankielestä 1958 kääntämä ja kauppias Z. I. Ahsen Bören 1942 julkaisema laitos - ei Hämeen-Anttilan mielestä avautunut kunnolla nykylukijoille.

- Ensimmäinen käännös ei pohjautunut arabiankieleen. Jussi Aron Koraani taas tuntuu ehkä nykylukijasta kömpelöltä. Ei se ainakaan minua puhutellut.

Keskiajan arabiankielen tutkijalle Koraanista tuli haaste. Lähi-idän tilanne on noussut lähes päivittäin uutisotsikoihin. Toisaalta arabiankielen ja Koraanin tutkimus on viimeisten 40 vuoden aikana mennyt huimasti eteenpäin ja Koraania ymmärretään ehkä tänä päivänä paremmin kuin aiemmin.

- Kysymys on lähinnä tulkinnoista. Ei niinkään siitä, että aiempi käännös olisi ollut jotenkin virheellinen tai väärä, Hämeen-Anttila kuitenkin painottaa.

Hämeen-Anttila tiesi jo koulupoikana, että hänestä tulee arabisti. Oululaisessa professoriperheessä oli harrastettu usean sukupolven ajan kieliä - myös vanhoja kulttuurikieliä. Tuleva arabisti yritti aluksi opetella muinaisegyptiä ja hieroglyfejä, mutta kyllästyttyään niihin siirtyi arabiaan. Isän kirjahyllyssä oli myös arabialais-saksalainen sanakirja ja Koraani.

Lehmän suurasta kaikki alkoi
- Meillä oli kesämökki, jossa ei ollut lainkaan sähköä ja minulla oli edessäni Lehmän suura, jota sitten yritin tavata sanakirjan avulla öljylampun valossa, Hämeen-Anttila kertoo pilke silmäkulmassa. Hän kävi tuolloin Oulun lyseon lukiota.

- Tavallaan olen palannut siihen, mistä aloitinkin, eli Koraaniin, Hämeen-Anttila naurahtaa.

Kodin perintönä Hämeen-Anttilasta tuli monipuolinen kieltentaitaja. Kerrotaan, että kun Hämeen-Anttila tuli opiskelemaan yliopistoon, hän ilmoitti ensi töikseen haluavansa vapautusta kreikan kielen opetuksesta, koska "hän jo osasi sitä". Ensi hämmästyksestä selviydyttyään professori suostui, ja opiskelija sai luvan käydä vain tentissä, jonka hän suorittikin loistavin arvosanoin.

Yliopistossa Hämeen-Anttila paneutui seemiläisiin kieliin ja arabiaan, joka sitten lopullisesti vei nuoren tutkijan mukaansa.

Kulttuurin ja kielentutkijan näkökulmasta Lähi-idän kulttuureissa kaikki liittyy kaikkeen. Jos haluaa tutkia arabiaa, on tunnettava myös muita alueen kulttuurikieliä, vaikka ne kielellisesti eivät olisikaan sukua keskenään. Kaiken keskiössä on arabialaisen kirjallisuuden vanhin perusteos, Koraani, jonka myös lingvistikon täytyy tuntea.

- Jos haluaa ymmärtää mitä tahansa myöhempää arabialaista tai persialaista kirjallisuutta, täytyy tuntea myös Koraani. Tai jos haluaa ymmärtää Koraania, on tunnettava koko se Koraanin ympärille rakentunut arabiankielinen kirjallisuus, Hämeen-Anttila painottaa.

Tutkija myöntää, että Koraani on vaikea kirja, joka ei avautunut helposti edes aikalaiskuulijoille. Islamin oma traditio on täynnä kertomuksia siitä, miten aikalaiset pyysivät vanhemmilta oppineilta selityksiä Koraanin eri kohtiin. Näistä kertomuksista syntyi jo varhaisessa vaiheessa laaja arabiankielinen kommentaarikirjallisuus, joka on sittemmin vaikuttanut koko lähi-idän kirjallisuuteen.

- Esimerkiksi 900-luvun persialaisessa runoudessa näkyy vahvana Koraanin ja sen kultakauden vaikutteita.

Hämeen-Anttilan oma Koraanin käännös perustuu islamilaisen maailman auktorisoimaan Egyptin kuninkaan editioon. Muslimeille ainoa oikea kirja on arabiankielinen laitos ja siksi tutkijankaan ei tarvinnut painiskella moraalisten ongelmien kanssa kirjaa kääntäessään.

- Tietysti, kun tietää kääntävänsä kirjaa, joka on joillekin ihmisille pyhä, panee luonnollisesti enemmän painoa alkuperäistekstille.

Hämeen-Anttilan mielestä ei tarvitse olla muslimi voidakseen nauttia kirjan esteettisestä kauneudesta. Koraanin voi myös nähdä filosofisena teoksena, jolla on sanoma kaikille ihmisille.

- Esimerkiksi Otsanrypistyksen suuran alussa ajatus yhteiskunnan moraalista on puettu hyvin vaikuttavaan muotoon.

1 Hän rypisti otsaansa ja kääntyi pois,

2 kun sokea tuli hänen luokseen.

3 Mistäpä tiedät: ehkä hän olisi tehnyt parannuksen

4 tai ottanut varoituksen vastaan ja hyötynyt siitä.

5 Mutta rikkaaseen

6 sinä kyllä kiinnität huomiota,

7 vaikkei hänen parannuksensa ole sinun vastuullasi.

8 Siitä, joka kiirehti luoksesi

9 Jumalaa peläten,

10 sinä et välittänyt.

Menneisyyttä ei pidä unohtaa
Arabia oli suunnilleen vuoteen 1000 saakka Lähi-idän ainoa kulttuurikieli, jota monet muutkin alueen kielet käyttivät kirjoitusasunaan. Hämeen-Anttila kertoo, että esimerkiksi persialaiset kielet kirjoitettiin useimmiten arabiankielisin kirjaimin, ja vielä senkin jälkeen, kun persialainen kirjallisuus alkoi kehittyä uudelleen toisen vuosituhannen alkuvuosisatoina, tieteellinen kirjallisuus kirjoitettiin mieluimmin arabiaksi.

- Tämä näkyi muun muassa siinä, että arabiankielen sanakirjatutkimus kehittyi erityisen voimakkaasti nimenomaan nykyisen Iranin alueella ja monet keskeisimmistä arabiantutkijoista olivat etniseltä taustaltaan persialaisia.

Koraani, seemiläiset kielet ja arabia muodostavat yhtenäisen kulttuuripiirin, joka säilyi lähes muuttumattomana aina 1800-luvulle saakka. Myös arabiankieli on paljolti säilyttänyt keskiaikaisen muotonsa.

- Arabeilla itsellään on käsitys, että arabian kirjakieli on pysynyt samana kuin mitä se oli keskiajalla, vaikka tietysti tutkijan näkökulmasta kieli on muuttunut ja kehittynyt.

Sen sijaan puhuttu kieli ja sen monet murteet ovat etääntyneet jo varsin kauas keskiaikaisesta arabiasta. Irakilainen ja marokkolainen maanviljelijä eivät välttämättä ymmärrä toisiaan.

- Silti kaukaisimmatkin murteet ovat lähempänä keskiaikaista arabiaa kuin esimerkiksi ranska on latinaa, ja esimerkiksi yliopisto-opiskelija missä tahansa arabimaassa ymmärtää toista yliopisto-opiskelijaa, Hämeen-Anttila kertoo.

Lähi-idän ihmisten tavassa suhtautua omaan kirjalliseen ja kulttuuriperintöönsä olisi Hämeen-Anttilan mielestä oppimista vain nykyhetkessä eläville eurooppalaisille ihmisille, joille kymmenen vuotta vanha kirja on jo auttamattomasti vanhentunut.

- Keskustelin kerran erään arabialaisen taloustieteilijän ja sosiologin kanssa siitä, mikä oli paras keskiaikainen rakkausruno ja lausuimme ulkomuististamme säkeitä. Ei suomalaisten taloustieteilijöiden kanssa voi mennä keskustelemaan esimerkiksi renessanssiajan rakkausrunoista.

Hämeen-Anttilan mielestä menneen kunnioittamisessa kysymys on pitkälle kulttuuriin liittyvästä asennoitumisesta.

- Teollistumisen ja modernin maailman myötä Eurooppa on menettänyt kyvyn ymmärtää vanhempia kulttuureja; edes omaansa, saati sitten vierasta.

Lainaus Koraanista on kirjan 80. suuran alusta. Käännös, dosentti Jaakko Hämeen-Anttila, Basam Books Oy, 1995

Marketta Ollikainen

Yliopisto-lehti, 10/1996

Sufismista islamin New Age?

2008-11-02T21:21:00.001+02:00

JARI SINKARI

Sufismi on eräs islamin suunta tai paremminkin joukko suuntauksia, jotka näkevät itsensä jonkinlaisena islamin esoteerisena ytimenä. Sufit eivät tyydy odottamaan jumalansa kohtaamista kuolemassa, vaan haluavat löytää mystisen yhteyden jumalaansa jo tässä elämässä. Tätä kokemusta etsitään mm. erilaisten rituaalien avulla. Perinteisesti sufismi on ollut voimakasta esimerkiksi Turkissa ja Marokossa, ja Eurooppaan vaikutteet ovat kulkeutuneet molemmista suunnista, mm. siirtotyöläisten mukana.

Eurooppalaisella sufismilla on piirteitä, jotka muistuttavat uususkonnollisuuden nousua; siitä on tullut eräänlaista islamin new agea. Viimeisten 25 vuoden aikana Eurooppaan on syntynyt useita vahvoja sufilaisia yhteisöjä, joiden jäsenet ovat syntyperäisiä eurooppalaisia. Tyypillisellä "tariqilla" on takanaan eurooppalainen koulutus ja hän on kääntynyt islamiin vasta myöhemmällä iällä.

- Tämä heijastaa sitä, että kaikesta saamastaan kielteisestä julkisuudesta huolimatta islam on löytämässä lännessä legitiimin aseman. Sitä ei enää pidetä niin torjuttavana vaihtoehtona, Euroopan "toisena", vaan siitä on tulossa vaihtoehto uskonnollisesti orientoituneelle länsimaiselle intellektuellille, sanoo Yleisradion tiedeohjelmien päällikkö Erkki A. Kauhanen.

Hän on hiljattain perehtynyt Espanjassa toimivaan sufilaisyhteisöön, joka käyttää itsestään nimeä al-Murabitun. Se on periaatteessa melko vanhakantaisen islamilaisuuden kannalla, mutta vuosien mittaan siitä on irronnut haaroja, jotka ovat länsimaistuneet. Kehitys on luonnollista, sillä kannattajista suurin osa ei osaa arabiaa eikä aiokaan sitä opetella.

- Arabiaa osaamattomuudella tulee olemaan syvällinen vaikutus länsimaalaiselle sufilaisuudelle, sillä näin siltä katkeaa yhteys islamin skolastiseen kirjallisuuskaanoniin. Tilalle tarvitaan omaa kirjallisuutta, ja kehitetään myös omaa perinnettä, jonka juuret jäsenten taustoista johtuen saattavat olla esimerkiksi new agessä, Kauhanen ennustaa.

Sufilaisuudessa on piirteitä, jotka new age -taustaisen on helppo omaksua, esimerkiksi marokkolaiseen sufismiin liittyvä baraka-käsite. Baraka on eräänlainen voima, jota uskotaan olevan tietyissä ihmisissä ja paikoissa, kuten pyhien miesten ja naisten haudoissa, historiallisissa monumenteissa, ja joskus myös luonnonpaikoissa. Sufit etsivät itselleen barakaa mm. meditoimalla ja lausumalla Allahin nimeä pyhissä paikoissa. Joidenkin sufilaishaarojen kiinnostus "pilveen" sopii myös monelle new age -taustaiselle. Jotkut eurooppalaissufit suhtautuvat myös viininkäytön kieltoon sekä seksuaaliseen vapauteen huomattavasti Koraania liberaalimmin. Historiallisia esimerkkejä islamin piiristä löytyy esimerkiksi Qalandar-dervisseiltä tai Malamatiyya-tariqasta. Molemmille oli tyypillistä sellainen elämäntapa, joka herätti ulkopuolisissa pahennusta. Sisäistä tietä korostettiin ja ulkoisen tien turhuutta manifestoitiin rikkomalla kaikkea mahdollista moraalia mikä suinkin oli rikottavissa.

- On erittäin jännittävää nähdä, kuinka uussufilaiset länsimaiset liikkeet vaikuttavat Euroopan ja islamin suhteeseen tulevaisuudessa. Ainakin ne tulevat legitimoimaan islamin, erityisesti mystiikkaa korostavan sufismin, yhtenä intellektuaalisena vaihtoehtona new age -perheen eräänä haarana. Luulen, että nämä liikkeet ovat tulleet jäädäkseen ja tulevat leviämään myös perinteisiin islamilaisiin maihin, Kauhanen pohtii.

Ne aiheuttavat hänen mielestään perinteisen islamin maille suuren ongelman: miten suhtautua liikkeisiin, jotka toisaalta tarjoaisivat islamille hyvän sillanpään Euroopassa, mutta jotka toisaalta tuovat oppiin vieraita elementtejä.

Sufilaisuudella on myös poliittisia kytkentöjä. Esimerkiksi turkkilaisia viehättää almurabitunilaisten vaatimus kalifaatin palauttamisesta, mikä merkitsisi Turkin aseman huimaa nousua islamilaisessa maailmassa.

Kauhasen islam-ohjelmasarja alkaa Ylen ykkösessä 29.6. klo 12.05, uusinta 3.7. klo 12.05. Seuraavat osat esitetään viikon välein pitkin loppukesää.

Yliopisto-lehti 10/96

Länsieurooppalainen islam-kuva

2008-11-02T21:10:00.000+02:00

Teuvo Laitila
Artikkeli on ilmestynyt aikaisemmin Kanava-lehdessä 1/2000. Ohessa lyhennetty versio kirjoittajan lähettämästä tekstistä.

Keskiaika: islam uhkana läntiselle Euroopalle

Länsi-Eurooppa tuli tietoiseksi islamista 700-luvun alussa, jolloin kristittyjen saraseeneiksi kutsumat muslimit valloittivat Iberian niemimaan ja käväisivät Etelä-Ranskassa. Muslimien uskontoon ei kuitenkaan kiinnitetty mitään erityistä huomiota. Läntinen Eurooppa kiinnostui islamista vasta 900- ja 1000-luvulla, ja sen jälkeen kun viimeiset merkittävät eurooppalaiset "pakanat" - skandinaavit ja heidät eteläiset serkkunsa normannit sekä unkarilaiset osa slaaveista - olivat omaksuneet kristinuskon. Ajateltiin, että "pakanoiden" jälkeen myös muslimit oli liitettävä yhtenäiseen, kristillisen kirkon vallitsemaan maailmaan. Ei ole sattuma, että ristiretkiaate heräsi nimenomaan 1000-luvun lopulla: islamin vastustamisesta ja kristittyjen yhteisestä "tehtävästä" vapauttaa Palestiina yritettiin luoda eurooppalaisia yhdistävä ideologia, joka samalla liittäisi heidät kristilliseen kirkkoon.

Tätä ideologiaa ruokittiin luomalla muslimeista ja heidän uskonnostaan mahdollisimman kielteinen kuva. Niinpä latinalaiset kirjoittajat esimerkiksi sepittivät 1100-luvun alkupuolella käsityksen Muhammedista riidankylväjänä, noitana, taikurina ja muslimien palvomana jumalana. Tästä periytyy myös käsite muhamettilaisuus. Samat kirjoittajat loivat pohjaa näkemykselle, että islam sallisi miehelle täysin rajoittamattoman sukupuolielämän.

Kuva islamista läntisen Euroopan ja kristinuskon verivihollisena on hallitsevin myöhempien aikakausien keskiajalta perimistä näkemyksistä. Se ei kuitenkaan ole ainoa kuva. Keskiajalla syntyi toinenkin käsitys, jossa pääpaino on muslimien, nimenomaan Iberian niemimaan muslimien filosofisessa, luonnontieteellisessä ja lääketieteellisessä oppineisuudessa. Iberialaiset muslimit rakensivat kreikkalaisen tietämyksen, mm. Aristoteleen, pohjalle. Heidän teostensa kääntäminen arabiasta latinaksi loi pohjan sydänkeskiajan kristittyjen ajattelun uudistumiselle ja skolastiikan kehittymiselle.

Ensimmäinen vakavasti otettava länsieurooppalainen filosofisen muslimi-kuvan muokkaaja oli ranskalaisen Clunyn luostarin apotti Pietari (k. 1156). Hän ei ollut puolueettoman kiinnostunut islamista. Uskontona islam oli Pietarille harhaoppi, ja hänen kiinnostuksensa sitä kohtaan johtui hänen halustaan löytää tehokas tapa käännyttää muslimit kristinuskoon.

Kohti toisen sietämistä

Tiedon ja yhteyksien lisääntyminen läntisen Euroopan ja islamilaisen maailman välillä johti keskiajan lopulla eräänlaiseen liennytykseen. Tähän oli ainakin kaksi syytä. Katolisen kirkon sisällä voimistuneet vaatimukset kirkon uudistamisesta sekä Akkon kukistuminen 1291 ja Palestiinan joutuminen kokonaisuudessaan muslimien hallintaan pakottivat kirkon kääntämään huomionsa ristiretksitä Euroopan ja kristinuskon sisäisiin asioihin. Mongolien hyökkäykset Eurooppaan 1240-luvulta lähtien toivat läntisille kristityille uuden, muslimeja uhkaavamman vihollisen.

Varhaisimpia tunnettuja esimerkkejä uudesta suhtautumisesta muslimeihin ovat baijerilaisen Minne-laulajan Wolfram von Eschenbachin laulut, joissa hän kuvaa frankkien ja saraseenien taisteluja. Edeltäjistään poiketen Wolfram ei esittänyt muslimeja täydellisen pahoina tai barbaarisina vaan näki molemmissa taistelevissa osapuolissa sekä hyveitä että paheita. Dante ilmensi samaa ajatusta Jumalaisessa näytelmässään sijoittaessaan kolme muslimia, Ibn Sinan, Averroeksen (Ibn Rushd, iberialainen filosofi, joka kuoli 1198) ja ristiretkeläisten hyvin tunteman sulttaani Saladdinin kiirastuleen. Dante oli kuitenkin uskollinen myös vanhemmalle perinteelle sijoittamalla Muhammedin helvetin alimpaan piiriin yhdessä Juudaksen ja Brutuksen kanssa.

Moniarvoisempi suhtautuminen islamiin kehittyi samaan aikaan kuin läntisen Euroopan yhtenäiskulttuuri mureni. Kansallisten pyrkimysten ja ristiriitojen voimistuessa Euroopassa ja islaminuskoisten osmanien valtakunnan laajetessa samaan aikaan, 1350-luvulta lähtien, Balkanille ja Unkariin, monet Länsi-Euroopan vallanpitäjät - mm. Ranskan, Englannin ja Ruotsin kuninkaat - pyrkivät solmimaan omia etujaan palvelevia kaupallisia, poliittisia ja sotilaallisia suhteita muslimeihin. Uskonto ei enää ollut kristilliselle hallitsijalle este suhteiden luomiselle, kun osmanisulttaanin tukea tarvittiin vastustajan, toisen kristillisen hallitsijan, eliminoimiseen. Ranskan pyrkimykset valloittaa 1400-luvun lopulla sulttaanin tuella Italia sekä Milanon, Firenzen ja eräiden muiden Italian kauppakaupunkien samanaikaiset yritykset kukistaa osmanien avulla Venetsian talousmahti ovat tästä esimerkkejä.

Islam kohteena: orientalismin ja eksotiikan synty

Kaupan ja poliittisten yhteyksien voimakas kasvu lisäsivät tarkan islamilaista maailmaa, etenkin osmanien valtakuntaa, koskevan tiedon tarvetta. Osmanien hallintojärjestelmä ja sotalaitos herättivät 1500-luvulla tehokkuutensa vuoksi suurta kiinnostusta. Myös valtakunnan tuolloinen taloudellinen mahti kiinnosti monia, ja uskonnostakin kirjoitettiin aiempaa myönteisemmin. Islamin tapoja, käsityksiä ja uskomuksia ei enää määritelty tietoisesti harhaopiksi tai erheeksi. Kun tämä myönnettiin, saattoi myös tieteellinen islamin tutkimus alkaa.

Islamin muuttuminen teologien määrittelemästä ideologisesta vihollisesta ja kauppiaiden ja poliitikkojen aina suhdanteiden mukaan joko suvaitsemasta tai inhoamasta vastapelurista oppineiden objektiiviseksi ajatellun tiedon etsinnän kohteeksi alkoi varsinaisesti 1600-luvulla.

Antoine Gallandin ranskaksi kääntämä Tuhat ja yksi yötä, joka ilmestyi 1704-11, lisäsi dramaattisesti eurooppalaisten kiinnostusta islamia ja orientalismia kohtaan. Teos vaikutti myös merkittävästi siihen, että islamilaista maailmaa alettiin kasvavassa määrin pitää eksotiikan, sadun, fantasian ja erotiikan - ei enää dogmaattisesti antikristuksen - maailmana. Täten islamin arvostamiseen ja kriittiseen tutkimuksen liittyi mukaan islamin ihailu ja islamiin liitettävien mielikuvien vapaa fantasiointi. Viimeksi mainittuja seikkoja käytettiin myös kristinuskon ja eurooppalaisten valtarakenteiden arvosteluun. Näin teki mm. Montesquieu 1721 ilmestyneessä teoksessaan Persialaisia kirjeitä.

Kristinuskon arvostelu islamin ja kauempaa Aasiasta peräisin olevien uskontojen avulla liittyi osana laajaan keskiaikaiseen - tai perinteisen - maailmankatsomuksen ja siihen liittyneiden valtarakenteiden kritiikkiin, jota on kutsuttu valistukseksi. Keskiaikaisten auktoriteettien sijasta valistus korosti omaa järkeä. Koska kristinuskolla oli merkittävä asema perinteisten auktoriteettien ylläpitäjänä, valistus arvosteli sitä voimakkaasti.

Yksi arvostelun muoto oli islamin selittäminen suvaitsevaksi ja kristinuskon käsittäminen suvaitsemattomaksi. Euroopan osoittaessa 1600-luvulla niin lännessä kuin idässäkin suvaitsemattomuutta toisuskoisia - esimerkiksi Unkarissa kalvinisteja tai Venäjällä vanhauskoisia - kohtaan, nämä pakenivat usein osmanien valtakuntaaa, josta he löysivät turvapaikan. Monet tuon ajan eurooppalaiset intellektuellit pitivät tämän vuoksi osmanien uskontopolitiikkaa esimerkkinä Euroopalle, esimerkiksi Voltaire teoksessaan Candide.

Eksotiikka, orientalismi ja imperialismi

Keskiaika ja valistus jättivät Euroopalle kolme perintöä suhteessa islamiin: 1) tieteellinen tutkimus; 2) oman kulttuurin arvostelun pohjalta syntynyt, romantiikan innoittama eksoottisuuden ihailu, johon toisinaan liittyi eroottinen sivuvivahde; ja 3) eurooppalainen ylemmyydentunto, johon usein liittyi taloudellisen ja poliittisen edun tavoittelu tai imperialismi.

Tiede ja eksoottisesti painottunut kuvataide ja kirjallisuus loivat 1800-luvulla yhdessä uuden kuvan islamista. Keskiajalla eurooppalaiset olivat pitäneet islamilaista maailmaa taloudellisesti ja poliittisesti yhtä merkittävänä kuin Eurooppaa. Valistuksen aikana mielenkiinnon keskipisteessä oli ollut ihmisen tasa-arvo, ihmisen yhtäläisyys huolimatta kulttuurien erilaisuudesta. Kansallisuusaatteiden Euroopassa katsottiin "sivistyksen" asteen kertovan jotain myös ihmisyyden asteesta.

Tätä näkemystä vahvisti ajatus kulttuurin, esimerkiksi kielen tai uskonnon, kehityksestä. Kulttuurin - sinänsä väärän - evoluutioteorian vaikutuksesta päädyttiin etsimään kaiken inhimillisen toiminnan "alkuperäistä" tai "puhtainta" muotoa. Tieteellisessä maailmassa etsintä johti moniin kiinnostaviin havaintoihin ja teorioihin. Poliittisessa maailmassa, jossa käytäntö hallitsi, päädyttiin - useinkin ilman erityistä ajattelua - samastamaan kehitys sekä poliittinen ja taloudellinen ekspansio. Muslimimaailmaan sovellettuna tämä merkitsi islamin näkemistä paikoilleen pysähtyneenä, velttona ja saamattomana maailmana, joka väistämättä päätyy Euroopan alusmaiksi.

Eurooppalaisten valtapyrkimysten menestys ja islamilaisen maailman alistaminen herätti 1800-luvulla myös uudelleen henkiin eräänlaisen ristiretkihaaveilun. Monet kristillisten kirkkojen ja herätysliikkeiden edustajat näkivät eurooppalaisen menestyksen perustuvan "edistykselliseen" kristinuskoon ja, vastaavasti, tulkitsivat muslimimaailman surkean tilan johtuvan islamin "taantumuksellisesta" luonteesta. Vaikka siirtomaapoliitikot ja talouselämä eivät useinkaan rohkaisseet lähetystyötä peläten aiheellisesti niitä kielteisiä reaktioita, joita se herättäisi toisuskoisessa väestössä, missiotoiminta vilkastui huomattavasti 1800-luvun lopulla.

Lähetystyötä ja yleistä käsitystä islamin "takapajuisuudesta" vahvisti kolonialisoiduissa maissa vähitellen vahvistunut vastarinta. Eurooppalaiset tulkitsivat muslimien kansannousut, jotka usein tapahtuivat islamin nimissä, fanatismiksi sekä, yhä useammin, myös merkeiksi "islamilaisesta salaliitosta" eurooppalaisia vastaan. Ajatus, että muslimit, juutalaiset, vapaamuurarit ja muut ihmiskunnan viholliset olivat liittoutuneet eurooppalaista (lue: ihmiskunnan) kehitystä, edistystä ja hyvinvointia vastaan, oli 1800-1900-luvun taitteessa varsin yleinen sekä Euroopan kirkollisissa ja älymystöpiireissä että tavallisen kansan keskuudessa. Hitlerin "alttiit pyövelit" eivät kaikki olleet saksalaisia eivätkä he etsineet lopullista ratkaisua vain juutalaiskysymykselle.

Islam-vastaisuuden rinnalla, vaikkakin paljon huomaamattomampana virtauksena, 1800-1900-luvun taitteessa eli kiinnostus idän mystiikkaa kohtaan. Eräät ajattelijat ja taiteilijat löysivät myös islamilaisen mystiikan, suufilaisuuden ja jotkut heistä kääntyivät myös islamiin.

Haaste eurosentrismille
Ensimmäinen maailmansota ravisteli eurooppalaista kehitysuskoa ja ylemmyydentuntoa. Samoin Venäjän vallankumous ja Turkin kemalismi merkitsivät haastetta Euroopan ylivallalle. Ne osoittivat, että se mitä eurooppalaiset olivat pitäneet järkkymättömänä asiaintilana, uutena maailmanjärjestyksenä, olikin kaikkea muuta.

Näiden haasteiden edessä eurooppalainen käsitys islamista, ja idästä yleensä, muuttui entistä kielteisemmäksi. Haluttomuus tai kyvyttömyys nähdä idän kansannousuja ja muita "fanatismin" merkkejä seurauksena omasta riistopolitiikasta ja pyrkimyksestä pakottaa kolonialisoidut maat omaksumaan eurooppalainen arvomaailma ja Euroopan idästä muodostama käsitys sai eurooppalaiset näkemään idän täysin toisenlaisena: vihamielisenä, arvaamattomana, villinä ja sivistymättömänä.

Orientin kesyttämiseksi luovuttiin joksikin aikaa sen eurooppalaisesta kehittämisestä, koska se näytti saavan idän vain kuohumaan entistä enemmän. Euroopan aikaansaama muutos oli pysäytettävä. Siksi itä päätettiin säilyttää sellaisena, millaiseksi kuva siitä oli kolonialismin alkaessa muodostunut: raukeana, voimattomana ja vaarattomana. Tämän vuoksi siirtomaavallat liittoutuivat lyhyeksi aikaa orientin vanhoillisimpien voimien kanssa pitääkseen idän vallassaan. Nämä voimat eivät kuitenkaan kyenneet säilyttämään itää ikuisesti samana, ja pian myös kolonialisoiduissa maissa todettin, että idän liittäminen osaksi maailmantaloutta olisi tuottavampaa kuin siellä olivien raaka-aineiden voimia kysyvä vartiointi. Näin alkoi uuskolonialismi.

Tällä politiikalla oli vaikutuksensa myös käsitykseen islamista. Taloudellisesti yhdentyvässä ja yhdenmukaistuvassa maailmassa uskonnollisia ja ideologisia eroja pidettiin - marxilaista maailmaa lukuunottamatta - toisarvoisina. Muslimiajattelijat ja islamilaisen maailman poliitikot liittoutuivat ateistiseksi määritellyn sosialismin kanssa toisen maailmansodan jälkeen. Yhteinen vihollinen, ensimmäinen maailma, yhdisti kolmannen ja toisen maailman. Tässä liitossa islam korostui radikaalina riistettyjen maasojen uskontona, joka lyö alas vanhan, kapitalistisen maailman. Islamin omakuvasta tuli näin eurooppalaisen islam-käsityksen peilikuva: edistyksellinen, dynaaminen, nuori, luova voima, jonka käsissä on maailman tulevaisuus. Siitä tuli oman alueensa vapautuksen teologiaa, jonka voima tempasi mukaansa myös eurooppalaisia oman kulttuurinsa arvostelijoita kuten ranskalaisen filosofin Roger Garaudy'n tai hänen vähäisemmälle huomiolle jääneen maanmiehensä, uskontojen välistä dialogia etsineen katolisen islam-tutkijan Louis Massignonin.

Erityisesti katolisessa kirkossa saivat jalansijaa näkemykset Vatikaanin toisen konsiilin (1962-65) hyväksyttyä v. -65 dekreetin "Kirkon suhteesta ei-kristillisiin uskontoihin". Siinä todettiin muslimien uskon olevan monessa suhteessa verrattavissa kristinuskoon - esim. käsitys Jumalasta - sekä mainittiin heidän pitävän "suuressa kunniassa hyveellistä elämää". Kristittyjä asiakirjassa kehotettiin "unohtamaan menneet [kiistat ja vihollisuudet] ja yhdessä varjelemaan ja edistämään sosiaalista oikeudenmukaisuutta, siveellisiä arvoja sekä rauhaa ja vapautta kaikkien ihmisten hyväksi".

Tieteellisen tutkimuksen islam-kuva muuttui sekin asteittain toisen maailmansodan jälkeen. Varhempi käsitys islamista ennen muuta filologisesti tarkasteltavina teksteinä laajeni näkemykseksi islamista myös, ja ennen muuta historiallisena, sosiaalisena ja taloudellisena voimana.

Maailmantalouden 1970-luvulla alkanut uusi taistelu energiavaroista, etenkin öljystä, muslimien aiempaa laajempi siirtyminen läntiseen maailmaan, Euroopan viime vuosikymmenen taitteen poliittinen murros, itäisen Euroopan ja Venäjän uusi oman identiteetin etsintä ja siihen liittyen kristillisten ekumeenisten pyrkimysten ajautuminen karikolle ovat jälleen muuttaneet eurooppalaista ja yhdysvaltalaista islam-kuvaa. Länsimaiset ongelmat ovat johtaneet syyllisen etsintään ja syntipukin löytämiseen "ääri-islamin", "islamilaisen fundamentalismin" tai "islamistien" keskuudesta. Yleisellä tasolla itsenäinen, taloudellisesti hyvinvoiva muslimimaailma nähdään jälleen kilpailijana ja vihollisena. Yksilötasolla oma taloudellinen kurjistuminen, jonka taustalla ovat maailmantalouden rakenneongelmat, ruokkii osaltaan rasistista asennoitumista muslimeja ja muita maahanmuuttajia kohtaan.

Kristinuskon sisäiset erimielisyydet ovat saaneet monet epäilemään, että myöskään eri uskontojen välillä ei voi vallita yhteisymmärrystä. Näin muutaman vuosikymmenen takainen eurosentrismin ja länsimaalaiskeskeisen maailmankuvan purkaminen on muuttunut näiden asenteiden vahvistamiseksi. Eurooppalaiset, jotka ovat olleet ylpeitä edistyksellisyydestään ja siitä, että he katsovat aina tulevaisuuteen, ovat tehneet täyskäännöksen ja ovat hyvää vauhtia palaamassa sellaiseen islam-kuvaan, jota täydellä syyllä voidaan sanoa sekä keskiaikaiseksi että pimeäksi.

Lähde: Annur-lehti, 2/2000

Myytit elävät lehtikuvissa

2008-11-02T21:06:00.002+02:00

Millainen on käsityksemme islamista ja miten se muodostuu? Tiedotusvälineet manipuloivat kaiken aikaa sitä kuvaa, jonka maailmasta hahmotamme. Mitä on kuvien takana?

Islam esiintyy lehtikuvissa tavallisesti sotaisana, vanhoillisena ja länttä uhkaavana. Tampereen yliopiston politiikan laitoksen tutkijan, YTL Anssi Männistön, havainnot lehtikuvien islam-myyteistä kuitenkin osoittavat, että monoliittinen islam-kuva monipuolistuu.

Palestiinalaisen orientalismin tutkijan Edward W. Saidin mukaan lännen tiedotusvälineet ovat öljykriisin jälkeen kuvanneet muslimeja lähinnä öljyntuottajina ja terroristeina. Said esittää kritiikkiänsä teoksissaan Orientalism (1979) ja Covering islam: How the media and the experts determinate how we see the rest of the world (1981), jotka ovat jo alansa klassikkoja. Teoksia on kommentoitu laajasti ja ne ovat synnyttänyt kokonaisen islamia koskevan tiede- ja mediakriittisen tutkimusperinteen.

- Historiallisesti tiedotusvälineiden värittynyt islam-kuva on varsin tuore. Vasta öljykriisi ja Iranin panttivankikriisi herättivät pitkään uinuneen myytin islamista vapaata Eurooppaa uhkaavana voimana, Männistö sanoo.

Männistön mielestä yksi parhaita länsimaisen tiedonvälityksen kritisoijia on brittiläis-pakistanilainen media- ja islam-tutkija Akbar S. Ahmed, joka Männistön mukaan perustelee väitteensä länsimaisen tiedonvälityksen värittyneisyydestä uskottavasti.

- Ahmed analysoi osapuolia tasapuolisesti, eikä sorru tunteenomaisuuteen, Männistö sanoo.

Ahmed esittää Postmodernism and Islam -teoksessaan (1992), ettei mikään ole tähän mennessä uhannut islamilaista maailmaa niin kuin lännen tiedotusvälineet. Ahmed esittää teesin, jonka mukaan lännen tiedotusvälineet kohtelevat uskonnollista kulttuuria sitä ankarammin mitä perinteisempi se on. Näin painetta kohdistuu kaikkein eniten islamia ja vähiten kristinuskoa kohtaan.

Lehtikuvat ovat monipuolistuneet
Männistö on tutkinut tiedotusopin sivulaudatur-työssään lehtikuvien islam-myyttejä. Tutkimustyö saa jatkoa väitöskirjan muodossa. Tutkimuksissaan Männistö määrittää myytin kulttuurisia ja yhteiskunnallisia tosiasioita määrittäviksi tekijöiksi. Hänen mukaansa vanha perusmyytti islamista uhkaavana ja vanhoillisena kulttuurina elää edelleen vahvasti kansainvälisessä kuvajournalismissa.

Näissä perusmyyttisissä lehtikuvissa muslimit esiintyvät kollektiivisina joukkoina, taistelutoimissa ja aggressiivisina. Kollektiivina muslimit saavat vallitsevan länsimaisen tulkintatavan mukaan pelottavuuden ja uhkaavuuden määreet. Esimerkiksi kuvissa esiintyvät hunnutetut naiset, arabiankieliset tekstit ja iskulauseet sekä riehakkaan väkijoukon käsissä ilmaan kohotetut Koraanit vahvistavat vanhoja perusmyyttejä.

Männistön mukaan suomalaisten sanomalehtien lehtikuvien monoliittinen islam-kuva on saanut uusia vivahteita. Männistön määrittelemät lehtikuvissa elävät perusmyytit ovat saaneet rinnalleen uusia vastamyyttejä. Vastamyyteissä muslimikuva rikkoontuu uudenlaisilla mielikuvilla, joissa muslimit esiintyvät sodan uhreina, rauhallisina, "vapaina" naisina ja matkakohteiden eksoottisina asukkaina.

Vastamyyttejä ilmaisevissa kuvissa muslimit esiintyvät yksilöinä tai pienryhminä. Naiset ilman huntua, arjen tapahtumat ja matkakuvat ilmaisevat uudenlaisten myyttien syntymistä. Männistön määrittelee vastamyytit orastaviksi perusmyyttien aihioiksi, jotka eivät vielä ole vakiintuneet perusmyyteiksi.

- Aiempiin ulkomaalaisiin havaintoihin verrattuna yllättävää on, että muslimien kärsimyksistä kertovat kuvat muodostavat tämän tutkimuksen lehtikuvista lähes kolmanneksen. Kaiken kaikkiaan vastamyytit käsittivät lähes 60 prosenttia aineiston kaikista islam-aiheisista lehtikuvista. Suurimman yksittäisen myyttiluokan muodostaa kuitenkin edelleen myytti islamista sotaisana ja uhkaavana, Männistö sanoo.

Männistön tutkimuksen ajankohtana 1990-1993 Hamas-järjestön jäsenet karkotettiin Israelista, Bosnian sota riehui Balkanilla ja muukalaisvihamielinen liikehdintä voimistui Euroopassa. Varsinkin Bosnian sodassa pakolaisia, Sarajevon sala-ampujia, raiskattuja musliminaisia ja keskitysleirejä kuvanneet kuvatoimittajat ovat sodan kuluessa murtaneet kaikkein tavallisimpia mielikuvia muslimeista.

Perusmyytit muuttuvat hitaasti
Männistön mukaan myyttiluokkien suuruuksista ei voida vetää kovin suuria johtopäätöksiä. Vaikka Männistön tutkimusten valossa lehtikuvien islam-myytit ovat monipuolistuneet, länsimaiden tietämys islamilaisesta kulttuurista ei välttämättä ole syventynyt. Pitkällä aikavälillä lehtikuvien vertaileminen kertoo länsimaisten islam-myyttien muutoksista.

- Kollektiiviseen tajuntaan juurtuneet perusmyytit muuttuvat hitaasti. Esimerkiksi katsojan kulttuuritaustasta riippuen ilmaan kohotettu Koraani voi tuoda mieleen myytit islamista sotaisana ja vanhoillisena. Yksittäinen kuva islamin sotaisuudesta tai vanhoillisuudesta muistuttaa pitkäikäisistä perusmyyteistä, Männistö sanoo.

- Lehtikuvien tutkimus on jäänyt tiedotuksen tutkimuksessa yllättävän vähälle, vaikka nyky-yhteiskunnassa eletään varsinaisessa kuvien tulvassa. Kuva on tehokas mielikuvien luoja. Se avaa oven myyttisten mielikuvien varastoon. Sanomalehdessä kuvalla on ratkaiseva merkitys, sillä lehteä luetaan yleensä selaillen.

Männistö painottaa, että kuvan voima on siinä, että se voi sisältää paljon jäsentymättömiä kulttuurisia koodeja, jotka voivat aiheuttaa katsojassaan joko hämmennystä tai ennakkoluulojen vahvistumista.

- Valokuva on myös hyvin luonnollinen. Teksti mielletään heti ihmisen konstruoimaksi mutta kuva vakuuttaa olemuksellaan riippumattomuudestaan. Valokuva on helppo ottaa. Se voi olla sekä 4-vuotiaan lapsen kuva vanhemmistaan ja että vahvasti ideologisoitunut tuote. Tosiasiassa jokainen sanomalehteen päätynyt kuva on monen valinnan tulos. Valinnat alkavat kuvaajan suljinajoista ja päätyvät kansainvälisten kuvatoimistojen valintojen kautta toimitussihteerien uutiskriteereihin, Männistö muistuttaa.

Myyttinäkökulma ja politiikan tutkimus
Brittein saarilla elää vahva tiedotusvälineiden ideologioita tarkasteleva tutkimusperinne. Stuart Hallin ja Norman Fairclough työ innoittaa tiedotusvälineiden tutkijoita myös Suomessa. Innostuksen ranskalaiseen yhteiskunnan ja tiedotusvälineiden tutkimukseen meillä on virittänyt ranskalaisen semiootikon Roland Barthesin tuotannon löytäminen ja erityisesti hänen hiljattain suomennettu Mytologioita-teoksensa (1957). Barthesilainen myyttinäkökulma korostaa myytin historiallista luonnetta vastapainoksi sen arkikieliselle merkitykselle uskonnollisena tai uskomuksiin liittyvänä tekijänä.

- Yhteiskuntatieteissä ja erityisesti politiikan tutkimuksessa kiinnostus myyttejä kohtaan on ollut äärimmäisen vähäistä. Nyt maailmalla on virinnyt uusi kiinnostus myyttinäkökulman hyödyntämiseen, Männistö sanoo.

Barthesin mukaan myytti voi nousta vain historialliselle pohjalle. Se muuttaa historiaa eläväksi ja puhdistaa asiat ikuisiksi. Barthesille myytti on mitä suurimmassa määrin sidoksissa aikaan. Tästä johtuen kulttuurin sisällä saattaa samasta myytistä esiintyä eri aikoina eri tulkintoja.

Myytti elää paitsi uskonnossa myös arkipäivän uskomuksissa ja politiikassa. Männistön mukaan esimerkiksi Suomessa käydyt EU-keskustelut sisälsivät viljalti myyttisiä viittauksia tuntemattomiin uhkiin ja mahdollisuuksiin.

Kirjoittaja valmistelee uskontotieteen pro gradu -työtä Suomen muslimeja koskevista lehtiuutisista.

Tommi Sarlin

Yliopistolehti 10/1996
noudettu osoitteesta http://yliopistolehti.helsinki.fi/1996_10/ylart10.htm

Did Prophet Muhammad order 900 Jews to be killed ?

2008-05-04T18:18:00.000+03:00

Did Prophet Muhammad order 900 Jews to be killed ?

From: "Journal of the Royal Asiatic Society of Great Britain and Ireland " [ 1976 ] , pp. 100-107

_________________________________________________________

It is well known that at the advent of Islam there were three Jewish tribes who lived in Yathrib (later Medina), as well as other Jewish settlements further to the north, the most important of which were Khaybar and Fadak. It is also generally accepted that at first the Prophet Muhammad hoped that the Jews of Yathrib, as followers of a divine religion, would show understanding of the new monotheistic religion, Islam. However, as soon as these tribes realized that Islam was being firmly established and gaining power, they adopted an actively hostile attitude, and the final result of the struggle was the disappearance of these Jewish communities from Arabia proper.

The biographers of the Prophet, followed by later historians, tell us that Banu Qaynuga, 1 and later Banu al-Nadir 2 provoked the Muslims, were besieged, and in turn agreed to surrender and were allowed to depart, taking with them all their transportable possession. Later on Khaybar 3 and Fadak 4 were evacuated. According to Ibn Ishaq in the Sira 5 the third of the Jewish tribed, Banu Qurayza, sided with the Qurashites and their allies, who made an unsuccesful attack on Medina in an attempt to destroy Islam. This, the most serious challenge to Islam, failed, and the Banu Qurayza were in turn besieged by the Prophet. Like Banu al-Nadir, in the time they surrendered, but unlike the Banu al-Nadir, they were subjected to the arbitration of Sa'd b. Mu'adh, a member of the Aws tribe, allies of Qurayza. He ruled that the grown-up males should be put to death and the women and children subjected to slavery. Consequentiy, trenches were dug in the market-place in Medina, and the men of Qurayza were brought out in groups and their necks were struck. 6 Estimates of those killed vary from 400 to 900.

On examination, details of the story can be challenged. it can be demonstrated that the assertion that 600 or 800 or 900 7 men of Banu Qurayza were put to death in cold blood can not be true; that it is a later invention; and that it has its source i Jewish traditions. Indeed the source of the detailes in earlier jewish history can be pointed out with surprising accuracy. The Arabic sources will now be surveyed, and the contribution of their jewish informants will be discussed. The credibility of the details will then be assessed, and the prototype of the earlier jewish history pin-pointed.

The earliest work that we have, with the widest range of details, is Ibn Ishaq's Sira, his biography of the Prophet. It is also the longest and the most widely quoted. Later historians draw, and in most cases depend on him. 8

, But Ibn Ishaq died in 151 A.H., i.e. 145 years after the event in question. Later historians simply take his version of the story, omitting more or less of the detail, and overlooking his uncertain list of authorities. They generally abbreviate the story, which appears just as one more event to report. In most cases their interest seems to end there. Some of them indicate that they are not really convinced, but they are not prepared to take further trouble. One authority, Ibn Hajar, however, denounces this story and the other related ones as "odd tales". 9 A contemporary of Ibn Ishaq, Malik, 10 the jurist denounces Ibn Ishaq outright as "a liar" 11 and "an impostor" 12 just for transmitting such stories.

It must be remembered that historians and authors of the Prophet's biography did not apply the strict rules of the "traditionists". They did not always provide a chain of authorities, each of whom had to be verified as trustworthy and as certain or likely to have transmitted his report directly from his informant, and so on. The attitude towards biographical details and towards the early events of Islam was far less meticulous than their attitude to the Prophet's traditions, or indeed to any material relevant to jurisprudence. Indeed Ibn Ishaq's account of the siege of Medina and the fall of the Banu Qurayza is pieced together by him from information given by a variety of persons he names, including Muslim descendants of the Jews of Qurayza. Against these late and uncertain sources must be placed the only contemporary and entirely authentic source, the Qur'an. There, the reference in Sura XXXIII, 26 is very brief: "He caused those of the People of the Book who helped them [ i.e. the Quraysh ] to come out of their forts. Some you killed, some you took prisoner." There is no reference to numbers.

Ibn Ishaq sets out his direct sources as he opens the relevant chapter on the siege of Medina. These were: a client of the family of al-Zubayr and others whom he "did not suspect". They told parts of the story on the authority of 'Abdullah b. Ka'b b. Malik, al Zuhri, 'Asim b. 'Umar b. Qatada, 'Abdullab b. Abi Bakr, Muhammad b. Ka'b of Qurayza, and "others among our men of learning", as he put it. Each of these contributed to the story, so that Ibn Ishaq's version is the sum total of the collective reports, pieced together. At a later stage Ibn Ishaq quotes another descendant of Qurayza, 'Atiyya 13 by name, who had been spared, and, directly, a certain descendant of al-Zabir b.Bata, a prominent member of the tribe of Qurayza who figures in the narrative.

The story opens with a description of the effort of named Jewish leaders to organize against the Muslims an alliance of the hostile forces. The leaders named included three from the Banu al-Nadir and two of the tribe of Wa'il, another Jewish tribe; together with other Jewish fellow-tribesmen unnamed. Having persuaded the neighbouring Bedouin tribes of Ghatafan, Murra, Fazara, Sulaym, and Ashja' to take up arms, they now proceeded to Mecca where they succeeded in persuading the Quraysh. Having gathered together a besieging force, one of the Nadir leaders, Huyayy b. Akhtab, in effect forced himself on the third Jewish tribe still in Medina, the Banu Qurayza, and, against the better judgement of their leader, Ka'b b. Asad, he persuaded them to break faith with the Prophet in the hope, presented as a certainty, that the Muslims would not stand up to the combined attacking forces and that Qurayza and the other Jews would be restored to independent supremacy. The siege of Medina failed and the Jewish tribes suffered for their part in the whole operation. The attitude of scholars and historians to Ibn lshaq's version of the story has been either one of complacency, sometimes mingled with uncertainty, or at least in two important cases, one of condemnatlon and outright rejection.

The complacent attitude is one of accepting the biography of the Prophet and the stories of the campaigns at they were received by later generations without the meticulous care or the application of the critical criteria which collectors of traditions or jurists employed. It was not necessary to check the veracity of authorities when transmitting or recording parts of the story of the Prophet's life. 14 It was not essential to provide a continuous chain of authorities or even to give authorities at all. That is obvious in Ibn Ishaq's Sira. On the other hand reliable authority and a continuous line of transmission were essential when law was the issue. That is why Malik the jurist had no regard for Ibn Ishaq. 15

One finds, therefore, that later historians and even exegetes either repeat the very words of Ibn Ishaq or else abbreviate the whole story. Historians gave it, as it were, a cold reception. Even Tabari, nearly 150 years after Ibn Ishaq, does not try to find other versions of the story as he usually does. He casts doubt by his use of the words, "Waqidi alleged [ za'ama ] that the Prophet caused trenches to be dug." Ibn ai-Qayyim in Zad al-ma'ad makes only the briefest reference and he ignores altogether the crucial question of numbers. Ibn Kathir even seems to have general doubt in his mind because he takes the trouble to point out that the story was told on such "good authority" as that of 'A'isha. 16

Apart from mild complacency or doubtful acceptance of the story itself, Ibn Ishaq as an author was in fact subjected to devastating attacks by scholars, contemporary or later, on two particular accounts. One was his uncritical inclusion in his Sira of so much spurious or forged poetry; 17 the other his unquestioning acceptance of just such a story as that of the slaughter of Banu Qurayza. His contemporary, the early traditionist and jurist Malik, called him unequivocally "a liar" and "an imposter" 18 "who transmits his stories from the Jews". 19 In other words, applying his own criteria, Malik impugned the veracity of Ibn Ishaq's sources and rejected his approach. Indeed, neither Ibn Ishaq's list of informants nor his method of collecting and piecing together such a story would he acceptable to Malik the jurist.

In a later age Ibn Hajar further explained the point of Malik's condemnation of Ibn Ishaq. Malik, he said, 20 condemned Ibn Ishaq because he made a point of seeking out descendants of the Jews of Medina in order to obtain from them accounts of the Prophet's campaigns as handed down by their forefathers. Ibn Hajar 21 then rejected the stories in question in the strongest terms: "such odd tales as the story of Qurayza and al-Nadir". Nothing could be more damning than this outright rejection. Against the late and uncertain sources on the one hand, and the condemning authorities on the other, must be set the only contemporary and entirely authentic source, the Qur'an. There the reference in Sura XXXIII, 26 is very brief: "He caused those of the People of the Book who helped them [ i.e. the Quraysh ] to come out of their forts. Some you killed, some you took prisoner."

Exegetes and traditionists tend simply to repeat Ibn Ishaq's tale, but in the Qur'an the reference can only be to those who were actually in the fighting. This is a statement about the battle. It concerns those who fought. Some of these were killed. others were taken prisoner. One would think that if 600 or 900 people were killed in this manner the significance of the event would have been greater. There would have been a clearer reference in the Qur'an, a conclusion to be drawn, and a lesson to be learnt. But when only the guilty leaders were executed, it would be normal to expect only a brief reference. So much for the sources: they were neither uninterested nor trustworthy; and the report was very late in time. Now for the story. The reasons for rejecting the story are the following:

As already stated above, the reference to the story in the Qur'an is extremely brief, and there is no indication whatever of the killing of a large number. In a battle context the reference is to those who were actually fighting. The Qur'an is the only authority which the historian would accept without hesitation or doubt. It is a contemporary text, and, for the most cogent reasons, what we have is the authentic version.

The rule in Islam is to punish only those who were responsible for the sedition.

To kill such a large number is diametrically opposed to the Islamic sense of justice and to the basic principles laid down in the Qur'an - particularly the verse. "No soul shall bear another's burden" 22 It is obvious in the story that the leaders were numbered and well known. They were named.

It it also against the Qur'anic rule regarding prisoners of war, which is: either they are to be granted their freedom or else they are to be allowed to be ransomed. 23

It is unlikely that the Banu Qurayza should be slaughtered when the other Jewish groups who surrendered before Banu Qurayza and after them were treated leniently and allowed to go. Indeed Abu 'Ubayd b. Sallam relates in his Kitab al-amwal 24 that when Khaybar felt to the Muslims there were among the residents a particular family or clan who had distinguished themselves by execesive unseemly abuse of the Prophet. Yet in that hour the Prophet addressed them in words which are no more than a rebuke: "Sons of Abu al-Huqayq [ he said to them ] I have known the extent of your hostility to God and to His apostle, yet that does not prevent me from treating you as I treated your brethren." That was after the surrender of Banu Qurayza.

If indeed so many hundreds of people had actually been put to death in the market-place, and trenches were dug for the operation, it is very strange that there should be no trace whatever of all that - no sign or word to point to the place, and no reference to a visible mark. 25

Had this slaughter actually happened, jurists would have adopted it as a precedent. In fact exactly the opposite has been the case. The attitude of jurists, and their rulings, have been more according to the Qur'anic rule in the verse, "No soul shall bear another's burden."

Indeed, Abu 'Ubayd b. Sallam relates a very significant incident in his book Kifab al-amwal, 26 which, it must be noted, is a book of jurisprudence, of law, not a sira or a biography. He tells us that in the time of the Imam al-Awza'i 27 there was a case of trouble among a group of the People of the Book in the Lebanon when 'Abdullab b. 'All was regional governor. He put down the sedition and ordered the community in question to be moved elsewhere. Al-Awza'i in his capicity as the leading jurist immediately objected. His argument was that the incident was not the result of the cormmunity's unanimous agreement. "At far as I know [ he argued ] it is not a rule of God that God should punish the many for the fault of the few but punish the few for the fault of the many." Now, had the Imam al-Awza'i accepted the story of the slaughter of Banu Qurayza, he would have treated it as a precedent, and would not have come out with an argument against Authority, represented in 'Abdullah b. 'Ali. Al-Awza'i, it should be remembered, was a younger contemporary of Ibn Ishaq.

In the story of Qurayza a few specific persons were named as having been put to death, some of whom were described as particularly active in their hostility. It is the reasonable conclusion that those were the ones who led the sedition and who were consequently punished - not the whole tribe.

The details given in the story clearly and of necessity imply inside knowledge, i.e. from among the Jews themselves. Such are the details of their consultation when they were besieged, the harangue of Ka'b b. Asad as their leader; and the suggestion that they should kill their women and children and then make a last desperate attack against the Muslims.

10:

Just as the descendants of Qurayza would want to glorify their ancestors, so did the descendants of the Madanese connected with the event. One notices that that part of the story which concerned the judgement of Sa'd b. Mu'adh against Qurayza, was transmitted from one of his direct descendants. According to this part the Prophet said to Mu'adh: "You have pronounced God's judgement upon them [as inspired] through Seven Veils." 28 Now it is well known that for the purposes of glorifying their ancestors or white washing those who were inimical to Islam at the beginning, many stories were invented by later generations and a vast amount of verse was forged, much of which was transmitted by Ibn Ishaq. The story and the statement concerning Sa'd are one such detail.

11:

Other details are difficult to accept. How could so many hundreds of persons he incarcerated in the house belonging to a woman of Banu al-Najjar ? 29

12:

The history of the Jewish tribes after the establishment of Islam is not really clear at all. The idea that they all departed on the spot seems to be in need of revision, as can be seen on examining the sources. For example, in his Jamharat al-ansab , 30 Ibn Hazm occasionally refers to Jews still living in Medina. In two places al-Waqidi 31 mentions Jews who were still in Medina when the Prophet prepared to march against Khaybar - i.e. after the supposed liquidation of all three tribes, including Qurayza. In one case ten Madanese Jews actually joined the Prophet in an excursion to Khaybar, and in the other the Jews who had made their peace with him in Medina were extremely worried when he prepared to attack Khaybar. Al-Waqadi explains that they tried to prevent the departure of any Muslim who owed them money.

Indeed Ibn Kathir 32 takes the trouble to point out that 'Umar expelled only those Jews of Khaybar who had not made a peace agreement with the Prophet. Ibn Kathir then proceeds to explain that at a much later date, i.e. after the year 300 A.H., the Jews of Khaybar claimed that they had in their possession a document allegedly given them by the Prophet which exempted them from poll-tax. He said that some scholars were taken in by this document so that they ruled that the Jews of Khaybar should be exempted. However, that was a forged letter and had been refuted in detail. It quoted persons who were already dead, it used technical terms which came into being at a later time, it claimed that Mu'awiya b. Abi Sufyan witnessed it, when in fact he had not even been converted to Islam at that time, and so on. So then the real source of this unacceptable story of slaughter was the descendants of the Jews of Medina, from whom Ibn Ishaq took these "odd tales". For doing so Ibn Ishaq was severely criticized by other scholars and historians and was called by Malik an impostor.

The sources of the story are, therefore, extremely doubtful and the details are diametrically opposed to the spirit of Islam and the rules of the Qur'an to make the story credible. Credible authority is lacking, and circumstantial evidence does not support it. This means that the story is more than doubtful. However, the story, in my view, has its origins in earlier events. Is can be shown that it reproduces similar stories which survived from the account of the Jewish rebellion against the Romans, which ended in the destruction of the temple in the year AD. 73, the night of the Jewish zealots and sicarii to the rock fortress of Masada, and the final liquidation of the besieged. Stories of their experience were naturally transmitted by Jewish survivors who fled south. Indeed one of the more plausible theories of the origin of the Jews of Medina is that they came after the Jewish wars. This was the theory preferred by the late Professor Guillaume. 33

As is well known, the source of the details of the Jewish wars is Flavius Josephus, himself a Jew and a contemporary witness who held office under the Romans, who disapproved of certain actions which some of the rebels committed, but who nevertheless never ceased to be a Jew at heart. It is in his writings that we read of details which are closely similar to those transmitted to us in the Sira about the actions and the resistance of the Jews, except that now we see the responsibility for the actions placed on the Muslims. In considering details of the story of Banu Qurayza as told by the descendants of that tribe, we may note the following similar details in the account of Josephus:

According to Josephus, 34 Alexander, who ruled in Jerusalem before Herod the Great, hung upon crosses 800 Jewish captives, and slaughtered their wives and children before their eyes.

Similarly, large numbers were killed by others.

Important details of the two stories are remarkably similar, particularly the numbers of those killed. At Masada the number of those who died at the end was 960. 35 The hot-headed sicarii who were eventually also killed numbered 600. 36 We also read that when they reached the point of despair they were addressed by their leader Eleazar (precisely as Ka'b b. Asad addressed the Banu Qurayza), 37 who suggested to them the killing of their women and children. At the ultimate point of complete despair the plan of killing each other to the last man was proposed. Clearly the similarity of details is most striking. Not only are the suggestions of mass suicide similar but even the numbers are almost the same. Even the same names occur in both accounts. There is Phineas, and Azar b. Azar, 38 just as Eleazar addressed the Jews besieged in Masada.

There is, indeed, more than a mere similarity. Here we have the prototype - indeed, I would suggest, the origin of the story of Banu Qurayza, preserved by descendants of the Jews who fled south to Arabia after the Jewish Wars, just as Josephus recorded the same story for the Classical world. A later generation of these descendants superimposed details of the siege of Masada on the story of the siege of Banu Qurayza, perhaps by confusing a tradition of their distant past with one from their less remote history. The mixture provided Ibn Ishaq's story. When Muslim historians ignored it or transmitted it without comment or with cold lack of interest, they only expressed lack of enthusiasm for a strange tale, as Ibn Hajar called it.

One last point. Since the above was first written, I have seen reports 39 of a paper given in August 1973 at the World Congress of Jewish Studies by Dr. Trude Weiss-Rosmarin, in which she challenges Josephus' assertion that 960 besieged Jews committed suicide at Masada. This is highly interesting since in the story of Qurayza the 960 or so Jews refused to commit suicide. Who knows, perhaps the Story of Banu Qurayza is an even more accurate form of the original version.

_________________________________________________________________________________________________________

References and Notes:

[1]

Ibn Ishaq, Sira [ ed. Wustenfeld, Gottingen, 1860 ] , 545-7; [ ed. Saqqa et al., Cairo, 1955 ] , II, 47-9. See also al-Waqidi, Kitab al-maghazi [ ed. M. Jones, London, 1966 ] , II, 440 ff.; Suhayl, al-Rawd al-unuf [ Cairo, 1914 ] , I, 187 et passim; Ibn Kathir, al-Sira al-Nabawiya [ ed. Mustafa `Abd al-Wahid, Cairo, 1384-5 / 1964-6 ] , II, 5, et passim.

[2]

Sira, 545-56, 652-61 / II, 51-7, 190-202; Ibn Kathir, oop. cit., III, 145 ff.

[3]

Sira, 755-76, 779 / II, 328-53, 356, etc. More on Khaybar follows below

[4]

ibid., 776 / II, 353-4.

[5]

ibid., 668-84 / II, 214-33.

[6]

ibid., 684-700 / II, 233-54.

[7]

ibid., 689 / II, 240; `Uyun al-athar [ Cairo, 1356 A.H. ] , II, 73; Ibn Kathir, II, 239.

[8]

In his introduction to `Uyun al-athar, I, 7, Ibn Sayyid al-Nas [ d. 734 A.H. ] , having explained his plan for his biography of the Prophet, expressly states that his main source was Ibn Ishaq, who indeed was the chief source for everyone.

[9]

Tahdhib al-tahdhib, IX, 45. See also `Uyun al-athar, I, 17, where the author uses the same words, without giving a reference, in his introduction on the veracity of Ibn Ishaq and the criteria he applied.

[10]

d. 179.

[11]

Uyun al-athar, I, 12.

[12]

ibid, I, 16.

[13]

Sira, 691-2 / II, 242, 244; `Uyun al-athar, II, 74, 75.

[14]

Ibn Sayyid al-Nas [ op. cit., I, 121 ] makes precisely this point in relation to the story of the Banu Qaynuqa' and the spurious verse which was said to have appeared in Sura LIII of the Qur'an and at the time was taken by polytheist Meccans as a recognition of their deities. The author explains how various scholars disposed of the problem and then sums up by stating that in his view, this story is to be treated on the same level as tales of the maghazi and accounts of the Sira [ i.e. not to be accorded unqualified acceptance ]. Most scholars, he asserts, usually treated more liberally questions of minor importance and any material which did not involve a point of law, such as stories of the maghazi and similar reports. In such cases data would be accepted which would not be acceptable as a basis of deciding what is lawful or unlawful.

[15]

See n. 18 below.

[16]

Tabari, Tarikh, I, 1499 [ where the reference is to al-Waqidi, Maghazi, II, 513 ] ; Zad al-ma`ad [ ed. T. A. Taha, Cairo, 1970 ] , II, 82; Ibn Kathir, op. cit., IV, 118.

[17]

On this see W. Arafat, "Early critics of the poetry of the Sira", BSOAS, XXI, 3, 1958, 453-63.

[18]

Kadhdhab and Dajjal min al-dajajila.

[19]

Uyun al-athar, I, 16-7. In his valuable introduction Ibn Sayyid al-Nas provides a wide-ranging survey of the controversial views on Ibn Ishaq. In his full introduction to the Gottingen edition of the Sira, Wustenfeld in turn draws extensively on Ibn Sayyid al-Nas.

[20]

Tahdhib al-Tahdhib, IX, 45. See also `Uyun al-athar, I, 16-7.

[21]

ibid.

[22]

Qur'an, XXXV, 18.

[23]

Qur'an, XLI, 4.

[24]

ed. Khalil Muhammad Harras, Cairo, 1388 / 1968, 241.

[25]

Significantly, little or no information is to be found in general or special geographical dictionaries, such as al-Bakri's, Mu`jam ma'sta`jam; al-Fairuzabadi's al-Maghanim al-mutaba fi ma`alim taba [ ed. Hamad al-Jasir, Dar al-Yamama, 1389 / 1969 ] ; Six treatises [ Rasa'il fi tarikh al-Madina ed. Hamad al-Jasir, Dar al-Yamama, 1392 / 1972 ] ; al-Samhudi, Wafa' al-wafa' bi-akhbar dar al-Mustafa [ Cairo, 1326 ] , etc. Even al-Samhudi seems to regard a mention of the market-place in question as a mere historical reference, for in his extensive historical topography of Medina he identifies the market-place [ p. 544 ] almost casually in the course of explaining the change in nomenclature which had overtaken adjacent landmarks. That market-place, he says, is the one referred to in the report (sic) that the Prophet brought out the prisoners of Banu Qurayza to the market-place of Medina, etc.

[26]

p. 247. I am indebted to my friend Professor Mahmud Ghul of the American University, Beirut, for bringing this reference to my attention

[27]

d. 157/774. See EI, sub nomine

[28]

Sira, 689 / II, 240; al-Waqidi, op. cit., 512.

[29]

Sira, 689 / II, 240; Ibn Kathir, op. cit., III, 238.

[30]

e.g., Nasab Quraysh [ ed. A. S. Harun, Cairo, 1962 ] , 340.

[31]

op. cit., II, 634, 684.

[32]

op. cit., III, 415.

[33]

A. Guillaume, Islam [ Harmondsworth, 1956 ] , 10-11.

[34]

De bello Judaico, I, 4, 6.

[35]

ibid., VII, 9, 1.

[36]

ibid., VII, 10, 1

[37]

Sira, 685-6 / II, 235-6.

[38]

Sira, 352, 396 / I, 514, 567.

[39]

The Times, 18 August 1973; and The Guardian, 20 August 1973.

Profeetta Muhammad (saws) synnitön vai ei?

2008-05-04T11:34:00.002+03:00

Eräältä palstalta löytyi vastaus siihen, oliko Profeetta Muhammad synnitön vai ei. Koska palsta on avoin vain muslimeille, kopioin viestin tänne:

Kysymys:

As-salaam alaykum.

Olen ollut tiedossa että Profeetta Muhammad (saws) oli synnitön, nyt kuitenkin minua jäi ihmetyttämään nämä Koraanin jakeet koskien asiaa.

(40:55)
Ole siis kärsivällinen, sillä Jumalan lupaus käy toteen. Pyydä syntejäsi anteeksi ja ylistä Herrasi kunniaa aamuin ja illoin.

(47:19)
Tiedä, ettei ole muuta jumalaa kuin yksi Jumala, ja pyydä anteeksi niin omia syntejäsi kuin uskovien miesten ja naistenkin syntejä. Kyllä Jumala tietää, missä te kuljette ja missä pidätte majaanne.

(48:1-3)
Me olemme antaneet sinulle selvän voiton, jotta tietäisit, että Jumala antaa sinulle sinun aiemmat ja myöhemmät syntisi anteeksi ja tekee armonsa sinua kohtaan täydelliseksi. Hän johdattaa sinut oikealle tielle ja antaa sinulle mahtavan avun.

Eli näistä Koraanin kohdista sain käsityksen että Profeetta (saws) olisi tehnyt syntejä ja kehoittin pyytämään niitä anteeksi, ja viimeisestä ayasta ymmärsin että Profeetta (saws) teki syntiä mutta Jumala antoi ne kaikki anteeksi?

Vastaus:

Wa aleikum assalam wa rahmatu Allah wa barakaatuh

On kaksi puolta kun puhutaan lähettiläiden henkilöistä: inhimillinen puoli ja lähettilään puoli. Lähettilään puoli on virheetön; lähettiläät eivät valehtele (uskonnosta, huom. Sakinan kommentti), he eivät unohda eivätkä he laiminlyö. Mitä tahansa Allaah subhaanahu wa t’aala on pyytänyt profeetoja kertomaan tai näyttämään ihmisille, he ovat tehneet sen.

Allah subhaanahu sanoi (tarkoituksen tulkinta): Me annamme sinun (oi Muhammad) resitoida (Koraania), etkä ole mitään unohtava. Suurah Al A'laa : 6

Ja Allah subhaanahu wa t’aala sanoi: Ei hän myöskään puhu omasta halustaan. Tämä on totisesti Allaahin ilmoitus, joka on hänelle ilmaistu. Suurah An-Najm : 3-4

Tämä koskee lähettiläiden lähettiläs-puolta. Kuitenkin mitä tulee heidän inhimilliseen puoleensa, Salafit sanovat, että lähettiläät ovat ihmisiä ja kuten muihin ihmisiin heihinkin vaikuttavat koettelemukset ja sairaudet. Mutta Allaah on varjellut heitä suurten syntien tekemiseltä ja sellaisilta pieniltä synneiltä jotka osoittavat luonteen alhaisuuden.

Mitä tulee sellaisiin pieniin synteihin, jotka eivät osoita luonteen alhaisuutta, salafit sanovat, että niitä voi sattua lähettiläille, paitsi, että Allaah korjaa heidän virheensä nopeasti ja osoittaa heille johdatuksen. Esimerkiksi kun AbdAllaah ibn Maktuum, joka oli sokea, tuli profeetan, salla Allaahu alayhi wa sallam, luokse, pyytäen johdatusta, mutta profeetta ei huomioinut häntä ja oli kiireinen Qureishilaisten johtajien vakuttamisessa. Allaah lähetti sitten moitteen ja korjauksen profeetta Muhammadille. Allaah subhaanahu wa t’aala sanoi: Hän (profeetta) rypisti otsaansa ja kääntyi pois, koska sokea mies tuli hänen luokseen. 'Abasa : 1-2

Tämän kaltaisia tarinoita on monia, jotka osoittavat profeettojen tekemät virheet. Mutta tämä ei vähennä heidän arvoaan eikä ole syy siihen, että lopettaisimme heidän seuraamisensa. Allaah subhaanahu wa t’aala, sanoi: Nämä ovat väkeä, jota Allaah on johdattanut; seuraa siis heille suotua opastusta. Al-An’aam : 90. Koska Allaah subhaanahu wa t’aala lähetti aina heille johdatuksen ja korjasi heidän tiensä.

Oppineet sanovat, että se miksi Allaah antoi näiden pienten syntien tapahtua on, että Allaah subhaanahu wa t’aala ei jätä lähettiläitään ilman yhtä suurimmista palvonnanteoista joka on katumus.

Ja tämä inhimillinen virheettömyys koskee vain Allaahin, subhaanahu wa t’aaa, lähettiläitä, ylläolevan selityksen mukaisesti. Muissa ihmisissä ei ole virheettömyyttä pikemminkin he tekevät suuria tai pieniä syntejä. Ja paras heistä on se, joka katuu synninteon jälkeen. Kuten profeetta, salla Allaahu alayhi wa sallam, sanoi: ”Jokainen Aatamin poika on synnintekijä ja synnintekijöistä parhaita ovat ne jotka katuvat.”

Nyt toivomme, että ymmärrät ayaat joissa sanotaan, että profeettamme tai muut profeetat tekivät syntiä, ja minkälaista syntiä he tekivät. Ja sen, että Allaah antoi näiden syntien tapahtua jotta hänen lähettiläänsä voisivat harjoittaa katumuksen (palvonnan) tekoa ja antaa meidän muiden ihmisten hyötyä näistä virheistä jotta tekisimme hyvää. Nämä lähettiläiden tekemät virheet on annettu anteeksi eikä tämä anna meille mahdollisuutta heidän arvostelemiseensa tai heidän arvonsa vähättelemiseen. Allaah, subhaanahu wa t’aala, valitsi heidät ilmoittamaan viestinsä ihmisille.

Ja Allaah tietää parhaiten.

Maailman etsityin mies

2008-04-28T14:04:00.002+03:00

Osama bin Laden on pääepäilty terrori-iskuihin. Miksi hän vihaa yli kaiken Yhdysvaltoja?

Osama bin Ladenin menneisyys on kuin hämärä palapeli, johon on viime aikoina saatu lisävalaistusta mm. Saudi-Arabiassa asuvilta sukulaisilta.

Osama bin Laden syntyi Saudi-Arabiassa Riadissa 1957. Hän oli perheen seitsemäs poika 54 lapsen perheessä. Hänen isällään oli 30 vaimoa. Osama bin Ladenin isä Mohammed Awad oli jemeniläinen. Tämä oli aloittanut uransa köyhänä kantajana Jeddan stamakaupungissa. Hän vaurastui grynderinä rakennuttamalla moskeijoita Mekkaan ja Medinaan. Mohammed Awadilla oli läheisen suhteet saudikuninkaisiin Faisalista Fahdiin. Isä kuoli vuonna 1970.

Bin Laden valmistui insinööriksi kuningas Abdul Azizin yliopistossa. Opiskeluaikoinaan hän liittyi muslimiveljiin, mikä oli siihen aikaan "normaalia radikalismia". Bin Laden meni naimisiin 1974 hänelle sukua olevan syyrialaisen tytön kanssa. Myöhemmin vaimojen määrä kasvoi neljään.

Bin Ladenin itsensä mukaan 1970-luvun maailmantapahtumat jättivät häneen pysyvän jäljen. Camp Davidin rauhansopimus Egyptin ja Israelin välillä, Iranin shaahin kaatuminen ja vallankumous sekä Neuvostoliiton tunkeutuminen Afganistaniiin jouluna 1979 olivat vaikuttavimmat tapahtumat.

Bin Laden matkusti Afganistaniin. Hän tapasi sodan pakolaisia ja tutustui islamilaisen vastarintaliikkeen johtajiin. "Hän oli harras ja vaatimaton nuori mies, joka jakoi ruokansa muiden kanssa ja antoi jopa vaatteensa", muistaa bin Ladeniin silloin tutustunut arabitoimittaja Jamal Ismail. Bin Laden keräsi rahaa ja lähetti varusteita ja varoja vastarintaliikkeelle, joka kävi pyhää sotaa Neuvostoliittoa vastaan.

1981: Sadat murhataan

Vuonna 1981 Osama Bin Laden perusti majatalon Pakistanin Peshawariin, lähelle Afganistanin rajaa. Peshawarin kautta arabimaista tulleet uskonsoturit eli mujahediinit matkasivat sotaan ja takaisin. Samaan aikaan bin Ladinen oppi-isä Abdul Azzam avasi Peshawarissa Jihad (pyhä sota) -nimisen tiedotus- ja painatuskeskuksen. Peshawarista tuli saudien ja muiden arabisissien hermokeskus.

Bin Ladenilla oli vähän sotakokemusta, mutta silti hän otti organisaation johdon käsiinsä. Afganistanin sodassa Osama bin Laden tutustui egyptiläisiin fundamentalisteihin, joiden uskotaan toteuttaneen presidentti Anwar Sadatin murhan 1981. Bin Laden vakuuttui, että jihad pitää ulottaa kaikkialle muslimimaihin, missä korruptoidut ja jumalattomat hallinnot alistavat kansoja.

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA rahoitti ja koulutti yhdessä Pakistanin armeijan kanssa Afganistanin sissiliikkeitä mutta ei tiettävästi koskaan tukenut bin Ladenin johtamaa arabitaistelijoiden "muukalaislegioonaa".

Bin Laden perusti ensimmäiset islamilaisten taistelijoiden koulutusleirit Afganistanin vuorille vuosina 1986-1988 ja loi radikaalien egyptiläisten kanssa verkoston nimeltä Al Qaeda. Hänestä tuli 1980-luvun sotasankari, joka oli haavoittunut usein jouduttuaan kymmeniä kertoja Neuvostoliiton pommitusten alle.

Bin Laden on afgaaneille edelleen sotaveteraanisankari, aseveli ja vieras, jonka suojeleminen on kunnia-asia. Vapaussodan aikana hän myös ystävystyi Taleban-liikeen johdon kanssa ja etenkin mullah Omarin, joka nykyään on Afganistanin hengellinen johtaja.

Bin Laden palasi 1980-luvun lopulla Saudi-Arabiaan perheyhtiö Bin Laden Groupin töihin.

1990: Viha alkaa

Vuosikymmenen vaihteessa Osama bin Laden ennakoi Saddam Husseinin hyökkäävän Kuwaitiin ja uhkaavan Saudi-Arabiaa. Bin Laden on aina inhonnut Saddamia. Bin Laden varoitti kuningas Fahdia vaarasta ja tarjosi Al Qaeda -järjestönsä uskonsotureita puolustamaan Saudi-Arabiaa irakilaisten hyökkäykseltä.

Kuwaitin miehitystä seurasi kuitenkin bin Ladenin elämän suurin shokki, kun saudien hovi kääntyi amerikkalaisten puoleen ja salli jumalattoman jenkkiarmeijan asettua profeetta Muhammedin maalle. Osama bin Ladenin fanaattinen amerikanvastaisuus alkoi. Yhdysvalloista tuli entistä vihatumpi maailmanpolisiisi, sillä se tuki myös palestiinalaisia alistavan Israelin miehityspolitiikkaa.

Jouduttuaan saudien hovin epäsuosioon bin Laden lähti maasta. 1990-luvun alussa hän kävi Pakistanissa ja päätyi Sudaniin.

1993: Isku WTC:hen

Bin Laden oleskeli Sudanissa 1993-1996. Hänen verkostonsa toteutti New Yorkin World Trade Centerin autopommi-iskun helmikuussa 1993. Liittovaltion poliisin FBI:n mukaan iskusta pidätetty Ramzi Yusuf oli ollut satelliittipuhelimella yhteydessä bin Ladeniin. Ramzi Yusufin tehtävänä oli ilmeisesti myös koordinoida peräti 12 matkustajakoneen samanaikainen kaappaus ja räjäytys Tyynenmeren yllä.

Bin Laden oli myös 18 amerikkalaisen murhan takana Somaliassa lokakuussa 1993. Bin Ladenin raivo "suurta Saatanaa" kohtaan kasvoi, kun Yhdysvalloissa asuva sokea egyptiläinen sheikki Omar Abdel Rahman tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Rahman oli mukana operiaatiossa, jonka päämääränä oli ilmeisesti räjäyttää YK:n päämaja, silta ja tunneli Manhattanilla.

Saudit jäädyttivät bin Ladenin pankkitilit ja riistivät häneltä kansalaisuuden 1994. Hän ei ole miljardööri vaan "vain" parin miljoonan dollarin mies. Bin Laden karkoitettiin 1996 Sudanista Saudi-Arabian ja Yhdysvaltojen painostuksella, koska hänen miehiään epäiltiin kahdesta terrori-iskusta amerikkalaiskohteisiin Saudi-Arabiassa.

Bin Laden siirtyi takaisin Afganistaniin, missä talebanit nousivat valtaan, ja muodosti Al Qaedan siivelle kansainvälisen muslimien militanttiliikkeen. Sen antaman julistuksen, fatwan, mukaan jokaisen kunnon muslimin velvollisuutena on tappaa amerikkalaisia sotilaita. Helmikuussa 1998 annettiin toinen fatwa, jonka mukaan muslimien tulee tappaa amerikkalaisia ja heidän liittolaisiaan, sekä sotilaita että siviilejä. Saman vuoden elokuussa Yhdysvaltojen suurlähetystöt Keniassa ja Tansaniassa räjäytettiin. Yli 200 ihmistä kuoli.

Yhdyvallat kosti ampumalla risteilyohjuksia Afganistanin vuorille bin Ladenin oletettuihin tukikohtiin ilman tuloksia. Sudaniin suunnattu toinen kostoisku kääntyi amerikkalaisia vastaan, kun kohteeksi paljastui tehdas.

Vuosisadan vaiheen aattona Yhdysvallat pidätti Ahmed Ressamin, joka yritti räjäyttää pommin Los Angelesin lenotokentällä milleniumin kunniaksi. Ahmed Ressam sanoi saaneensa koulutuksen bin Ladenin leirillä Afganistanissa.

2001: Häät ja hautajaisia

Syksyllä 2000 terroristit iskivät Jemenin vesillä Yhdyvaltojen laivaston alukseen USS Coleen. 17 sotilasta kuoli.

Osama bin Laden on viimeksi nähty tämän vuoden alussa poikansa häissä Afganistanissa. Talebanin edustajien helmikuussa antamien haastattelujen mukaan bin Laden ei saa käyttää Afganistania terrorin johtamiseen.

Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush nimesi hänet pääepäillyksi terrori-iskuun New Yorkissa 11. syyskuuta. Taleban on todennut, ettei bin Ladenilla ole oikeutta käyttää satelliittipuhelinta. Puhelujen perusteella amerikkalaisten tiedustelu selvittäisi nopeasti hänen olinpaikkansa.

Osama bin Laden käyttää sanansaattajia. Viestit viedään yhdyshenkilöille, jotka lähettävät koodatut sähköpostit ympäri maailmaa.

Suomen Kuvalehti, 38/2001, s.26-27
teksti Rauli Virtanen

Koraani ei käskenyt

2008-04-28T13:18:00.004+03:00

Antaako Koraani luvan terrorismiin? Islamin pyhä kirja tuomitsee terrorin yksiselitteisesti, sanoo suomalainen muslimi. Tutkija tietää kuitenkin jakeet, joihin terroristi vetoaa.

"Mihin jäimmekään viimeksi? Jae 38 Pöydän suurasta. Varkaan rankaiseminen", Anas Hajjar aloittaa. Iltapäivärukous on juuri päättynyt helsinkiläisessä moskeijassa, ja kahdeksan naista ja tyttöä on kokoontunut luokkahuoneeseen kuuntelemaan Koraanin selitystä.

Islamissa Koraani on Jumalan suoraa puhetta, ja Jumala kehottaa katkaisemaan varkaalta käden, mutta kuinka varkaus määritellään? Entä jos varas katuu tekoaan? Mitkä ovat lieventäviä asianhaaroja? Saako varkaalta varastaa?

Selitystunteja tarvitaan, sillä islamin 1400-vuotias pyhä kirja ei sellaisenaan avaudu uudelle muslimille, saati uteliaalle uskottomalle. "Koraani on käskenyt heitä" onkin ohut selitys Yhdysvaltoihin kohdistetuille terrori-iskuille, joista epäillään islamiin vetoavia ääriryhmiä.

"Koraanin pohjalta terroria ei voi ymmärtää. Ensin pitää ymmärtää terroristien henkistä asennoitumista. Sen jälkeen voimme lukea ikään kuin piru Koraania ja etsiä, mitä sieltä löytyy heidän silmillään luettuna", sanoo arabiankielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila. Hän on tehnyt Koraanin uusimman suomennoksen.

Hyökkäys vai puolustus?

Taistelkaa Jumalan tielä niitä vastaan, jotka taistelevat teitä vastaan, mutta älkää sortuko tekemään väärin: Jumala ei rakasta väärintekijöitä. 2:190

Tällä jakeella perustellaan usein sitä, että Koraani kieltää hyökkäyssodan. Mutta jos joku hyökkää, jakeen voi nähdä velvoittavan vastaiskuun. Hämeen-Anttila ymmärtää asenteen,j oka terrori-iskujen oletetuilla taustavoimilla on. "He kokevat Yhdysvallat selvästi hyökkääjänä, joka on puuttunut aggressiivisesti islamilaisen maailman asioihin. Terrori on ainoa tapa, jolla he pystyvät reagoimaan. Esimerkiksi Afganistan ei pystyisi tulemaan niin sanotusti tasaisella vastustamaan", Hämeen-Anttila sanoo.

Poliittisesti ja sotilaallisesti heikoille Yhdysvaltain vastustajille jää kaksi mahdollisuutta. On luovuttava turhasta vastarinnasta tai yritettävä vaikuttaa edes jotenkin. "Vaikuttaminen pukeutuu helposti järjettömiin ja fanaattisiin muotoihin, kun ei ole muutakaan tietä. Luulisin, että Suomessa sekä kristitty että islamilainen väestö on lähes yksimielisesti sitä mieltä, että terrori on väärä tapa reagoida."

Tutkijan silmin Koraani on hyvin monitulkintainen - jokaiseen tarkoitukseen löytyy jae, jolla kantaansa voi perustella. Raamattua se ei sentään monitulkintaisuudessaan päihitä. "Koraanista puuttuvat Raamatun Ilmestyskirjan tapaiset kaikkein 'villeimmät' eli tulkinnalle avoimimmat kohdat. Mutta kyllä sinnekin tulkinnalle jää sijaa", Hämeen-Anttila sanoo. Monitulkintaisuus on nähty islamissa myös todisteena Koraanin jumalallisesta alkuperästä. Sitä mukaa kuin ihmiskunta kehittyy, se ymmärtää Koraanista uusia merkityksiä.

Sääntöjä on nyt tulkittava vastapuolellakin, Natossa. Puolustusliiton artikla 5 velvoittaa kaikki jäsenet osallistumaan vastatoimiin, jos yhtä jäsentä vastaan hyökätään. "Artikla 5:n toimeenpano edellyttää, että ollaan puolustautumassa. Nato on tulkitsemassa omaa artiklaansa hiukan samaan tyyliin kuin äärimusilmit tulkitsevat Koraanin jaetta 2:190. Molempien säännöt ovat samalla tavalla auki sen suhteen, mikä on puolustustaistelua ja mikä hyökkäystä", Hämeen-Anttila sanoo.

Jihad, ihmisen sisäinen kamppailu

Eivät taistelusta pois jäävät uskovaiset - paitsi ne, joilla on jokin vamma - ole samanveroisia kuin ne, jotka kilvoittelevat Jumalan tiellä omaisuutensa ja oman henkensäkin uhalla. Jumala suosii omaisuutensa ja oman henkensä uhalla kilvoitteleviä enemmän kuin taistelusta pois jääviä. hän on luvannut molemmille parhaan palkkiön, mutta kilvoitteleville Hän antaa suuremman palkan kuin taistelusta pois jääville. 4:95

Terroritekoihin syyllistyneet muslimit ovat yleensä perustelleet tekonsa Koraanin jihadilla. Se käännetään länsimaissa yleensä "pyhäksi sodaksi", mutta Hämeen-Anttila puhuu mieluummin kilvoittelusta. "Muslimien enemmistö tulkitsee jihadin tarkoittavan ihmisen kamppailua sisäistä pahaa vastaan. Mutta koska sana ei ole yksitulkintainen, ääriryhmät ovat käyttäneet sitä kautta aikojen sotaisassa merkityksessä."

Osa Koraanin kehotuksista on selkeästi sidoksissa siihen historialliseen tilanteeseen, jossa profeetta Muhammed oli, joten islamilainen teologia katsoo niiden menettäneen merkityksensä. Toisinkin voi tulkita, sillä periaatteessa muslimin tulee noudattaa Muhammedin erehtymätöntä esikuvaa.

Profeetta, taistele uskottomia ja teeskentelijöitä vastaan ja ole heille kova. He saavat sijansa Helvetistä. Siinä on huono määränpää! 9:37

"Minä en yhdistä näitä jakeita nykypäivään, eivätkä useimmat maltilliset muslimitkaan yhdistä. Mutta ne ovat kohtia, joita ääriryhmät käyttävät hyväkseen", Hämeen-Anttila huomauttaa.

Marttyyri pääsee paratiisiin

Marttyyrius eli kuolema uskonnon puolesta taistellessa on islamissa myönteinen asia, mutta ääriryhmät tulkitsevat uskonnon puolesta taistelemisen laajemmin kuin maltilliset. Jotkut itsemurhaiskuihin valmistautuneet nuorukaiset ovat kertoneet, kuinka heitä odottaa paratiisissa neitsyet ja vaimot. Heidät on ehkä ohjatta seuraavien jakeiden lukijoiksi.

Ne, jotka uskovat ja ovat lähteneet kodeistaan kamppaillakseen Jumalan tiellä omaisuutensa ja henkensä uhalla, ovat Jumalan edessä ylhäisempiä kuin uskottomat. He saavat suuren voiton. Heidän herransa antaa heille ilosanoman armostaan, suosiostaan ja puutarhoistaan, joissa heitä odottaa ikuinen autuus ja joissa he saavat asua ikuisesti. Jumalan luona on suurin palkka. 9:20-22

Tämä on muistutus. Hurskaille kuulu paras majapaikka: Eedenin puutarhat, joiden portit ovat avoinna ja odottavat heitä. Siellä he saavat maata vuoteilla nauttien kainojen nuorten tyttöjen seurassa. 38:49-52

Mutta ne, jotka uskovat ja tekevät hyviä töitä, saavat käydä puutarhoihin, joiden notkelmissa virtaa puroja ja joissa he saavat asua ikuisesti. Siellä heitä odottavat puhtaat puolisot, ja me annamme heidän käydä vilpoisaan varjoon. 4:57

"On tulkittu konkreettisesti, että paratiisissa on neitoja. Mutta on myös jo yli tuhat vuotta sitten syntynyt hengellinen tulkinta, jonka mukaan se ei tarkoita konkreettisia neitsyitä, vaan spiritituaalisia nautintoja. Jumalan näkeminen on se keskeinen nautinto, joka ihmisiä paratiisissa odottaa", Hämeen-Anttila selittää.

Tulkinnanvapaus on olennaista

Sunnimuslimeilla, maailman muslimien enemmistöllä, ei ole kristillistyyppistä pappishierarkiaa. Ei siis myöskään kirkolliskokouksia, joissa päätettäisiin, mitä oikea islamilaisuus on. Sen sijaan jokainen uskonoppinut saa pulmatilanteissa tulkita Koraania ja perimätietoa itsenäisesti.

Oppineet tai oppineiden neuvostot antavat pyydettäessä fatwoja eli lausuntoja siitä, kuinka ihmisten tulisi islamin mukaan toimia. Jos eri tahot antavat ristiriitaisia fatwoja, jokaisen muslimin on itse harkittava, ketä kuuntelee.

Pappisvihkimystä ei islamilaisessa maailmassa ole, joten oppineiden asema riippuu muiden antamasta arvostuksesta ja maineesta. Oppineen lausuntojen on kuitenkin perustuttava uskonnollisiin lähteisiin eli Koraaniin ja perimätietoon, muuten arvostus katoaa.

"Nykyään monet ääriryhmät mielellään viittaavat afganistanilaisten uskonnollisiin mielipiteisiin, mutta vain siksi, että ne vastaavat heidän omia mielipiteitään. Ennen tilanteen kärjistymistä afganistanilaisella uskonoppineistolla ei ollut suurta sananvaltaa islamilaisessa maailmassa", Jaakko Hämeen-Anttila sanoo.

Yhdysvaltain terrori-iskujen pääepäillyllä, Osama bin Ladenilla, ei ole uskonoppineen asemaa.

Kosto huono vaihtoehto

Yksittäisiä Koraanin jakeita poimimalla saa vain pinnallisen käsityksen islamista. Hadith-kirjallisuus eli perimätieto Muhammedin elinajalta on myös tärkeä osa muslimien hengellistä taustaa, mutta siitä ei ole julkaistu koottua suomennosta.

Koraani on silti islamin perusta. Aivan kuten uskovainen kristitty avaa Raamatun etsiessään lohtua, jaksamista tai selityksiä, myös uskovainen muslimi kääntyy Koraanin puoleen.

"Me voimme kaivaa Koraanista kohtia, joilla voi perustella jotain väkivallan tekoa. Mutta jos luetaan kirjaa kokonaisuutena, oikeudenmukaisuus, sääliväisyys ja armeliaisuus ovat keskeisiä. Koraanissa on 114 suuraa eli lukua, joista 113 alkaa Jumalan, armeliaan armahtajan nimeen. Se on mielestäni Koraanin yleinen henki. Etsimällä etsiä saa ne kohdat, joissa puhutaan tappamisesta ja kostamisesta. Etsimättäkin löytää positiivisia hyveitä. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on erittäin korostunut", Hämeen-Anttila painottaa.

Islaminusko leimautuu muutenkin, kun tiedotusvälineet puhuvat "äärimuslimeista" tai "islamilaisista ääriryhmistä". Tutkija puhuisi vain terroristeista tai ääriryhmistä. "Aiemmissa terroritapauksissa, kun terroristit ovat ilmoittautuneet, he usein ovat vedonneet islamiin itse. Länsimaissa on päädytty käyttämään kieltä juuri kuten terroristit haluavat: puhutaan islamilaisesta terrorista. Muslimien ylivoimaisen, maltillisen enemmistön kannalta tämä on väärin. Kannattaisi miettiä, onko terroristien kielenkäyttöä järkevää hyväksyä", Hämeen-Anttila sanoo.

Terroristit ehkä kokivat kostavansa Yhdysvalloille. Yhdysvaltojen vastatoimet näyttävät saavan koston piirteitä. Kuka katkaisisi kierteen?

Jos kostatte, kostakaa sen mukaan, mitä teille on tehty, mutta parempi teille on olla kärsivällisiä. 16:126

Suomen Kuvalehti, 39/2001, s.14-17
Teksti Susan Heikkinen

Nunna Kristoduli: Rukous puhdistaa ajatukset

2008-04-20T12:55:00.002+03:00

Nunna Kristoduli neuvoo:

Kaikki alkaa ajatuksista

Rukous puhdistaa ajatukset ja kirkastaa mielen. Nunna Kristoduli kutsuu jokaista ihmistä kirkkokuntaan katsomatta astumaan rukouksen virtaan. Se kannattaa.

Lintulan luostari, Heinävesi, pääsiäisen alla. Hohtavat nietokset, kevättalven kirkas aurinko, ympäröivän metsän hiljaisuus. Nunna Kristoduli käy päiväkävelyllä luostarin hautausmaalla ja pyhkäisee mennessään enimpiä lumia hautaristien päältä. Hän näyttää keskittyneeltä, miettiväiseltä.

Hän rukoilee.

Ortodoksiseen luostarielämään jo nuorena astunut kirjailija, filosofian maisteri ja nunna Kristoduli, syntymänimeltään Anna-Leena Lampi, kannustaa kaikkia muitakin rukoilemaan, uskontokuntaan katsomatta.

- Säännöllinen rukoilu tekee mielelle hyvää, hän sanoo ja kertoo lukeneensa mielessään useimmiten Jeesuksen rukousta, sydämen rukousta. Se kuuluu näin: Herra Kristus Jumalan poika, armahda minua
- Jeesuksen rukous on tärkeä ja helposti mukana kulkeva rukous. Paras paikka rukoilla on tietysti kirkko, mutta rukoilla voi missä vain, sisar Kristoduli neuvoo.

Nunna Kristodulilta on juuri ilmestynyt uusi kirja, Rukouksen virta (Minerva-Kustannus, 2008). Kirjassa hän syventää sanomaansa rukouksen merkityksestä ja voimasta.

Rukous puhdistaa

- Rukouksen tarkoitus on, että ihminen pääsee yhteyteen Jumalan kanssa. Rukous on perimmiltään Jumalan eteen astumista, näyttäytymistä Jumalalle, huomion kiinnittämistä Jumalaan. Kun asuin luostarissa Kreikassa, eräs sikäläisistä ohjaajavanhuksista kertoi isänsä muistuttaneen aina, että Jumalan eteen olisi astuttava vähintään kaksi kertaa päivässä.

Ortodoksisessa jumalanpalveluksessa rukouksella on keskeinen asema.
- Luterilaiset menevät kirkkoon sanankuulolle, ortodoksit rukoilemaan, Nunna Kristoli luonnehtii.
- Ortodoksisessa kirkossa on helppo rukoilla. Ei tarvitse etsiä sanoja, voi vain antautua mukaan rukouksen virran vietäväksi. Samalla kun rukoilee vaikka Jeesuksen rukousta, voi antaa niiden asioiden koskettaa, jotka ovat itselle sillä hetkellä päällimmäisinä.

Ortodoksisessa jumalanpalveluksessa vieraskin ymmärtää sisar Kristodulin sanomaa siitä, kuinka helppo on astua rukouksen virtaan. Kaikki tukee rukoukseen antautumista. Suitsutussavu kiemurtelee kohti korkeuksia, ja jo sen tuoksu virittää tunnelmaan. Kirkko hehkuu kullan, punaisen ja valkoisen väreissä, käsinmaalatut ikonit koristavat seiniä. Ikonien edessä on rivistö kauniita lampukoita, kynttilöitä, joissa palaa rukoustuli.

Itse rukoilu on myös fyysinen toimenpide: siihen kuuluu maahankumarruksia ja ristinmerkkejä. Penkkejä ei juuri ole, vaan kirkkoväki rukoilee seisten liturgiaa johtavan papin mukana.

Kirkossa rukoukseen on helppo keskittyä, mutta kuinka rukous onnistuu muualla? Nykyihmisen päivä on niin täynnä kiireitä ja velvollisuuksia, että rukoukseen voi olla vaikea virittäytyä. Nunna Kristoduli tohtii olla toista mieltä.
- Kiireisenkin ihmisen päivässä on paljon hetkiä, jolloin voi rukoilla hiljaa mielessään. Kun odottaa bussia, kun kävelee kadulla. Kun sijaa vuodetta, kun siivoaa. Jeesuksen rukous on helppo liittää kaikkiin sellaisiin päivän askareisiin, joissa ei tarvita paljon ajatuksia.

Nunna ehdottaa, että töitä tehdessä voi samalla Jeesuksen rukouksella pyytää armoa myös muille, jotka eri puolilla maailmaa tekevät samoja asioita samalla hetkellä. Mutta miksi pitäisi rukoilla bussipysäkillä? Nunna Kristoduli virnistää hyväntuulisesti.
- Aika tulee silloin käytettyä hyödyllisesti, ja samalla voi varjella omaa ajatusmaailmaansa turhilta ajatuksilta.

Ajatusten pitäminen puhtaana rukouksen avulla on ortodoksisisaren mielestä erityisen merkityksellistä.
- Yksi asia, jonka olen viime vuosina oivaltanut on, että kaikki alkaa ajatuksista. Teot ovat aina ensin ajatuksia. On tärkeää, että ihminen pitää ajatuksensa hyvässä, nunna Kristoduli sanoo.
- Siinä rukous auttaa. Rukoillessa on helppo torjua turhia ajatuksia, kuten tyytymättömyyttä tai pelkoja.

Ajatuksissa on Kristodulin mielestä mystistä voimaa, joka paljastaa ne, vaikka suu puhuisi muuta.
- Esimerkiksi luostarissa kaikilla on samat elinolot, mutta silti kokemus elämän onnellisuudesta vaihtelee. Luulen, että oma ajattelutapa vaikuttaa huomattavasti siihen, onko ihminen onnellinen vai ei. Jos esimerkiksi olen tottunut ajattelemaan, että minua sorretaan, löydän hyvistäkin oloista aihetta tätä ajattelutapaa pönkittämään.

Ajatukset vaikuttavat ihmissuhteisiin.
- Puhui ihminen mitä tahansa, toinen vaistoaa kyllä, jos taustalla on kritiikkiä häntä kohtaan. Jos ihmissuhteet ovat huonolla tolalla, niiden korjaaminen kannattaa aloittaa nimenomaan ajatuksista.

Neitsyt Maria auttaa

Jeesuksen rukouksen rinnalla ortodoksi turvautuu myös Neitsyt Mariaan, joka on ihmiskunnan esirukoilija. Ortodoksit kutsuvat häntä Jumalanäidiksi muistuttamaan siitä, että hänen lapsensa ei ollut pelkkä ihminen vaan myös Jumala.
- Varsinkin Kreikassa kohtasin äitejä, jotka olivat menettäneet lapsensa ja tulivat luostariin rukoilemaan Jumalanäitiä. He kertoivat saavansa suurta lohtua Neitsyt Marialta. Olihan Mariakin joutunut näkemään, kuinka hänen poikansa kuoli ristillä. Ihmisenä ja äitinä hän ymmärtää saman kokeneen naisen tuskan.

Hän siteeraa vanhoja jumalanpalvelustekstejä, joissa sanotaan, ett Jumalanäiti on jokaisen kristityn parantola heikkouden hetkellä.
- Hän on kerubeja kunnioitettavampi ja serafeja verrattomasti jalompi, hän on siis kaikista ihmisistä korkeimmalla, lähimpänä Jumalaa.
- Jumalanäiti oli mukana Kristuksen kärsimystapahtumissa ja näki, mitä Kristus joutui kestämään, jotta voisi pelastaa ihmisiä. Nyt Jumalanäiti haluaa enemmän kuin mitään muuta, ettei hänen poikansa uhri menisi hukkaan. Sen tähden hän tekee työtä joukossamme, nunna Kristoduli saoo.

Neitsyt Maria ei Kristodulin mukaan kilpaile Jeesuksen kanssa.
- Jos rakastaa ja turvautuu Neitsyt Mariaan, se ei todellakaan tarkoita, että sysää Kristuksen syrjään. Jumalanäiti on Kristuksen työtoveri. On käsittämätön ajatus, että Kristus ei pitäisi siitä, että hänen äitiään kunnioitetaan.

Jumalanäiti on myös voimallisin esirukoilija. Joskus ihminen on västoinkäymisissään niin väsynyt ja voimaton, ettei jaksa keskittyä korkealentoisiin rukouksiin.
- Silloin voi pyytää Jumalanäitiä rukoilemaan kanssaan.

Lintulan luostarissa luetaan joka ilta esirukouksia vaikeissa elämäntilanteissa olevien ihmisten auttamiseksi.
- Niitä tulee meille sähköpostilla, kirjeitse, puhelimitse.
Esirukouspyynnöt kirjataan ruutuvihkoon, ja yksi nunnista jää joka ilta lukemaan esirukoukset jumalanpalveluksen jälkeen.
- Esirukouspyyntö on voimassa kaksi kuukautta. Tämä on yksi luostarin ikivanhoja tehtäviä, rukoilla toisten puolesta. Kannamme täällä raskaita elämänkohtaloita.

Tärkeintä on kestävyys

Jeesuksen rukousta voi rukoilla monella eri tavalla. Yksi tapa on pitää rukoillessaan kädessään rukousnauhaa. Kun rukous on luettu kertaalleen, sormi siirtyy nauhan seuraavan helmen kohdalle. Rukousten määrä ei sinänsä ole tärkeä, mutta toistolla on merkitystä. Herran Jeesuksen pelastava nimi pääsee syvemmin vaikuttamaan.
- Riippuu ihmisen hengellisestä rakenteesta ja hengellisestä vaiheesta, miten hän rukoilee Jeesuksen rukousta. Athosvuoren munkeille Kreikassa opetetaan, että pitää rukoilla nopeasti niin, että vieraat ajatukset eivät pääse väliin hyppäämään eikä mieli hajaannu.
Suomen ortodoksisen kirkon edesmennyt arkkipiispa Paavali (1914-1988) puolestaan neuvoi, että rukous pitää lausua hitaasti, maistellen jokaista sanaa ja sen syvimpiä merkityksiä.

Voiko rukoilla omin sanoin?
- Miksei. Usein ihminen kääntyy Jumalan puoleen pytääkseen tältä jotain. Sitäkään ei kannata jättää yhteen kertaan. Tunnettu kreikkalainen ohjaajavanhus, isä Paisios sanoi, että pitää olla kärsivällisyyttä odottaa rukousvastausta. Jumalan aikataulu on eri kuin ihmisen, ja tämän huomaa yleensä jälkeenpäin. Hän näkee laajemmin, toisesta näkökulmasta.

Nunna Kristoduli muistuttaa Isä meidän -rukouksesta.
- Siinä ihminen rukoilee, että tapahtukoon Sinun tahtosi. Usein lausumme sen jonkinlaisena myönnytyksenä. Itse asiassa kuitenkin Jumalan tahto on parasta, mitä meille voi tapahtua. Se ylettyy ajan rajojen tuolle puolelle.

INFO Nunna Kristoduli

Anna-Leena Lampi, s. 1945, kasvanut Kuopiossa. Asuu Lintulan luostarissa. Sekä Suomen että Kreikan kansalainen.
Kotoisin luterilaisesta perheestä. Isä oli hovioikeudenpresidentti, kirjailija Heimo Lampi, äiti kieltenopettaja Anna, os. Ollikainen, neljä sisarusta.
Osallistui nuorena luokiolaisena ortodoksisen kirkon jumalanpalvelukseen ja "tiesi tulleensa kotiin"
Työskenteli abiturienttikesänä Lintulan luostarissa vapaaehtoistyöntekijänä. Liittyi ortodoksiseen kirkkoon 18-vuotiaana. Herätti Suomessa huomiota haluamalla loppuelämäkseen nunnaksi luostariin. Voimakas luostarikutsumus johti vuonna 1964 Kreikkaan Bytouman luostariin, ensiksi pariksi kuukaudeksi.
Opiskeli arkkippispa Paavalin ehdotuksesta Helsingin yliopistossa filosofian maisteriksi pääaineenaan vanha kreikan kieli. Rahoitti opiskelunsa mm. opettamalla ortodoksiuskontoa Helsingin kouluissa.
Muutti Kreikkaan luostariin 1973. Vihittiin viitankantajanunnaksi 1977. Sai nimen Kristoduli, joka tarkoittaa Kristuksen palvelijatarta. Asui luostarissa 27 vuotta.
Palasi Suomeen 2001, koska joutui Kreikassa vaikeuksiin vastustaessaan antisemitismiä. Muutti asumaan Lintulan luostariin.
Kääntänyt useita ortodoksisen kirkon pyhiä teoksia kreikasta suomeksi, mm. viisiosaisen Filokalian (1981-98)
Kirjoittanut useita kirjoja, kuten yhden lastenkirjan sekä mm. Minervan kustantamat Sielun lääke (2007) ja yhdessä Suvi-Anne Siimeksen kanssa kirjoitettu Taivas alkaa maasta (2006).
Lempimotto: Elämä on mielenkiintoinen matka - mutta vain matka.
Nunna Kristodulin ajatuksia voi lukea myös blogista: http://ortodoksi.net/ortodoksi/blogi/kristoduli

Nunna Kristodulin päiväohjelma

5.00 Herätys
6.00-7.30 Jumalanpalvelus
7.30-8.00 Aamiainen
8.30-10.50 Työskentelyä omassa keljassa (huoneessa), eli kirjoittamista, mikä on Kristodulin päätyö Lintulassa. Siihen kuuluu paitsi kirjojen kirjoittamista, myös esitelmien valmistusta, käännöksiä (kreikasta tai kreikkaan) ja kirjeenvaihtoa
10.50-11.30 Lounas ja lepotauko
12.00-13.30 Kirjoittamista
13.30 Päiväkahvi
14.00 Ulkoilua, hiihtoa tai sauvakävelyä
15.30-17.00 Kirjoittamista
17.00 Jumalanpalvelus
Ilta omaa aikaa, lukemista ja rukoilemista. Kesäisin kirjoitustyön tilalla on mm. opastuksia ja luostarin hautausmaan hoitoa. Talvella on myös yksi päivä keittiötöitä viikossa, usein myös kesällä.

Teksti Katariina Romppainen. Apu, 12-13/2008, s. 48-52.

Islamic Law and Muslim Minorities

2008-04-15T16:24:00.003+03:00

by: Muhammad Khalid Masud

Presently, more than one third of the world 's Muslims are living as minorities in non-Muslim countries , a fact that has posed challenges not only for the host countries, but also for the Muslims themselves . Most Muslims perceive Muslim minorities as an integral part of the larger Muslim community, or ummah. Many insist that Muslims must be governed by Islamic law, often that of the country of origin. Home countries are expected to offer human, political, and financial resources in order for minorities to live Islamically. This perception is quite problematic. It implies that while the Muslims have been living in these countries for three generations, their presence is transitory – it cannot conceive of Muslims living permanently under non-Muslim rule. This perception also tends to imagine Muslim minorities as colonies of the Muslim world. Apart from the question of whether Muslim countries are in a position to play the role described above, other serious questions are raised on the future of the Muslim minorities.

Not withstanding the ambiguity of th is position, some Muslim jurists continue to treat Muslim minorities today as did the medieval jurists , who regarded minorities as those left behind after the non-Muslim occupation of Muslim lands. These modern jurists presume that eventually minority Muslims will have to migrate back to Muslim countries. In the mean time, they must protect their religious and cultural identity by isolating themselves from their host societies. An example of this perception is Muslim Minorities, Fatwa Regarding Musl ims Living as Minorities by the late Sheikh Ibn Bas and Sheikh Uthaymeen, two influential Saudi muftis . The book explains that preservation of faith and strict obedience to the laws of Islam are the foremost duties of all Muslims, including those living as minorities.

Muslim Minorities shows awareness of the difficulties of Muslims living as minorities and advises them to be patient . However, "if it is not possible to gain a livelihood except by what Allah has forbidden, namely through the mixing of men and women, then this livelihood must be abandoned." It discourages Muslims from marrying non-Muslim women, forbids them to greet Christians during Christmas or other religious festivals, and allows them to go to non-Muslim courts (for registration of divorce) only if it is done according to Islamic law. Muslim Minorities generally does not allow a departure from the old laws. In somecircumstances, where some concessions are suggested, they are only transitory and subject to general provisions of Islamic law, for example, transmission of pictures and service in non-Muslim armies.

Obedience to Islamic law in this sense necessarily require s community organisation in a particular manner and the services of legal experts for that purpose . This is often not possible without the help of the majority Muslim countries. The book, therefore, repeatedly
appeals to scholars and preachers to visit Muslim minorities, even though, in the words of one inquirer, "visiting countries of disbelief is prohibited." Ibn Bas advises the Muslim rulers and the wealthy "to do what they can to save the Muslim minorities with both money
and words. This is their duty." The two muftis are quite obviously restrained by the methodology as well as the worldview of the old laws to the extent that they still
use the term "enemy countries" fo r the abodes of Muslim minorities. Certainly Ibn Bas was not using the term in the literal sense. I t is the compulsion of analogical reasoning to measure the modern situation in terms of the old categories of "House of Islam" and "House of War."

Modern Muslim jurists disregard this methodological compulsion and treat the situation of Muslim minorities as exceptional cases that require special consideration. They approach the whole range of questions relating to laws about, inter alia, food, dress, marriage, divorce,
co-education, and relations with non -Muslims , in terms of expediency. Consequently, a whole set of new interpretations, often divergent, appeared. Some other jurists stressed the need for new, especially formal sources . Various rule s of Islamic jurisprudence, e.g. common good, objectives or spirit of law, convenience, common practice, necessity and prevention of harm –
which were invoked sparingly – gained significance as principles of Islamic legal theory. These opinions were published in the form of fatwas and did not constitute part of regular Islamic law texts. It is only recently that treatises have begun to appear on the subject.

Jurisprudence of minorities

Despite the growing volume of literature on Muslim minorities, many Muslims in the West, especially in the United States, feel that the existing legal debates have failed to address their problems adequately. In 1994, the North American Fiqh Council announced a project to "develop fiqh for Muslims living in non -Muslim societies." Yusuf Talal DeLorenzo, Secretary of the Council , explained that Islamic law for minorities need ed an approach different from the traditional rules of expedience. He illustrates this approach with several examples. For instance, instead of traditional unilateral divorce by the husband, the fiqh favours termination of marriage only through the court system. Taha Jabir al-Alwani, Chairman of the Council , was perhaps the
first to use the term fiqh al-aqalliyat (1994) in his fatwa about Muslim participation in American secular politics. Some Muslims in America hesitated to participate in American politics because it meant alliance with non-Muslims, division of the Muslim community and submission to a non-Islamic system of politics as well as giving up the hope of the United States becoming part of dar al-Islam. They asked the Council for a fatwa.

Taha in his fatwa dismissed these objections and argued that the American secular system was faith -neutral, not irreligious. He distinguishes conditions in countries that have Muslim majorities from those where Muslims are a minority. The two contexts are quite different and entail different obligations: "While Muslims in Muslim countries are obliged to uphold the Islamic law of their state, Muslim minorities in the United States are not required either by Islamic law or rationality to uphold Islamic symbols of faith in a secular state, except to the extent permissible within that state."

This fatwa stirred a controversy among Muslim scholars. For instance, the Syrian Shaykh Saeed Ramadan al -Buti dismissed Taha's call for the jurisprudence of minorities as a "plot to divide Islam." Among other comments he stated: "We were so pleased with the growing number of Muslims in the West, that we hoped that their adherence to Islam and their obedience to its codes will thaw the cold resistance ofthe deviating western civilization in the current of the
Islamic civilisation. But today the call to the Jurisprudence of Minorities warns us of a calamity
contrary to our hopes. We are warned of thawing of the Islamic existence in the current of the deviating western civilization and this type of jurisprudence guarantees this calamity."

Responding to this criticism, Taha explains that fiqhal-aqalliyat constitutes an autonomous jurisprudence, based on the principle of the relevance of the rule of shariah to the conditions and circumstances peculiar to a particular community and its place of residence. It requires information about local culture and expertise in social science s e. g. sociology, economics, political science and international relations.

It is not part of the existing fiqh, which is jurisprudence developed through case law. Fiqh al-aqalliyat is not a jurisprudence of expediency that looks for concessions. Taha argues that the categories of dar al-Islam and dar al-harb are no longer relevant today. The Muslim presence, no matter where, should be considered permanent and dynamic. The term fiqh al-aqalliyat gained currency in the Muslim countries as well. Khalid Abd al-Qadir was probably the first to collect the special laws applicable to Muslims living as minorities in his book Fi Fiqh al-aqalliyat al-Muslimah. Yusuf al-Qaradawi , who ha s written extensively on the subject, also chose this title for his works much later: Fiqh al-aqalliyat al-Muslimin, hayat al-muslimin wast al-mujtama'ca tal-ukhra and Fiqh of Muslim Minorities. This latest book is also announced as a "progressive fiqh," probably with reference to the current debates on the subject and the growing anxiety of Muslims about their minority status in Islamic law.

Another civil rights movement?

Obviously, advocates of fiqh al-aqalliyat have yet to answer some very complex questions. First, the term "minority" is quite problematic. Its semantic vagueness conjures up the concept of a sub-nation in a nation-state framework. A religious minority is even weaker than a sub-nation or national minority because it is furthern divided by other aspects like language and culture. Second, the question of minority is very closely connected with other minority situations , eg. non-Muslim and Muslim minorities in Muslim countries. Most often they are not perceived in the same fashion. Third, the situation of Muslim minorities in the Western countries also differ s from the Muslim minorities in non-Western countries, e.g. India. It appears that minorities in these different situations have to develop different sets of jurisprudence, to the extent that the term "minority," in the final analysis, becomes irrelevant.

The problems addressed by fiqh al-aqalliyat are not the questions related to Muslim minorities only. They concern questions for the whole Muslim world. Some of these questions are certainly more intense and urgent for Muslims in the West, but ultimately the whole Muslim world has to respond to them. The West is no longer a territorial concept; it is a global and cultural notion that is very much present in the non-Western world also.

The jurisprudence of minorities, especially in the United States, has a further semantic connotation of civil rights. It implie s "help and special treatment for a community left behind."

Instead of absolute equality , civil rights call for differential equality and protection. This idea has been challenged in US courts since 1989 and is losing sympathy with jurists. In the wake of rising Islamophobia , discrimination and harassment of Muslims, and media prejudice, especially after the events of Sept 11, there seems to be no sympathy for another civil rights movement. If Muslims are forced to take this path, fiqh al-aqalliyat will not be there to help them because it has been so far concerned only with solving problems of (and within) Islamic law. It has still to work out problems with the local laws. There is perhaps a need for Muslim jurisprudence of citizenship in the framework of pluralism, in order to respond to the current political and legal challenges.

Acknowledgments
Dr Muhammad Khalid Masud is the Chairman of the
Council of Islamic Ideology in Pakistan.

This paper was first published in the ISIM Review
11/02, (ISSN 1 388-9788) and is reprinted here with
the kind permission of the author and The International
Institute for the Study of Islam in the Modern World
( ISIM) . The ISIM Review is available online at
www.isim.nl.

Sanasto:

fiqh: laki, lakioppi
fiqh al-aqalliyat: vähemmistöjen lakioppi
dar al-Islam: islamin koti, islamilainen maa
dar al-harb: sodan koti - maa, jossa islam ei hallitse tai maa, joka on (hengellisessä) sodassa islamin ja muslimien kanssa

Sex as sadaqa

2008-02-26T16:07:00.000+02:00

Sex as Sadaqa

An excerpt from 'The Muslim Marriage Guide', By Ruqaiyyah Waris Maqsood (Amana Publications).

"Women shall have rights similar to the rights upon them; according to what is equitable and just; and men have a degree of advantage over them." (Quran, 2:216)

They do indeed! This passage of the Holy Quran was revealed in connection with the rights of women following a divorce, but it also has a general sense. One basic right of every person taking on a contract never to have sex other than with their own legitimate partner is that each spouse should therefore provide sexual fulfillment (imta') to the other, as part of the bargain.

Now, every man knows what sexual things please him--but some men, particularly those who have not been married before and are therefore lacking experience, don't seem to know much about how to give the same pleasure to the woman; even worse, some men do know but they can't be bothered to make the effort. Yet this is vital if a marriage is to succeed and not just be a disappointing burden for the woman, and it is a vital part of one's Islamic duty.

It is not acceptable for a Muslim man just to satisfy himself while ignoring his wife's needs. Experts agree that the basic psychological need of a man is respect, while that of a woman is love. Neither respect nor love are things that can be forced--they have to be worked for, and earned. The Prophet (s) stated that in one's sexual intimacy with one's life partner there is sadaqa (worship through giving):

Allah's Messenger (pbuh) said: "In the sexual act of each of you there is a sadaqa." The Companions replied: "O Messenger of Allah! When one of us fulfils his sexual desire, will he be given a reward for that?" And he said, "Do you not think that were he to act upon it unlawfully, he would be sinning? Likewise, if he acts upon it lawfully he will be rewarded." (Muslim)

This hadith only makes sense if the sexual act is raised above the mere animal level.

What is the magic ingredient that turns sex into sadaqa, that makes it a matter of reward or punishment from Allah? It is by making one's sex life more than simple physical gratification; it is by thought for pleasing Allah by unselfish care for one's partner. A husband that cannot understand this will never be fully respected by his wife.

Neither spouse should ever act in a manner that would be injurious or harmful to their conjugal life. Nikah is the sacred tie between husband and wife, that sincere and devoted love without which they cannot attain happiness and peace of mind.

"Of His signs is this: that He created for you spouses that you might find rest in them, and He ordained between you love and mercy." (Quran, 30:21)

Now, every Muslim knows that a man has a right on his wife. However, because nikah is a contract never to seek sexual satisfaction outside the marriage bond, Islam commands not only the women but the men in this respect, and makes it clear that if a husband is not aware of the urges and needs of his wife, he will be committing a sin by depriving her of her rights.

According to all four orthodox jurists, it is incumbent upon the husband to keep his wife happy and pleased in this respect. Likewise, it is essential for the wife to satisfy the desire of the husband. Neither should reject the other, unless there is some lawful excuse.

Now, it is fairly easy for a woman to satisfy a man and make herself available to him, even if she is not really in the mood. It is far harder for a man to satisfy a woman if he is not in the mood, and this is where an important aspect of male responsibility needs to be brought to every Muslim man's attention, and stressed strongly.

The jurists believed that a woman's private parts needed "protecting" (tahsin). What they meant was that it was important for a Muslim husband to satisfy his wife's sexual needs so that she would not be tempted to commit zina out of despair or frustration.

A Muslim wife is not merely a lump of flesh without emotions or feelings, just there to satisfy a man's natural urges. On the contrary, her body contains a soul no less important in God's sight than her husband's. Her heart is very tender and delicate, and crude or rough manners would hurt her feelings and drive away love. The husband would be both foolish and immoral to act in any way unpalatable to her natural temperament, and a man selfishly seeking his own satisfaction without considering that of his wife is a selfish boor. In fact, according to a hadith:

"Three things are counted as inadequacies in a man. Firstly, meeting someone he would like to get to know, and taking leave of him before learning his name and his family. Secondly, rebuffing the generosity that another shows to him. And thirdly, going to his wife and having intercourse with her before talking to her and gaining her intimacy, satisfying his need from her before she has satisfied her need from him." (Daylami)

This is another of the things implied by the saying that one's wife is "a tilth unto you." (Quran, 2:223) The imagery is that of a farmer taking care of his fields. According to Mawlana Abul-Ala Mawdudi:

"The farmer sows the seed in order to reap the harvest, but he does not sow it out of season or cultivate it in a manner which will injure or exhaust the soil. He is wise and considerate, and does not run riot." (Afzalur Rahman, Quranic Sciences, London 1981, p.285)

Likewise, in the case of husband and wife, the husband should not just:

“Take hold of his wife and rub the seed and finish the business of procreation. The damage in this case could sometimes be irreparable, because a woman, unlike a farm, is very sensitive and has emotions, feelings, and strong passions which need full satisfaction and attention in a proper and appropriate manner.” (Afzalur Rahman, Quranic Sciences, London 1981, p. 286)

If this is not taken into consideration, and the wife is not properly prepared to start lovemaking, or is unsatisfied when it is finished, there could be many psychological and physiological complications leading to frigidity and other abnormalities. Indeed, many husbands eventually become disappointed with their wives, believing them to be frigid or unable to respond to their activities (unlike the sirens on the film or TV screen), and they wonder what is wrong with them. A possible explanation will follow in a moment.

Allah created male and female from a single soul in order that man might live with her in serenity (Quran, 7:189), and not in unhappiness, frustration and strife. If your marriage is frankly awful, then you must ask yourself how such a desperate and tragic scenario could be regarded by anyone as "half the Faith." According to a hadith:

"Not one of you should fall upon his wife like an animal; but let there first be a messenger between you." "And what is that messenger?" they asked, and he replied: "Kisses and words." (Daylami)

These "kisses and words" do not just include foreplay once intimacy has commenced. To set the right mood, little signals should begin well in advance, so that the wife has a clue as to what is coming, and is pleasantly expectant, and also has adequate time to make herself clean, attractive and ready. As regards intimacy itself, all men know that they cannot achieve sexual fulfillment if they are not aroused. They should also realise that it is actually harmful and painful for the female organs to be used for sex without proper preparation. In simple biological terms, the woman's private parts need a kind of natural lubrication before the sexual act takes place. For this, Allah has created special glands, known to modern doctors as the Bartholin glands, which provide the necessary "oils."

It is still possible to read old-fashioned advice to husbands that a desirable wife should be "dry"--which is remarkable ignorance and makes one really grieve for the poor wives of such inconsiderate men. Just as no one would dream of trying to run an engine without the correct lubricating fluids, it is the same, through the creative will of Allah, with the parts of the female body designed for sexual intimacy. A husband should know how to stimulate the production of these "oils" in his wife, or at the very least allow her to use some artificial "oils." This lack of knowledge or consideration is where so many marital problems frequently arise.

As Imam al-Ghazali says: "Sex should begin with gentle words and kissing," and Imam al-Zabidi adds: "This should include not only the cheeks and lips; and then he should caress the breasts and nipples, and every part of her body." (Zabidi, Ithaf al-Sada al Muttaqin, V 372) Most men will not need telling this; but it should be remembered that failure to observe this Islamic practice is to neglect or deny the way Allah has created women.

Insulting a wife with bad marital manners

Firstly, a husband must overcome his shyness enough to actually look at his wife, and pay attention to her. If he cannot bring himself to follow this sunna, it is an insult to her, and extremely hurtful. Personal intimacy is a minefield of opportunities to hurt each other--glancing at the watch, a yawn at the wrong moment, appearing bored, and so on. A husband's duty is to convince his wife that he does love her--and this can only be done by word (constantly repeated word, I might add--such is the irritating nature of women!), and by looking and touching.

Many people believe that the expression in the eyes reveals much of the human soul. Certainly the lover's gaze is a most endearing and treasured thing. Many wives yearn for that gaze of love, even after they have been married for years. If you cannot bring yourself to look at her while paying attention to her, she can only interpret this as a sign that you do not really love her. And even though it may be irritating to you, and seem quite superfluous, most women are deeply moved when a man actually tells her that he loves her.

Sex is clean!

A modest upbringing is part of good character. The Prophet (s) himself said: "Modesty brings nothing but good." (Bukhari and Muslim) But another, also important, part of Islamic teaching says that all of Allah's creation is beautiful and pure, particularly when it is part of the body of human beings, who are designed as His deputies upon the earth. In some religions, people traditionally believed that the woman's private parts are in some way unclean, or dirty, or even evil.